Kolumni

Poikkitaiteellisen viisikon kirjasensaatio ansaitsee kunniapaikan joka kodin kirjahyllyssä – "Vihkiraamatun ja Paavo Väyrysen muistelmien välissä"

Parahiksi kesälomien alla valtioneuvoston painatuskeskus toi markkinoille sesongin odotetun kirjasensaation.

Pekka Ervasti.
Pekka Ervasti.

Parahiksi kesälomien alla valtioneuvoston painatuskeskus toi markkinoille sesongin odotetun kirjasensaation: Osallistuva ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta, neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019.

Kyseessä on kollektiivista egotrippiä tekevän viisihenkisen poikkitaiteellisen ryhmän yhteisproduktio, jonka huikeita visioita sisältävä 190-sivuinen teos epäilemättä kuluu kansan käsissä sen lekotellessa leppeän lounatuulen heiluttamassa riippukeinussa tämän suven loppumattoman aurinkoisina päivinä.

Teos julkistettiin sopivasti Helsingin keskustakirjastossa Oodissa, joka on jo lyhyenä olemassaoloaikanaan ehtinyt ohittaa asematunnelin ja Tallinnan-lautat Suomen kansankulttuurin pääfoorumina.

Eikä tässä kaikki! Kirja on vasta alkulaukaus.

Taideteos on tarkoitus jalkauttaa performanssinomaisesti jokaisen suomalaisen arkeen ja juhlaan ainakin seuraavan neljän vuoden ajaksi.

Poimikaamme muutamia haukkapaloja kirjan rikkaasta annista spoilaamatta juonipaljastuksilla hallintoalamaisten lukunautintoa.

”Emme ajattele samoin, eikä niin tarvitsekaan tehdä”, teoksen kirjoittajat tunnustavat heti johdannossa. Tämä on hyvä muistaa, kun hallitukseksi itseään nimittävä orkesteri jatkaa kiertuettaan kohti ensimmäistä budjettiriihtä.

Odotettavissa on, että ilman opposition, gallupien ja sosiaalisen median antamia sytykkeitäkin, bändin taiteelliset erimielisyydet pulpahtavat pintaan luonnonvoimien vääjäämättömyydellä.

Usko ei kuitenkaan saa horjua. ”Suomen on löydettävä yhteinen tie”, kirja patistaa. Tämä ei liene vaikeaa, sillä kirjan koostamisvaiheessa Säätytalolla viisikko löysi jo kaikkien suomalaisten yhteisen lompakon. Sen lokeroista löytyi peräti toista miljardia euroa ylimääräistä jaettavaa.

Tämä kaikki 105 miljardin suuruisen yhteisen velan lisäksi. Aika hyvin porukalta, joka kuitenkin vaali-iltana aloitti tavallaan aivan tyhjästä!

Mihin vielä ehtiikään, kunhan menolisäykset – anteeksi, investoinnit tulevaisuuteen – saadaan täysimääräisesti liikkeelle?

Tietematiikka jatkuu vahvana läpi koko teoksen. ”Haluamme, että ihmisillä on aito mahdollisuus rakentaa oman elämänsä polkua riippumatta siitä, missä he elävät.”

Tämä on lohdullinen visio varsinkin niille pohjois- ja itäsuomalaisille, joiden päivittäiset asiointitiet jo alkavatkin kuntonsa puolesta muistuttaa kinttupolkua. Niitä himoverotetulla, jeesuksenaikaisella ruoste-Hiacella kolistellessa on kuitenkin mukava tietää, että Helsingistäpä pääsee kohta tunnin junalla Tampereelle ja Turkuun.

Kaikkia varmasti elähdyttää teoksen lupaus, että ”sosiaaliseen kestävyyteen kuuluu myös huolenpito koko Suomesta ja maamme tasapuolisesta kehittämisestä”.

Voi olla, että Suomen maantieteellisten rajojen tarkempi määrittely yllättää viisikosta ainakin ne, joiden käsityksen mukaan älyllisen elämän rajat noudattavat kutakuinkin Kehä kolmosen linjausta.

Sen ulkopuolella leviää laaja, avohakkuiden raiskaama Bönde, jonka kehittäminen muihin kuin museaalisiin tarkoituksiin voi vaatia jossain määrin hallituksen sisäistä asennemuokkausta.

Kyseessä on yhtä kaikki huikea merkkiteos, joka ansaitsee kunniapaikan joka kodin kirjahyllyssä vihkiraamatun ja Paavo Väyrysen muistelmien välissä.