Heinola Alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen valmentajat päättivät unohtaa pelaajien syntymäajat ja kutsua kahden ottelun Mestis-kiertueelle myös Kärppien superlupauksen Mikael Granlundin, 16.
Granlund ei aikuisten keskellä ujostellut. Sunnuntaisessa miesten pelien debyytissään hän viimeisteli Pikkuleijonien molemmat maalit D-Teamin vieraana Jyväskylässä.
Maanantaina oli tuloksellisesti hiljaisempaa, mutta Heinolan Kiekkoa vastaan Granlund sai urakoida kaukalossa pelin viimeiset kaksi minuuttia joukkueen hakiessa tasoitusmaalia.
"Granlund oli näytön paikassa, joten annoimme hänen koittaa", virnisteli Pikkuleijonien apuvalmentaja Harri Laurila oulunsalolaisen saamasta vastuusta.
"Alkukausi on ollut kohtuuhyvä, joten pieni ajatus oli, että saattaisin päästä mukaan", Granlund kommentoi.
"Kutsu tuli tekstiviestinä Laurilalta. Ohjeet olivat sen verran tarkat, ettei sitä tarvinnut epäillä edes kaverien pilaksi."
Pikkuleijonat pelaa syksyn aikana yhden ottelun jokaisella Mestiksen paikkakunnalla. D-Teamin voitti pojat 3-2 ja HeKi 4-2.
Pistepörssin
voitto vakuutti
Vanhimmissa juniori-ikäluokissa ei ole kovin hohdokkaita suomalaispelaajia, mutta 1992 syntyneiden joukossa Mikael Granlund on tiedetty jo jonkin aikaa tähtipotentiaaliksi.
Vaikka Granlund onkin kolme vuotta ali-ikäinen Pikkuleijoniin, on hän A-juniorien SM-sarjan pistepörssissä viidentenä tehoin 8+18.
Kärpissä Granlundia on kenties säästelty miesten pelien kolhuilta, mutta maajoukkueessa samaa ei enää katsottu tarpeelliseksi.
"Pistepörssin voitto viikko sitten Lake Placidin turnauksessa (mukana USA, Ruotsi ja Sveitsi) vuotta vanhempien joukossa vakuutti meidät. Jyväskylässä kieltämättä pikkuisen jännitettiin hänen esitystään miehiä vastaan", Laurila myönsi.
Pikkuleijonissa numeroa 47 kantanut Granlund oli asetettu tamperelaisketjuun Ilveksen sentterin Matias Myttysen rinnalle. Jyväskylässä toisella laidalla aloitti Jokerien Ilmari Pitkänen. Kolmanteen erään tilalle tuli Tapparan Nestori Lähde, josta lähtien ketju olikin joukkueen ykköskolmikko.
"En ollut koskaan ennen pelannut laidassa, joten aluksi seikkailin vähän väärillä puolilla kaukaloa", totesi sentterinä Kärpissä ja aiemmin Kiekko-Laserin riveissä pelannut Granlund.
"Toivottavasti MM-kisajoukkueessa olisi joku laiturin paikka vapaana. Tai sitten valmentajat ajattelivat, että keskellä pelaaminen vaatii aika lailla vääntämistä puolustussuuntaan. Kaipaan vielä voimaa", kommentoi 178-senttinen ja 78-kiloinen Granlund.
"Granlundin kehityksessä on ollut tänä syksynä selkeä piikki. Jos tuollaiset esitykset jatkuvat, on Ottawan MM-joukkueessa varmasti tilaa", naurahti Pikkuleijonien päävalmentaja Jukka Rautakorpi sunnuntaisen pelin jälkeen.