Ensimmäinen uutinen on, että seriffi on palannut Ouluun.
Isompi uutinen on, että kultajuhliin päättynyt kausi Vammalan Lentopallossa oli Juha Ahon pitkän ja komean uran viimeinen. Kolminkertainen Suomen mestari ripustaa härskinväriset pelitossunsa naulaan.
Kauden aikana hautunut päätös kypsyi kolmessa viikossa sen jälkeen, kun muuttokuorma oli kuskattu Vammalasta pohjoiseen. Vähän tunteella, mutta enimmäkseen terveellä järjellä.
”Jos finaalisarja olisi venynyt seitsemänteen peliin, en tiedä, olisinko pystynyt enää pelaamaan”, Aho sanoo.
Vuodenvaihteen jälkeen reiden rasitusvamma pakotti miehen peleistä sivuun, kuvauksiin ja kuntoutukseen – tammikuussa Lakkapää-ottelussa piti ensimmäistä kertaa uran aikana pyytää päästä penkille.
Todennäköiset syyt vammalle ovat liikaharjoittelu viime kesänä ja radikaali muutos Ettan aikaisesta painonnostosta VaLePa:n hyppy- ja loikkatreenin suuntaan. Kaksimetrinen, satakiloinen aikamies kestää pomppuja lähtökohtaisesti huonommin kuin kaksimetrinen, 70-kiloinen 18-vuotias.
Yhtä kaikki, särkylääkettä kului kauden aikana apteekillinen. Yksijalkainen keskitorjuja ei ole hypätessä häävi kampe.
Se ei silti ole ainoa syy. Lapsikatras, koti pohjoisessa, työ Oulun poliisissa – kaikki kiertyy yhteen. Sitä paitsi: juuri tähän on hyvä lopettaa.
”Kenties olisin voinut saada vielä ammattilaissopimuksen, mutta entä jos kaudesta sitten tulisikin keskinkertainen? Tästä jäi paras mahdollinen maku.”
Viime syksynä vanhempi konstaapeli otti virkavapaata ja toteutti unelmansa lentopalloammattilaisuudesta, kun uran paras kausi Ettan kapteenina 2012–2013 poiki sopimuksen VaLePa:an.
Uran viimeisen kauden suurin anti oli uusi palo rakkaaseen lajiin.
”Se, miten sytyin uudestaan treenaamaan, halusin sinne salille tosissani. Treenit olivat päivän kohokohtia”, hän sanoo.
”Pääsin kokemaan, millaista on pelata huippuseurassa, huippu-urheilijoiden kanssa. VaLePa on ammattimaisin joukkue ja hienoin seura, jossa olen pelannut.”
Haikeutta on vain aavistus.
”Enemmän olo on huojentunut ja helpottunut. Mutta tiedän, että luovun paljosta. Joukkueita, yhdessä tekemisen tunnetta kaipaan vielä.”
Kolme mestaruutta – Isku-Volleyssa 2006, Sun Volleyssa 2010 ja se tuorein VaLePa:ssa – ovat kaikki hyvin erilaisia.
”Isku oli melko ylivoimainen, mutta itse olin poikanen vähällä peliajalla. Sun Volley tuli ihan puskista, se oli uskomaton taistelu. VaLePa:lta odotettiin mestaruutta syksystä saakka, ja kausi oli siksi henkisesti kova”, Aho vertaa.
”Mutta kaikki ne maistuvat.”
Nyt verkkopoliisi on taas vanhempi konstaapeli. Liike on ihon alla, siitä elämäntapaurheilija ei voi luopua, mutta tästä lähtien leikkimielellä. Jos vaikka tennistä pelaisi, tai puulaakilätkää.
”Kaikkea sellaista, mistä olen jäänyt paitsi urheilu-uran aikataulujen takia.”
Lentopallovalmentajaa Juha Ahosta ei tule, mutta juniorijoukkueen apumies voisi jossain vaiheessa tullakin. Omat lapsetkin pelaavat.
Oululaisessa lentopallossa hän mielellään näkisi joukkueen, joka pelaisi tosissaan mitaleista. Nostetta.
”Niin, että otteluista tulisi hienoja tapahtumia. MM-vuosi on hyvä paikka nostaa koko lajin näkyvyyttä.”