Suuri aika tarvitsee suuria ihmisiä. Noin sulavasti aloittaa Jaroslav Hasek maailmankuulun romaaninsa Kunnon sotamies Svejk.
Emme elä Hasekin 1920-lukua, mutta suuruuden vimma vallitsee edelleen. Nykyisin suuri aika tarvitsee suuria elokuvia suurista ihmisistä.
Tästä syystä Suomessa on intouduttu tekemään Mannerheim-elokuvia suorastaan kasamäärin.
Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (1886–1951) näyttää olevan paitsi itsenäisyyden myös elokuvatuotannon vankka perusta.
Suomessa suunnitellaan vähintään kolmea Mannerheim-elokuvaa. Tehtynä on muutama.
Suuri on adjektiivi, joka toistuu Mannerheimiin liitetyissä kuvioissa yhtenään.
Mahtavin hanke on tuottaja Markus Selinillä, mikäli verkkosivuihin on uskominen. Ja onhan niihin. Tuotantoyhtiö mainostaa tulevaa spektaakkelia sattumoisin svejkmaisellä mainoslauseella: Mannerheim on suuri elokuva suuresta sotilaasta.
Kilpailevaa Mannerheim-saagaa sepittää Hollywood-ohjaajamme Renny Harlin, ja hänhän on jo itsessään suuri.
Jotakin mystistä on myös Ylen tuottaman Mannerheim-elokuvan ympärillä. Tuottaja Erkko Lyytinen kirjoittaa sekopäisessä blogissaan, että elokuvanteko on alkanut muistuttaa kirousta.
Suuri – heh – yleisö on huomannut, että kun nuorempi polvi tarttuu marskin liepeisiin, siitä seuraa parku ja hammasten narske.
Ainoa mihin suuri näiden tuotantojen yhteydessä sopii, on raportointi vastoinkäymisten määrästä. Niistä on revitty isoja otsikoita.
Jokainen elokuvista on niin suurissa talousvaikeuksissa, ettei yksikään ole päässyt edes liikkeelle. Lompakko on loppunut jo porstuassa.
Selinin tuotanto on pyöriskellyt eteisen lattialla alusta alkaen. Hankkeesta on vetäytynyt niin kansainvälinen kuin kotimainenkin raha.
Verottaja haki tuotantoyhtiön konkurssiin, eikä ruutuakaan filmiä ehditty valottaa.
Selin keksi vielä puilla paljailla myydä tekemättömään elokuvaan 50 euron hintaisia pääsylippuja. Moni veteraani osti.
Pisimmälle on saatu Ylen hanke. Sitä on nimittäin pienellä kalustolla jopa kuvattu kokonaista puolitoista minuuttia, alkutekstien alle jäävä osuus.
Tuottaja Lyytinen on kuitenkin jo tässä vaiheessa huutanut, että budjetti on syöty.
Se on erikoista. Ei kai Ylen Mannerheim-elokuva voi olla mainoksen mittainen. Hopi hopi nyt, kokoillan elokuvaan pitää kuvata 90 minuuttia valkokangaskelpoista tavaraa.
Kaitafilmaajakin tietää, että pätäkättä tulee juuri tuollainen minuutin talvisotalyhäri.
Ylen tuotantoon ei ole onneksi erehdytty värväämään näyttelijöitä. Siinä säästää, kun ei tarvitse maksaa palkkaa.
Tai sitten homma on ihan apposen levällään. Kuten arvelen.
Elokuva-ala venkuloi Mannerheimilla. Tuottajapojat käyttävät suurimmaksi suomalaiseksi äänestettyä sotamiestä ratsunaan.
Mogulikomeetta saa työnnettyä naamansa nussakasti julkisuuteen hourailemalla tekevänsä marskielokuvan.
Kaikkien aikojen suurimman.
Toistaiseksi ainoastaan Katariina Lillqvist on saanut Mannerheim-elokuvan valmiiksi, animaation Uralin perhonen vuodelta 2008.
Se on palkittu ja poruttu pispalalaisiin saunapuheisiin perustuva tulkinta. Lajissaan okei.
Moni on sitä mieltä, ettei Lillqvistin homomarski saisi jäädä viimeiseksi kuvaukseksi.
Mannerheim ansaitsisi liikkua muunakin kuin vahaukkona.
Suomen kansa ei pistä silmälasejaan koteloon ennen kuin marsalkka Mannerheimistä tehty elokuva on katsottu.
Edes yksi niistä.