Vaikka Oulun kaupungin omistamat rakennukset Hietasaaressa Vellamontie 12:ssa ovatkin nyt myynnissä, niin täydennyskoulutustalo Pohto Oy:n toiminta jatkuu, toimitusjohtaja Markku Oikarinen sanoo.
Asiasta on tullut kyselyjä sen jälkeen, kun Kalevassa syyskuun lopulla kerrottiin kaupungin myyvän tarpeettomaksi käyneitä rakennuksia, muun muassa Pohton käytössä olevia kiinteistöjä.
– Aika moneen oululaiseen Pohto jollakin tavalla osuu ja koskettaa. Kiinnostus on ollut kova, ja joudumme hieman oikomaan käsityksiä, tietoja ja faktoja. Katsomme vahvasti tulevaisuuteen toiminnassa. Toistaiseksi mennään eteenpäin vahvasti tällä nykyisellä tontilla, Oikarinen selventää.
Kaupunki on halunnut tehdä Pohton kanssa pitkiä sopimuksia, koska se pitää sitä hyvänä toimijana.
Oulun kaupunki peruskorjaa rakennuksia ja tekee koko ajan pitkälle meneviä investointeja. Esimerkiksi vuodenvaihteessa uusitaan lattiapinnat hiomalla parketteja ja uusimalla käytävien mattoja.
– Sitä, mikä on tuleva omistus ja miten se tulee vaikuttamaan pidemmällä aikajänteellä, emme tiedä, mutta tiedämme ainakin useamman vuoden eteenpäin, että koulutustoiminta sekä ravintola- ja kongressipalvelut täällä jatkuvat.
Jos uusi omistaja hakee rakennuksille tuottoa, Oikarisen mukaan on edullista, että tiloissa on vuokralainen pitkällä sopimuksella. Ja kun kysymyksessä on aika iso kiinteistömassa, neljä rakennusta, löytyykö sellainen omistaja, joka siirtäisi tiloihin oman toimintansa, Oikarinen kysyy.
– Uuden omistajan kanssa keskustellaan kauppaneuvotteluissa, jatkuuko Pohton toiminta tiloissa vai päättyykö se. Oulun kaupunkia sitoo omat voimassa olevat sopimukset. Pohto haluaa jatkaa tiloissa – uuden omistajan kannalta tilanne on hyvä, kun on vuokralainen on valmiina, tekninen isännöitsijä Sakari Kela Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista sanoo.
Kun kysymyksessä on vähän vanhempi ja isompi kohde, Kelan mukaan on ostajaehdokkaita katsottu olevan vähän. Pohton rakennukset odottavat korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä Hietasaaren asemakaavasta.
– Kun uusi asemakaava saa lainvoiman, voimme ryhtyä sitä kunnolla markkinoimaan ja myymään. Positiivisena puolena ovat sijainti ja uusi asemakaava, jonka mukaan alue kehittyy.
Uusi kaava luo puitteet, joissa päätöksiä on helpompi tehdä. Toimitusjohtaja Oikarinen muistuttaa, että Pohtolla ei ole asiassa omaa intressiä, yritys ei ole investoimassa eikä kaava-asia suoraan sitä koske.
– Kaavan tarkoitus on edistää Hietasaaren alueen kehittymistä. Matkailulla on iso rooli, ja majoituspalvelut ovat asia, joka meitä lähimmin koskee, Oikarinen miettii.
Nyt kiinni oleva vanha Pohton hotelli odottaa tulevaa kaavaa, jossa samalle sijalle on kaavoitettu uusi hotelli. Todennäköisesti nykyinen hotelli puretaan pois ja jollakin aikavälillä jonkin operaattorin toimesta nousee uusi hotelli.
– Se ei ole meidän bisnestä. Meille merkitsee se, miten Hietasaaren alue kehittyy. Koulutus- ja kongressipalveluumme toimivat vuoden ympäri, kun nykyinen matkailu keskittyy Hietasaaressa kesäkauteen, Oikarinen selventää.
Myynnissä on kaksi tapaa. Joko pyydetään konsultin arvio markkinahinnasta ja yritetään tietyn tahon kanssa tehdä kaupat tai pyritään löytämään huutokauppaamalla korkein markkinahinta.
