Verkkojulkaisu Long Play otsikoi jutussaan (3.7.) raflaavasti, että ”Rasismi rehottaa poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä”. ”Rehottaminen” tarkoitti jutun kuvakaappausten perusteella muutamaa epäasiallista kommenttia. ”Salainen Facebook-ryhmä” puolestaan merkitsee sitä, että ryhmä on tarkoitettu poliisien omaksi ammatilliseksi ryhmäksi, joka ei ole avoin kaikille.
Yksittäisten poliisien epäasialliset kommentit sivustolla ovat ilman muuta tuomittavia, ja Poliisihallitus on myös selvästi kertonut puuttuvansa havaittuihin epäkohtiin. Poliisilla on rasismin suhteen nollatoleranssi, ja niin kuuluu ollakin. Poliisin on käyttäydyttävä myös vapaa-ajallaan niin, ettei luottamus poliisin missään tilanteessa vaarannu.
Viime syksynä julkaistun poliisibarometrin mukaan Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen korkea luottamus poliisiin: 98 prosenttia pitää poliisin merkitystä rikostorjunnan ja lähiyhteisön turvallisuuden kannalta tärkeänä tai erittäin tärkeänä ja 96 prosenttia luottaa poliisiin melko paljon tai erittäin paljon.
Tämä kertoo kansalaisten vahvasta luottamuksesta poliisiin sekä siitä, että poliisi on onnistunut hoitamaan tehtävänsä erinomaisesti. Tuoreen kyselyn (Iltasanomat 13.5.) mukaan poliisi onkin Suomen arvostetuin ammatti.
Korkeaa luottamusta poliisiin voivat horjuttaa luonnollisesti poliisit itse mutta myös ne tahot, jotka nyt pyrkivät leimaamaan koko ammattikuntaa rasistiseksi. Poliisien Facebook-ryhmään, jonka oletettavasti tuhansista keskusteluista on poimittu muutama epäasiallinen kommentti, kuuluu 2800 jäsentä. Eräiden ulostulojen mukaan koko ryhmä on rasistinen, tietenkin ja erityisesti mukaan lukien ne, jotka eivät ole käyneet tuomitsemassa epäasiallisia kommentteja. Saman logiikan mukaan pelkkä ryhmään kuuluminen merkitsee vastuuta kenen tahansa ryhmään kuuluvan sanomisista. Näin ollen muun muassa Li Anderson ja monet muut kannattaisivat erääseen Facebook-ryhmään kuulumisensa perusteella aseellista vallankumousta ja ministeri Anne Bernerin lahtaamista. Tuskinpa he kaikki niin ajattelevat.
Poliisien epäasiallisia kommentteja ei voi eikä saa puolustella millään tavalla. Yhtä järjetöntä on liioitella ja yleistää joidenkin toilailuja koskemaan kaikkia. Vähättelijät eivät halua myöntää epäkohtien olemassaoloa, ja liioittelijat haluavat vain aiheuttaa vastakkainasettelua, epäluottamusta ja eripuraa.
Kohussa on jäänyt varsin vähäiselle huomiolle se, että vaikka poliiseilla, kuten kenellä tahansa, on omia mielipiteitä, asenteita ja arvoja, ne eivät vaikuta heidän virkatehtäviensä hoitamiseen. Sitä kutsutaan ammattimaisuudeksi.
On selvää, että virkatehtäviä hoitaessaan poliisit törmäävät monenlaisiin tilanteisiin, jotka voivat osaltaan vahvistaa joitain stereotypioita. Siitäkin olisi hyvä voida puhua avoimesti, jotta kuva poliisien arjessa kohtaamista haasteista ja tilanteista tarkentuisi myös meille ihan tavallisille tallaajille.
Poliisit turvaavat myös niiden elämää ja oikeuksia, jotka heitä eniten halveksivat. Siinä olisi ajattelemisen aihetta niille, jotka eivät arvosta poliiseja ja heidän työtään. Onneksi näitä näköalattomia mutta harmillisen kovaäänisiä meuhkaajia on vain kourallinen. Usein he itse ovat niitä, jotka jollain tapaa rikkovat lakia eivätkä kykene ymmärtämään ja hyväksymään, että heitä siitä myöskin rangaistaan.
Ellei valtaosa poliiseista hoitaisi työtään juuri niin ammattimaisesti ja kunnialla kuin he sen tekevät, eivät kansalaisten luottamus ja arvostus heitä kohtaan olisi niin korkealla tasolla kuin ne nyt ovat.
Samalla tavalla kuin täytyy puuttua rasistisiin puheisiin, täytyy myös puuttua poliisien vähättelyyn ja haukkumiseen. Arvostella saa, tietenkin, mutta kritiikin täytyy perustua tosiasioihin eikä värittyneisiin mielikuviin. Kovin vakuuttavaa ei ole sekään, jos arvostelija itse syyllistyy samanlaisiin yleistyksiin ja epäasiallisuuksiin, joista syyttää toista.
Turvallisuus ja järjestys kulkevat käsi kädessä, ja luottamus syntyy siitä, että yhteiskunta pystyy ylläpitämään niitä molempia. Vakaa yhteiskunta nojaa toimintansa lakeihin ja asetuksiin, mutta ehkä kaikista tärkein tekijä vakauden saavuttamiseksi on ihmisten hyvinvointi.
Rikokset ja häiriökäyttäytyminen kasautuvat tutkitusti hyvin usein samoille henkilöille, joiden ongelmien taustalla vaikuttavat heikko sosioekonominen asema, mielenterveys- ja päihdeongelmat ja syrjäytyminen. Hyvinvoinnin lisääminen huono-osaisuutta ehkäisemällä on paras tapa luoda turvallisuuden tunnetta kaikille.
Ihannetilanteessa poliiseja ei tarvittaisi ollenkaan, koska ihmiset käyttäytyisivät hyvin ja toisiaan kunnioittaen.
Oikeassa elämässä poliisit ansaitsevat raskaasta ja vaativasta työstään arvostusta, sillä he pitävät yllä järjestystä, turvaavat oikeuksiamme ja suojelevat meitä kaikkia niiltä, jotka eivät käyttäydy hyvin ja toisia kunnioittaen.
Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.