
Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia perjantaista sunnuntaihin 18.-20. ja 25.-27. marraskuuta.
Poliisin mukaan viime vuonna tehtiin vastaava valvontaoperaatio, jonka aikana jäi kiinni 352 rattijuopumuksesta epäiltyä. Pikkujoulua juhlivien kannattaa jättää auto kotiin ja kulkea julkisilla, jos aikomuksissa on nauttia alkoholia, sanoo poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta.
– Rattijuopumukset ovat edelleen yksi tappavimmista rikoksista tieliikenteessä. Euroopan unionin alueella 25 prosentissa liikennekuolemista on yhteys alkoholiin, Onninen sanoo.
Tammi-syyskuussa rattijuopumusten määrä laski melkein kolme prosenttia hieman verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Törkeiden rattijuopumusten määrä vähentyi reilulla kuudella prosentilla.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan henkilövahinkoon johtaneita alkoholionnettomuuksia sattui tammi-syyskuussa 374, mikä on vajaa seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.