Pökköä pesään en­nä­tys­tah­tia

Kireät pakkaset ovat saaneet halkokauppaan vauhtia. Polttopuita tilataan halkoliikkeistä jopa tuplaten enemmän kuin leudommilla ilmoilla ja pienissä tulipesissä tuotetaan lämpöä melkoinen määrä.

Kalikka poikineen. Jaakko Markke ostaa hirsikalikat Kontiotuotteelta ja myy neeteenpäin puuta tarvitseville.
Kalikka poikineen. Jaakko Markke ostaa hirsikalikat Kontiotuotteelta ja myy neeteenpäin puuta tarvitseville.
Kuva: Pekka Ala-aho


Oulu
Kireät pakkaset ovat saaneet halkokauppaan vauhtia. Polttopuita tilataan halkoliikkeistä jopa tuplaten enemmän kuin leudommilla ilmoilla ja pienissä tulipesissä tuotetaan lämpöä melkoinen määrä.

Haukiputaalaisen Juho Pikkujämsän Haukipilke kuskaa puuta Oulun ympäristökuntiin.

"Nyt on ollut kiirettä koko pakkasten ajan. Kylmät ilmat alkoivat jo syyskuulla ja puuta on mennyt siitä asti", toteaa Pikkujämsä kaartaessaan lauantaina Karjasillalle Jorma ja Maire Kulojärven pihaan. Kaikkiaan yrittäjä vei lauantaina puita kahdeksaan eri osoitteeseen.

Kulojärvet ovat tilanneet kolme heittokuutiota ensimmäisen luokan koivupuuta. Niillä on tarkoitus pärjätä kesään asti.

"Sauna lämpiää kolme kertaa viikossa ja lisäksi lämmitämme sen alakerran lämmön takia siinä välissäkin", selvittää Maire Kulojärvi.

Haukipilkkeestä ostettaessa koivuklapit maksavat 42 euroa kuutiolta, kotiinkuljetuksesta peritään lisämaksu, joka Karjasillalle tekee yhdeksän euroa.

Juho Pikkujämsä myy metsänhoitoyhdistysten kautta hankkimaansa koivua, jonka hän sanoo raskaana puuna olevan lämpöarvoltaan parasta. Myyjä toteaa, että jotkut saattavat kauhistella puun hintaa, mutta se, joka arvostaa laatua, ei valita.

"Kyllähän se kerralla kirpaisee, mutta on mukava, kun on mistä ottaa", toteaa Jorma Kulojärvi.

Juho Pikkujämsä ennustaa, että polttopuu saattaa loppua myyjiltä, varsinkin pienemmiltä toimittajilta, jossain vaiheessa. "Jo nyt kuulostaa siltä", sanoo yrittäjä ja laskee itse myyvänsä tänä vuonna puuta noin 700 kuutioita.

Oulun Halkotarhan Jaakko Markke on välittänyt polttopuuta oululaisille jo kymmenen vuotta. Halkotarhan suurin asiakas on Oulun kaupunki ja sosiaalitoimen maksamia lämmityspuita toimitetaan vähäosaisille ja vanhuksille.

"Tavallinen asiakas on omakotiasukas, joka lämmittää puulla muun ohella. Hän hakee pari kuutiota puuta ja pärjää sillä monta kuukautta", kertoo Markke. Hän jatkaa kuluvan talven tosin olleen sen verran kylmä, että moni puuvarasto kaipaa jo täydennystä.

"Esimerkiksi itse olen jo polttanut kakluunissaan ne puut, kaikkiaan neljä mottia, jotka olin varannut koko talven tarpeisiin."

Ahkera puulämmittäjä voi kuluttaa vuodessa puuta helpostikin kymmenen kuutiota, millä määrällä lämpiää sekä puusauna että leivinuuni.

Oulun Halkotarhalla, Toppilassa Messipojantiellä, heittokuutio koivuklapeja maksaa 40 euroa, sekapuu 30 euroa ja hirsikalikka 25 euroa.

"Koivu käy takkaan ja sekapuu leivinuunin tai saunan lämmitykseen, hirsikalikkakin mihin vain", neuvoo Markke.

Myös huoltoasemien pussitettu, melko kallis puu löytää ostajansa.

"Ei sitä nyt ihan lavakaupalla mene, mutta tasaisesti kumminkin", kertoo Kari Pykälistö Zeppelinintien Shellistä ja arvelee 6,56 euroa maksavan puupussin päätyvän usein sytykepuuksi, sillä se on varmasti kuivaa.

Soittokierros huoltoasemille kertoo, että noin sylillinen puita maksaa keskimäärin 4-6 euroa.



Energiapuu talteen


Myös Oulun kaupunki tarjoaa halukkaille mahdollisuuden kerätä puuta ja ostaa rankapalstoja. Sesonkiaikaa ovat helpomman kulkemisen takia syksy ja kevät.

Hakkuualueilta saa kerätä lähinnä latvoja hehtaarin alueelta 10-12 euron hintaan. Myös yksittäisiä puita, joita esimerkiksi kaadetaan hoitotöiden yhteydessä puistoista, myydään 17 euron kuutiohintaan.

"Puu tarvitsee vain kaataa ja yleensä joku jo soittaa, että voiko sen ostaa", sanoo metsätalousinsinööri Riitta Niemelä.

Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Mikko Harju kertoo, että heiltäkin kysytään, mistä polttopuuta voi ostaa, tai kenties kerätä itse.

"Näitä kyselijöitä yritämme ohjata eteenpäin. Esimerkiksi jos nuorista metsistä kerätään energiapuuta ulkopuoliseen käyttöön, saa maanomistajakin tästä pienen korvauksen. Näin puut, jotka ehkä muuten jäisivät lähinnä maahan makaamaan, tulevat kerättyä."

Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksen alueelta kerättiin viime vuonna energiapuuta noin 850 kuutiometriä yhteensä noin 250 hehtaarin alueelta.

Mikko Harju toteaa, että siinä missä halkobisnes on melko hyvin hoidettu, on hakkuiden sivutuotteena tulevan hakerangan myyminen aluillaan, sillä siitä ei makseta vielä tarpeeksi.

Ilmoita asiavirheestä