Pääkirjoitus

Po­lii­sin val­von­ta pet­tä­nyt luul­tua­kin pa­hem­min

Poliisin ylläpitämä rikoksesta epäiltyjen rekisteri (epri) alkaa saada sisältämiensä nimien puolesta entistä surkuhupaisempia piirteitä.

Poliisin ylläpitämä rikoksesta epäiltyjen rekisteri (epri) alkaa saada sisältämiensä nimien puolesta entistä surkuhupaisempia piirteitä. Suomen Kuvalehti kertoi 22.1. verkkosivuillaan, että salaiseen rekisteriin ovat kirjattuina useiden urheilijoiden, taiteilijoiden ja julkkisten lisäksi muun muassa entinen pääministeri Matti Vanhanen, entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva ja taiteilija Vesa-Matti Loiri.

Epri sisältää tietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyneen tai vaikuttaneen rikokseen. Alun perin epri-tietojärjestelmä putkahti julkisuuteen kaksi vuotta sitten keväällä, kun ilmeni Venäjän presidentin Vladimir Putinin tulleen kirjatuksi rikoksesta epäillyksi. Syyksi oli ilmeisesti riittänyt, että Putin oli tavannut venäläisiä motoristeja.

Poliisin kirjaamisperusteita on uusien paljastusten valossa entistä vaikeampi ymmärtää. Vanhanen ja Kanerva ovat poliitikkoja, joten onkohan epäilykynnys ylittynyt siksi, että poliitikkoja tavataan verkkokeskusteluissa moittia huijareiksi ja että politiikkaa pidetään likaisena pelinä. Loiri on tunnetusti näytellyt myös konnan rooleja.


Epäiltyjen rekisterin ylläpidosta vastaa keskusrikospoliisi. Toiminnan laillisuutta valvoo Poliisihallitus. Selkeästä työnjaosta huolimatta epriin on kirjattu ihmisiä erittäin heppoisin perustein.

Tämä kertoo, ettei kirjaamiselle ole ollut kunnollisia, yksilöityjä kriteerejä. Nimi on voinut päätyä epriin sattuman kauppaa. Todennäköisesti myös salaisen rekisterin valvonta on ontunut. Muuten sieltä olisi jo poistettu aiheettomat nimet.

Poliisihallitus on aloittanut rekisterin läpikäymisen nimi nimeltä. Syytä onkin. Tällainen summittaisuus ei kuulu sivistyneen yhteiskunnan poliisitoimintaan.