Pattijoelta kotoisin oleva Espanjan Sanomien toimittaja Mia Konu kokosi 1800-luvun sanomalehtien hauskimmat tekstit kirjaksi. Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä (Nemo 2009) on juuri ilmestynyt.
Mia Konu, miksi rakastuit 150 vuotta vanhoihin kalankääreisiin?
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Eksyin Historialliseen sanomalehtikirjastoon ja törmäsin heti ensimmäisessä lukemassani lehdessä hillittömän hauskoihin uutisiin, ja hurmaava kieli piti hymyn huulilla koko lehden luvun ajan. Pari pätkää oli pakko kirjoittaa heti muistiin, jotta voisi kertoa myöhemmin ystäville.
Miksi entisaikojen suomi naurattaa?
Se on valtavan värikästä. Lehtiuutiset ja artikkelit on lähes aina kirjoitettu täysin subjektiivisesti, joten kukin juttu on tekijänsä näköinen. Uutistenkin kieli on tyyliltään usein kaunokirjallista. Toisinaan huvittavaa ja välillä kamalaakin on se, ettei sensuuri koskenut muuta kuin naapurimaa Venäjää koskevia notiiseja. Muita sai jopa halveksia, esimerkiksi eräässä pakanankäännyttämistarinassa nimitetään tummaihoista wanhaksi pakanan hylyksi, nokinaamaksi, wanhaksi elefantiksi, elukaksi ja wanhaksi wirtahevoksi.
Millainen kuva menneiden aikojen maanmiehistä on muodostunut?
Juroa porukkaa, johon oli vaikea istuttaa uusia ideoita, paljon päähänpinttymiä ja ennakkoluuloja. Enemmän kouluja käynyt väki taas tunsi arvonsa liiankin hyvin.
Lehdissä kerrottiin esimerkiksi käräjistä, joilla käsiteltiin luvatonta viinakauppaa mutta joita jouduttiin lykkäämään, koska kaikki todistajat olivat juovuksissa. Näkivätköhän aikalaiset juttujen huumoriarvoa?
Sitä olen itsekin miettinyt! Viinanjuontia ainakin osa halveksi ja toisissa juoppouden ongelma herätti hilpeyttä. Raittiusliikkeitä pystytettiin tiuhaan, mutta tapaamisiin oli vaikea saada viinaanmeneviä kansalaisia, enemmänkin illanvietossa vaikuttaisi istuneen lasiin sylkenyttä ja kirkossa hyvin viihtynyttä väkeä. Onnettomuusuutisten väkivaltaiset kuvaukset ovat toinen ihmetyksenaiheeni. Mitä lukija on ajatellut nähdessään lehdestä naapurin isännän jääneen junan alle ja tulleen "surkeasti paloitetuksi"?
Voisiko nykylehdistö ottaa käyttöön joitakin 1800-luvun opeista?
Eipä kyllä. Parempi pitää yllä jonkinlaista sensuuria ja objektiivisuutta ja kertoa ennemmin tulevista säistä kuin menneistä.
Mikä on pöhköin uutinen, johon olet vanhoissa lehdissä törmännyt?
Muistan nauraneeni katketakseni uutiselle muumiosta, josta jouduttiin maksamaan Ranskan rajalla kapakalalle määrätyt tullimaksut. Samoin varoitukselle lihavista morsiamista: eräällä miehellä oli niin lihava tyttöystävä, ettei hän tiennyt toisella puolella "palvelleesta" toisesta miesystävästä. Lause "syleilin osaa hänestä" on jäänyt mieleen jälkimmäisestä jutusta.
Lehdissä esiteltiin 1800-luvulla vieraita kansoja erikoisessa valossa, kiinalaisten esimerkiksi tiedettiin olevan "aiwan surkean näköisiä" ja turkkilaisen kerrottiin näyttävän "liiaksi syöneeltä eläimeltä". Mitähän ulkomaalainen toimittaja olisi kirjoittanut, jos olisi eksynyt tuolloin synnyinpaikkakunnallesi Pattijoelle?
Olisikohan toimittaja ollut samoilla linjoilla Samuli Paulaharjun kanssa, joka kirjoitti 1900-luvun alkupuoliskolla Raahen (johon Pattijoki on liitetty) olevan "kylmä ja tuulinen satamakaupunki, jonka ihmiset ovat karuja ja yksinkertaisia".
Ajatellaan, että olisit elänyt toissa vuosisadalla ja muuttanut Pattijoelta Espanjaan ja nainut argentiinalaisen miehen. Mitä sinusta kirjoitetussa lehtijutussa olisi lukenut?
"Kotimaansa hyljännyt ja Pattijoelta höyrylaiwalla Hispaniaan matkustanut neiti Konu ei ole enää neiti. Kerrotaan tyttölöisen kohdanneen pampalla kaswaneen kärheä-äänisen karwanaaman ja alkaneen yhteyselämään miehen kanssa. Ei liene kyse järjelle perustetusta awioliitosta."