Valtiontukisäännösten ja -määräysten mukaan keskeistä on selvittää kaupan ja kauppahinnan markkinaehtoisuus sekä valtiontukisäännösten ja määräysten soveltuminen kauppaan. Valtiontukisääntöjä sovelletaan ainoastaan silloin, kun tuensaaja on yritys.
45.s toimintavuosi samalla tontilla
Pohjois-Suomen Teollisuusopisto, Pohto, on nimensä mukaisesti rakennettu pohjoisen teollisuuden tarpeisiin.
Vuonna 1974 toimintansa aloittaneen yhtiön perustehtävä on vuosikymmenten varrella säilynyt sellaisenaan, toimitusjohtaja Markku Oikarinen sanoo.
– Täydennämme ammatillisen koulutuksen koulutustarjontaa, olemme lähellä asiakkaita ja teemme nopeasti ja ketterästi sellaisia koulutuksia, mihin täydennyskoulutusta tarvitaan.
Pääasiallinen asiakaskunta löytyy perinteisestä teollisuudesta kaikki toimialat huomioiden. Se tarkoittaa metalli- ,metsä-, energia- ja kaivannaisteollisuuden täsmäkoulutusta.
Pk-sektorillakin koulutus painottuu tuotannolliselle puolelle, mutta Pohto tekee täsmäkoulutusta myös palveluyrityksille ja julkisille organisaatioille.
– Koulutustarjontamme voi jatkaa kahteen osaan, jotka ovat tuotannon koulutukset sekä johtamisen ja yrityskehittämisen koulutukset.
Lisäksi Pohtoon olennaisesti kuuluvat ravintola- ja kongressipalvelut.
– Meillä käydään pitämässä omia tilaisuuksia ja omia koulutuksia.
Pohtolla on parikymmentä työntekijää, jonka lisäksi täydennyskoulutustalolla on laaja kouluttajaverkosto.
– Vuosittain maksamme palkkoja ja palkkioita 100–150 hengelle.
Oulussa on tulossa myyntiin useita kohteita
Tuiranpuiston, Tuirantie 1, entinen ylilääkärin asunto on vapautunut Oulun kaupungin käytöstä. Se tulee myyntiin nettihuutokaupalla heti, kun uusi asemakaava laillistuu tänä syksynä.
Haukiputaan kivikouluun Oulun kaupunki etsii käytännössä yhteistyökumppania. Tarkoitus on kehittää koululle uutta käyttöä sekä yhdessä kaavoituksen kanssa laatia asemakaava, joka toisi tontille mahdollisesti lisärakentamista.
Kontinkankaan yksi rakennusosa, Lamellitalo D Kajaanintiellä, on toistaiseksi vielä Oulun kaupungin käytössä, mutta kohde tulee jossakin vaiheessa myyntiin.
Pohto Hietasaaressa Vellamontie 12:ssa on yksi isoista myyntikohteista. Kohteessa on neljä rakennusta: päärakennus, asuinrakennus, hotellirakennus ja saunarakennus.
Hietalanmäen koulu Haukiputaalta tulee huutokauppamyyntiin loppukuusta, kun asemakaava valmistuu.
Jokikylän koulut Haukiputaalta tulevat huutokauppamyyntiin vuonna 2020, kun uusi yleiskaavan täsmennys valmistuu.
Tuiran koulu, Koskitie 27, tulee myyntiin syksyllä 2022. Uusi asemakaavaprosessi käynnistymässä.
Myyntiin on keväällä 2020 tulossa myös Onnelantie 6 Kastellissa. Uusi asemakaavaprosessi käynnissä.
Saarelassa Galleria Art Halvare ei jatka toimintaansa. Huvila tulee myyntiin tämän vuoden puolella.
Kuntoutusosasto Allitie 1:ssä Höyhtyällä on tulossa myyntiin keväällä 2020. Uusi asemakaavaprosessi käynnissä.
Koulutuskeskus keskustassa Asemakatu 5:ssä on tulossa myyntiin keväällä 2020 huutokaupalla. Uusi asemakaavaprosessi käynnissä.
Varjakansaaren entisen sahayhteisön alueella on tulossa myyntiin muun muassa entinen sahakonttori sekä neljä asuinkäytössä ollutta paritaloa.