Porvoossa ammuttiin viikonloppuna kahta virkatehtävissä ollutta poliisia, Jyväskylässä päivää aikaisemmin poliisi sai piiritystilanteessa kaasutoimisen ilma-aseen ammuksen kasvoihinsa. Kummassakin tapauksessa ampujia epäillään ainakin murhan yrityksestä.
Kansalaiset voivat huokaista helpotuksesta siinä, että kummassakin tapauksessa epäillyt tekijät on saatu kiinni. Etenkin Porvoon tapauksessa ampujien pakomatkan katkaisu ja nopea kiinniotto ovat suomalaisen poliisikunnan ja rikostutkinnan komea taidonnäyte.
Samalla tuli myös osoitetuksi, että poliisille hankittu järeä kalusto ja muu kehittynyt suojavarustus on tullut tarpeeseen.
Huojennuksen tunteen jälkeen ilmaan jää kiusallisia kysymyksiä. Jyväskylän tekijää on kuvattu itsetuhoiseksi, mutta sen sijaan Porvoon tapaus vaikuttaa suunnitellulta, kylmäveriseltä murhayritykseltä.
Miksi hyökkäys kohdistettiin poliisiin? Miksi surmatyötä tultiin tekemään Ruotsista? Onko kyse järjestäytyneen rikollisuuden voimannäyttöyrityksestä tai uuden ryhmittymän maihinnoususta?
Tapahtuman taustalla voi toki olla jokin satunnaisempi selitys kuten kosto. Motiiveista saadaan ehkä selvyys jo pian.
Joka tapauksessa väkivalta poliisia kohtaan osuu lopulta myös tavallisiin kansalaisiin. Näin etenkin jos syntyy tunne, että kun poliisi ei ole suojassa, emme me muutkaan. Porvoon tapauksen kohdalla voi onneksi arvioida, että luottamus poliisin toimintakykyyn pikemminkin vain vahvistui.
Ikävä tosiasia joka tapauksessa on, että väkivallanteot poliisia kohtaan eivät meilläkään enää ole yksittäistapauksia. Poliisiin kohdistuneesta väkivallasta väitöstutkimuksen tehneen Henri Rikanderin mukaan nämä teot ovat 20 vuodessa kaksinkertaistuneet (Kaleva 26.8.). Tutkijaa nyt nähdyt tapaukset eivät siksi yllättäneet.
Poliisiin kohdistuu myös uudenlaista uhkailua, maalittamista. Siinä yksittäiset poliisit tai muut viranomaiset nostetaan näkyviin sosiaalisessa mediassa ja levitetään heistä tietoa, jonka tarkoitus on yllyttää aggressiiviseen käytökseen heitä ja jopa heidän perheitään kohtaan. Tämä vastenmielinen ilmiö on jo johtanut siihen, että jotkut poliisit ovat vaihtaneet toisiin töihin.
On hyvä, että hallitus aikoo lisätä poliisien määrää. Se vahvistaa osaltaan yhteiskunnan turvallisuutta.
Olennaista on kuitenkin päästä väkivallan juurisyihin. Rikanderin mielestä aggressioihin taipuvaisilla henkilöllä pitäisi olla kanava tunteidensa käsittelyyn ja purkamiseen.
Keskeisiä, pitkävaikutteisia torjuntakeinoja lienevät myös väkivaltarikollisuuden kohdalla hyvän tulevaisuuden näkymien säilyminen kaikilla suomalaisnuorilla ja nuorilla aikuisilla.
Epäilemättä hyödyllistä on myös katsoa, miten asiat ovat kehittyneet länsinaapurissamme Ruotsissa, mitä siellä on tehty tilanteen kohentamiseksi ja missä on epäonnistuttu. Ruotsissa turvallisuusviranomaiset ovat joutuneet todistamaan samaa kehitystä, josta meillä nyt nähdään oireita.