Sosiaalikeskus Sataman romanileiri on tyhjennetty tänä aamuna Helsingissä. Rakennuksen purku on aloitettu välittömästi.
Poliisin mukaan Satamasta häädettiin 30--40 romania, ja tyhjentäminen sujui rauhallisesti.
Leirin tyhjentäminen alkoi noin kello 8.30. Poliisi antoi romaneille tunnin aikaa lähteä rakennuksesta ja sen pihalta.
Operaatioon osallistui useita kymmeniä poliiseja. Heitä oli muun muassa rakennuksen katolla. Osa poliiseista oli naamioitunut kommandopipoilla.
Poliisi oli paikalla Helsingin kaupungin virka-apupyynnön perusteella.
Romanien leiriytymisestä Sosiaalikeskus Sataman pihalla on kiistelty pitkään. Leirin purkua vastustaneen Vapaa liikkuvuus -verkoston mukaan romanien häätö tapahtui täysin epäinhimillisellä tavalla, sillä paikalla ei ollut romanian kielen tulkkia ja romaneille annettiin vain tunti aikaa pakata tavaransa ja poistua.
Helsingin Kiinteistöviraston mukaan romaneja oli kehotettu poistumaan jo kaksi viikkoa sitten romaniankielisellä ohjeistuksella sekä aikaisemmin suomen- ja englanninkielisellä ohjeistuksella.