Jääkiekon Suomen mestarit ovat vuodesta 1951 lähtien saaneet palkinnokseen Kanada-maljan. Aikaisemmin mestarit palkittiin vain mitaleilla, mutta vuonna 1950 kanadansuomalaiset järjestivät keräyksen ja lahjoittivat näillä varoilla Kanadassa teetetyn maljan Suomen Jääkiekkoliitolle ikuisesti kiertäväksi kiertopalkinnoksi. Luultavimmin idea syntyi NHL:n vastaavista perinteistä Stanley cup -maljoineen.
Kanada-malja on hopeoitu, jalusta on mustaksi maalattua puuta. Jalustaan on alusta lähtien kiinnitetty mestarijoukkueen ja vuoden kertovia hopeisia laattoja. SM-liigan alusta, vuodesta 1976 lähtien oman, niin ikään hopeisen laattansa ovat saaneet myös joukkueiden kokoonpanot. Jalustaa on pitänyt kasvattaa, mutta nykyisellään siinä on reilusti tilaa jäljellä.
Suomen jääkiekkomuseossa ei tiedetä, mistä lempinimi Poika tarttui Kanada-maljan matkaan, mutta se on ollut käytössä jo vuosia.
Ikuisen kiertopalkinnon taival on kuitenkin uhannut tyssätä jo moneen otteeseen. Esimerkiksi Turussa elää yhä legenda siitä, miten hukkunutta Poikaa naarattiin Aurajoesta 1980-luvun lopulla TPS:n seurajohdon seuratessa toimitusta sydän kylmänä. Naarauksia ei kuitenkaan tarvittu, ja katoaminen osoittautui sittemmin vain muutaman pelaajan käytännön pilaksi. Vuosien varrella iloiset veikot ovat kuitenkin siekailematta saunottaneet ja uittaneet korvaamatonta museoesinettä. Usein Poika on myös unohdettu ravintolaan.
Vuonna 1992 SM-liiga päätti teettää maljasta kopion. Sen jälkeen alkuperäinen Kanada-malja on luovutettu mestareille vain jäälle, ja jo pukuhuoneessa sekoitellaan juomia kopiossa. Kopio pysyy joukkueen hallussa vuoden, oikea malja palaa Tampereelle Suomen Jääkiekkomuseon huomaan. Tiistaina Kärppien valmistautuessa juhliinsa museon väki jo odotteli Poikaa kotiin.
Pienet hopeiset jääkiekkoilijat ovat kopioita myös alkuperäisen maljan molemmin puolin. Kanadanlaisen hopeasepän taidonnäytteet varastettiin mestaruusjuhlissa jo ennen SM-liigan perustamista.
Hanna Kuusiluoto