Oulun poliisi ei tarkkaile reaaliaikaisesti koulujen sisätiloja tai muitakaan kaupungin kiinteistöjä Oulussa.
Oulun poliisilla on viime keväästä saakka ollut mahdollisuus saada aiempaa nopeammalla menettelyllä käyttöönsä reaaliaikaista Oulun koulujen yleisten sisätilojen kamerakuvaa vakavan vaaran uhatessa. Kyseessä on Oulun kaupungin kameravalvontajärjestelmä.
- Kamerakuvan saaminen vakavissa vaara- ja uhkatilanteissa voi pelastaa ihmishenkiä. Turvaudumme koulujen yleisten sisätilojen seurantaan vain vakavan vaaran uhatessa tai muiden merkittävien operatiivisten tapahtumien aikana. Joskus avun saaminen voi olla sekunneista kiinni, toteaa ylikomisario Arto Autio.
Poliisi tekee yhteistyötä koulujen turvallisuudesta vastaavien kanssa. Koulusta voidaan tehdä pyyntö live-seurannan aloittamisesta.
Uuden menettelyn mukaista kameravalvontaa on käytetty poliisin mukaan tähän mennessä kerran valtiovierailun yhteydessä. Päätöksen koulujen kameravalvonnan käyttämisestä tekee päällystöön kuuluva poliisimies.
Oulussa yli tuhat kameraa eri puolilla kaupunkia
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kommentoi Kalevassa viikko sitten, että poliisi haluaa mahdollisuuden kytkeä koulujen, ostoskeskusten ja liikennevälineiden valvontakamerat omaan johtokeskusjärjestelmäänsä niin, että poliisi näkee reaaliaikaisesti niiden välittämää kuvaa.
Ministerin mukaan Oulu on edelläkävijä koko maassa, sillä sen koulujen valvontakamerat voidaan kytkeä teknisesti jo nyt tarvittaessa poliisin johtokeskusjärjestelmään.
Oulu on rakentanut viiden viime vuoden aikana keskitetyn kameravalvontajärjestelmän, joka kattaa yli tuhat kameraa eri puolilla kaupunkia. Kameroita on sijoitettu muun muassa kaupungin kiinteistöihin, yleisille alueille kuten puistoihin, keskeisille risteysalueille ja kouluihin.