Puolukkaa tuodaan Suomeen aina Kiinasta asti ! Monella saattoi aamukahvi läikähtää pöytäliinalle Kalevan parin viikon takaista uutista lukiessa. Jos television Uutisvuoto-ohjelmassa olisi kysytty onko asia fiktiota vai faktaa, moni olisi varmaankin pitänyt sitä fiktiona. Mutta ei se sitä ole, se
on faktaa.
Globaali maailma on itse asiassa mieletön paikka. Samaan aikaan, kun Kemijärvellä Salcompin kännykkälaturitehdas lakkautetaan ja koneet siirretään Kiinaan, suomalaisille rahdataan sieltä puolukkaa. Tänä syksynä kuitenkin metsiemme marjasato on ollut erittäin runsas, mutta puolukastakin vain pienen pieni osa on otettu talteen. Onneksi edelliset sukupolvet eivät ole tätä näkemässä. Heille se olisi suoranainen pyhäinhäväistys, eläväthän suomalaiset moniin urbaaneihin kansoihin verrattuna vielä edelleenkin luonnon lähellä ja luonnossa. Sitä tosin on joskus vaikea uskoa. Muutaman vuoden takainen koululaisille tehty tutkimushan osoitti, että osa lapsista ei erottanut mäntyä kuusesta.
Puolukan ja muidenkin metsämarjojen tie maailmalla on hyvin mutkikas. Sen seuraamisessa suomalainen puolukanpoimija eksyy jäljiltä. Marjojen rahtaamisen pitkien matkojen takaa voisi olettaa luonnonvaroja kuluttavaksi ja kalliiksi, mutta ilmeisesti niin ei ole. Ainakaan siitä päätellen, että puolukkaahan viedään täältä sinne ja tuonne ja tuodaan sieltä ja tuolta tänne. Ennen Euroopan Unioniin liittymistä Suomeen tuotiin puolukkaa vielä enemmän kuin nyt. Edelleenkin sitä tuodaan miljoonia kiloja vuodessa Venäjän lisäksi Baltian maista, Ukrainasta ja Kiinasta asti. Esimerkiksi Venäjältä tuotava puolukka käytetään pääsääntöisesti kotimaisen teollisuuden raaka-aineena. Keräilyä harrastavat yhtiöt vievät kuulemma pakastettuna puolukkaa Keski-Eurooppaan.
Ilmeisesti marjakaupassakin raha ratkaisee. Puolukkaa ostetaan vaikka Kiinasta, jos se siellä on halvempaa. Mutta voisiko puolukan tuontiin hinnan lisäksi vaikuttaa sekin, ettei kotoisista metsistämme ole sitä poimijapulan vuoksi tarpeeksi saatavissa. Kaupallisen poimijan prototyyppi on tutkimusten mukaan 54-vuotias henkilö, joka asuu maaseudulla ja hänen tulotasonsa on keskituloista alhaisempi. Mutta mitä tapahtuu sitten, kun he eivät enää jaksa kyykkiä metsässä? Romahdus, sanovat marjakauppiaat.
Metsämarjojen keruun turvaamiseksi tulevaisuudessa on tehtävä jotakin ja pikaisesti. Lapin 4H-piiri, Lapin Luomu ja Elinkeinokehittäjä eero ovat jo toisena syksynä houkuttelemassa nuoria metsän keruutuotteiden poimintakilpailussa. " Luonnosta liksaa" edistää poimintakulttuurin siirtymistä nuoremmille sukupolville. Samalla se tuo esille luontoyrittäjyyttä ja alan ammatillisia mahdollisuuksia. Yritysten tukemassa kilpailussa on mukana 30 koululuokkaa Simosta Utsjoelle. Ensi vuonna järjestäjät odottavat jo kaksinkertaista määrää. "Luonnosta liksaa" pitäisi ehdottomasti laajentaa jokaiseen lääniin ja kouluun samalla tavoin kuin ulottui kansanhiihtokampanja aikoinaan.
Internetin ja tietokonepelien taakse juuttuneita nuoria voitaisiin ohjata myös maahamme muuttaneiden vietnamilaisten antamalla esimerkillä. Joka kesä he keräävät sievoiset verottomat ansiot marjastaen pitkin Lappia ja heille oudossa ympäristössä. Suomalaisten olisikin käännettävä heidän marjatuloistaan aiheutunut kateus itselleen voimavaraksi. Kaupallinen marjanpoiminta on ansion lisäksi osa suomalaista ruokakulttuuria ja teollisuuden raaka-ainehuoltoa. Se ei alenna kenenkään ihmisarvoa. Päinvastoin.