Lapin poliisilaitoksen käytössä olevasta Volkswagen Transporter -merkkisestä poliisiautosta irtosi kattorakenne torstaina iltapäivällä noin kello 15.30.
Auto oli Kemin ja Tornion välisellä moottoritiellä Luukkaankankaan kohdalla, kun auton varsinaisen rungon päälle asennettu lasikuituinen kattorakenne irtosi ilman ulkoista syytä.
Poliisihallituksen materiaalihallintopäällikkö Jouni Jantunen sanoo, että kyseessä on täysin ennen kuulumaton tapaus.
”Näin ei ole käynyt kertaakaan aiemmin. Nyt on käynnistetty hyvin laajat selvitystyöt. Tässä vaiheessa en osaa ottaa kantaa irtoamisen syyhyn. Varmasti huomenna olemme viisaampia”, Jantunen sanoo.
Poliisiauton kattorakenne poikkeaa normaalista autosta siten, että siitä on leikattu keskeltä hieman alkuperäistä kattoa pois. Tähän kohdalle liimataan lasikuidusta tehty kattorakenne, jossa on muun muassa hälytysvalot. Lisäksi kattorakenteessa on muuta auton tekniikkaa ja lomaketila.
”Se on varmistettu usealla liimasaumalla, ettei se todellakaan irtoaisi”, Jantunen kertoo.
Hänen mukaansa aiemmat kokemukset ovat osoittaneet menetelmän toimivuuden. Rakenteesta on kokemuksia kolaritilanteistakin.
Katon irtoamista tutkitaan nyt yhdessä rakenteen valmistaneen alihankkijan kanssa.