Po­lii­si: En­sim­mäi­sen kou­lu­päi­vän lii­ken­ne sujunut suu­rel­ta osin mal­lik­kaas­ti – Laa­ni­las­sa otet­tiin kiinni rat­ti­juop­po ja Ala­ky­län­tiel­lä yli­no­peut­ta aja­nei­ta

Oulun poliisilaitoksen partiot ovat tarkkailleet liikennettä kymmenien koulujen läheisyydessä torstaina, kun suuri osa peruskoululaisia palasi kesäloman jälkeen koulutielle.

Oulun poliisi valvoi liikennettä koulujen alkamispäivänä muun muassa Haapalehdossa. Siellä poliisin apuna oli lisäksi vapaaehtoisia aikuisia.
Oulun poliisi valvoi liikennettä koulujen alkamispäivänä muun muassa Haapalehdossa. Siellä poliisin apuna oli lisäksi vapaaehtoisia aikuisia.
Kuva: Oulun poliisi

Oulun poliisilaitoksen partiot tarkkailivat liikennettä kymmenien koulujen läheisyydessä torstaina, kun suuri osa peruskoululaisia palasi kesäloman jälkeen koulutielle.

Komisario Pasi Rissanen Oulun poliisista kertoo, että liikenne on sujunut pääasiassa rauhallisesti ja liikennesääntöjen mukaan.

– Valtaosin on riittänyt, että poliisi on ollut näkyvillä.

Muutamia poikkeuksia valvontarupeamassa tuli kuitenkin vastaan.

Oulussa Alakyläntiellä poliisin partiot pysäyttivät ylinopeutta ajaneita autoilijoita. Kolmessa tapauksessa kyseessä oli lievä ylinopeus. Kaksi autoilijaa ajoi puolestaan suurempaa ylinopeutta, ja kuljettajille määrättiin päiväsakkoja.

Laanilassa rattijuoppo ajoi puolestaan suoraan liikennevalvontaa suorittavien poliisien eteen.

– Lukemat olivat lähennelleet törkeää rattijuopumusta, Rissanen sanoo.

Tällaisessa tapauksessa poliisi määrää kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon, ja oikeus ratkaisee myöhemmin mahdollisen sakon suuruuden.

Oulun poliisi jatkaa partiointia koulujen läheisyydessä perjantaina sekä ensi viikolla.

Ilmoita asiavirheestä