Pientaloalueella on tuhat ja yksi tapaa saada aikaan nahistelu naapuruston kesken. Yksi helppo keino on lämmittää tulisijaa oikein savuttavasti juuri, kun naapuri on laittanut lakanat kuivumaan.
Kinastelu ei ole mukavaa ja puulämmityksen tapauksessa sen välttäminen on melko helppoa. Pitää tietää, kuinka tulisijaa lämmitetään fiksusti. Naapurin lakanoiden lisäksi oikeasta poltosta kiittää ympäristö, sillä puhtaan polton päästöt ovat vain murto-osa vääränlaisen palamisen tuprutteluun verrattuna.
Mikä tärkeintä, oikealla polttamisella puusta vapautuu enemmän lämpöenergiaa. Huonompaan polttotekniikkaan verrattuna tarvitaan siis vähemmän puita saman lämmön aikaansaamiseksi. Pienempi puumäärä vähentää myös kipinämikon työhön tarvittavaa aikaa.
Tärkein tekijä oikeassa palamisessa on puiden kuivuus. Kuivat klapit helähtävät, kun niitä lyö yhteen. Käytännössä ylivuotinen puu on polttokuivaa. Edellytyksenä on kuitenkin puun oikea varastointi.
"Polttopuupinoja ei saa suojata pressulla joka puolelta, vain päältä. Jos puut ovat kuin teltassa, niistä vapautuva kosteus ei poistu ja pahimmillaan pressun alle kertyy vielä maasta nouseva kosteuskin. Tällainen suoja on puun kannalta enemmänkin komposti", korostaa tuotepäällikkö Juha Rautanen energian säästöä ja energiakäytön tehostamista edistävästä Motiva Oy:stä.
Pintakosteus poistuu pilkkeistä, kun kantaa ne tulisijan viereen polttamista edeltävänä päivänä.
UunimestariEsa Lappalainen sanoo, että toinen ratkaiseva tekijä puiden oikeassa polttamisessa on sopiva ilmamäärä. Kun poltosta vapautuviin palokaasuihin saadaan sekoitettua ilmaa, ne palavat, eivätkä karkaa piipusta ulos. Samalla palamislämpötila nousee, mikä on pelkästään positiivista puhtaan ja tehokkaan palamisen kannalta.
"Puut kannattaa latoa lappeelleen, jolloin kaasujen palaminen jää mahdollisimman alas. Jos savukaasut pääsevät piippuun, sinne ei saada johdettua ilmaa. Perusvirhe on latoa pesä liian täyteen, jolloin tälle savukaasujen palamiselle ei jää tilaa", Lappalainen opastaa.
Motivan ohjeiden mukaan tulipesästä tulisi jättää vähintään kolmasosa tyhjäksi.
Mitä vaaleampi liekki, sitä korkeampi on palamislämpötila. Lappalaisen mukaan sopivaa ilman määrää voi hakea myös korvien avulla: Palamisen pitäisi kuulostaa reippaalta, muttei valtoimenaan lyövältä tulimereltä.
Yhden lisäsyyn oikean polttotekniikan tavoitteluun antaa piki. Tervaa ja pikeä muodostuu nimittäin eniten liian alhaisissa palamislämmöissä. Ja vaikka terva nykyäänkin on monessa suhteessa hyväksi havaittu aine, savuhormeissa se aiheuttaa pintojen pikeytymistä.
Hormien pintaan muodostunut piki on erittäin tehokas eriste, joka vaikeuttaa lämmön siirtymistä ympäröiviin kiviin. Lämpöä menee siis harakoille.
Vaikka puuta polttaisi kuinka hyvin, ei nuohoamista saa laiminlyödä. Paitsi että se parantaa äsken mainittua lämmön siirtymistä, se myös ylläpitää tulisijan turvallisuutta.
Hiilimonoksidi eli tutummin häkä on vaarallinen kaasu, jota muodostuu kun palaminen tapahtuu vähähappisissa oloissa. Tulisijan tapauksessa tällainen tilanne syntyy, kun hiilet palavat tuhkan seassa. Motivan ohjeiden mukaan pelti tulisi sulkea vasta hiilloksen sammuttua täydellisesti.
Erään kaupunkitarinan mukaan nykyisiä savupeltejä ei saisi kokonaan kiinni, vaan niihin jäisi aina pieni rako mahdollistamaan hään poistumisen. Väitteessä on puolet perää, sillä rakentamismääräyskokoelmassa suositellaan peltiin jätettäväksi aukko häkävaaran pienentämiseksi. Aukon kooksi mainitaan noin kolme prosenttia hormin pinta-alasta.
Peltin aukkoon ei voi luottaa ellei ole sen olemassaolosta täysin varma.
