Tampere teki viime keskiviikkona rohkean, joskin odotetun vedon. Ensimmäisenä Suomessa siellä luovutaan kaupunginjohtajasta ja tilalle tulee valtuuston keskuudestaan valitsema päätoiminen pormestari. Kylkiäisenä tulee vielä kolme lisänumeroa, kun neljä apulaispormestaria korvaavat kolme apulaiskaupunginjohtajaa.
Muutoksella Tampere hakee valtuuston vallan kasvua ja tilaaja-tuottajamallia palvelutuotantoon. Mutta tarkoittaako valtuuston vallan kasvu tässä tapauksessa samaa kuin demokratian kasvu - jolla pormestarimallia on tavattu perustella - se onkin jo kokonaan toinen juttu. Ainakaan alkuun tamperelaisilla ei ole pormestarin valintaan kerrassaan mitään jakoa.
Kun tavallisilta kansalaisilta on kysytty, vain keskimäärin joka viides on sitä mieltä, että kunnan johtoon pitäisi valita pormestari. Heistäkin valtaosa käyttäisi silloin suoraa, avointa vaalia. Sen sijaan Tampereen valitsema malli, jossa valtuusto hoitaa valinnan, on saanut kyselyissä kansalaisilta tylyn tuomion.
Kuntaliiton puheenjohtaja Risto Parjanne on todennut, ettei pormestarimalli ole ratkaisu kuntien johtamisongelmaan, eikä se edes lisää demokratiaa. Vaaleilla valitun pormestarin asema kunnassa olisi vahva, mutta tehtäväkuva erittäin sekava. Sama henkilö olisi päätoimisesti asioiden valmistelijana, esittelijänä, päättäjänä, poliittisena toimijana ja neuvottelijana. Kyseessä on siis todellinen roolien sekamelska.
Kunnissa asiaan suhtaudutaan mielenkiinnolla, mutta samalla melko epäillen. Oululaispoliitikkojen listallakin on enemmän miinuksia kuin plussia: asioiden hoito olisi tuulella käypää ja suosiota kalastelevaa, lyhytjänteistä ja löyhää. Tampereen mallilla ulkopuoliset asiantuntijat olisi rajattu ulos valinnoista eli parhaita kuntatalouden ammattilaisia ei välttämättä saataisi tehtäviin.
Oulussa ei siis ole mitään hinkua noudattaa Tampereen esimerkkiä, mutta täkäläisittäin jännittävä asiaa sivuava yksityiskohta on tulossa oleva apulaiskaupunginjohtajan vaali, jossa sisäministeriön ylijohtajaksi kesäkuun alussa siirtyvälle Silja Hiironniemelle etsitään seuraajaa.
Virkaa on jo ilmoittanut hakevansa valtuuston puheenjohtaja Matti Pikkarainen (kesk.). Jos hän tulisi valituksi, kyse olisi periaatteessa samasta asiasta: hyppäämisestä poliitikon housuista virkamieheksi. Ratkaiseva ero olisi tietysti siinä, että pesti olisi pysyvä, eikä neljän vuoden pätkätyö.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon kaupunginhallituksen ja nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus on miestä pätevöittänyt. Pikkarainen haki virkaa jo viisi vuotta sitten, mutta ei tuolloin selvinnyt kärkikolmikkoon. Rannalle jäi tosin muitakin varteen otettavia nimiä läheltä ja kaukaa.
Oulun innottomuutta pormestarimallia kohtaan ei tarvitse ihmetellä, sillä kaupungin ylimmässä johdossa tehtiin isoja muutoksia vasta viisi, kuusi vuotta sitten. Hiironniemen valintakin liittyi tuohon operaatioon: apulaiskaupunginjohtajat palautettiin takaisin ja toimialajohtajista luovuttiin. Virat jaettiin poliittisesti, mutta pääasiaksi jäi kuitenkin asiantuntemus ja ammattitaito.
Organisaatiota rakennettiin kohti ydinkunta-palvelukunta-mallia, jossa on palvelujen tilaajia ja tuottajia. Tampereella pyritään nyt eri tietä samaan päämäärään. Palvelujen tarjoamiseen on pakko etsiä uusia tapoja, kun rahat eivät muuten riitä.