Henkien muodostama toinen todellisuus on maailmanlaajuinen uskomus, joka on seurannut ihmiskuntaa ijät ja ajat. 2000-luvulla noituuteen uskovia on enemmän kuin koskaan ennen. Pohjolan maine noituuden tyyssijana oli ennen niin suuri, että se tunnettiin Keski-Eurooppaa myöten. "Noituus tulee pohjoistuulen mukana. Napaseudun ihmiset lähettävät vahingollisen noituutensa yli koko Euroopan", väitti ranskalainen noitatutkija Jean Bodin 1500-luvulla.
Pohjoinen oli sen ajan maailmassa myyttinen ilmansuunta: siellä oli tuonpuoleinen, sen rajalla asuivat hirviöt, sinne loppui ihmisten hallinnoima maailma. Moni Etelä-Suomenkin muinainen noita haki oppia Lapista.
Henkien muodostama toinen todellisuus on maailmanlaajuinen uskomus, joka lienee seurannut ihmiskuntaa sen ensi hetkistä alkaen. Henget vaikuttivat maailmassa, mutta myös niihin pyrittiin vaikuttamaan - jo Hammurabin laki kielsi vahingoittavan noituuden, Islannin saagat taas kertoivat suomalaisten noituudesta. Siperian alkuperäiskansoista ainakin korjakit ja tsuktsit käyttivät kärpässientä yhteyksissä tuonpuoleiseen ja Grönlannin eskimoilla oli oma taikakalunsa, tupilak, jonka maagiset voimat ohjattiin vihollista vastaan.
Saamelaisten maailma oli sekä shamanistinen että animistinen: maailma jakautui taivaan yliseen, maanpäälliseen ja maanaliseen. Jumalat, haltijat ja henget vaikuttivat sen kaikissa osissa. Vanha etninen uskonto otti vaikutteita kristinuskosta ja jonkin aikaa vanhat ja uudet jumalat elivät yhdessä noitarumpujenkin kalvoilla. Lapin noidan sielu meni transsissa tuonpuoleiseen tietoa hakemaan, Karjalan suomalainen noita nostatti transsissa avukseen voiman sanojen avulla.
Toinen todellisuus oli osa maailmankuvaa myös muualla Euroopassa uuden ajan alussa: maailmaan ja luontoon voitiin vaikuttaa uhraamalla hengille, tekemällä taikoja ja harjoittamalla noituutta. Siinä käytettävä voima oli itsessään neutraalia ja ihmisestä riippui, käyttikö hän sitä hyvään vai pahaan.
Maailmankuvaan liittyi myös paholaisen olemassaolo ja usko lähestyvään maailmanloppuun - uskoa vahvistivat jatkuvat sodat, epidemiat ja katovuodet. Samalla uskonpuhdistuksen oppeja saarnattiin koko protestanttisessa Euroopassa pohjoista myöten, ja maallinen esivaltakin tiukensi otettaan kansasta. Erilaiset käsitykset kärjistyivät koko Euroopan laajuisiksi noitavainoiksi.
"Pelottavin asia noitavainoissa on ihmisten innostus mielettömiin tekoihin. Yleensä aloite noitaoikeudenkäynteihin tuli kyliltä, ihmisten keskeltä, ja yleensä noita oli jonkun riitakumppani läheltä", kertoo historian yliassistentti Marko Nenonen Tampereen yliopistosta. Katolinen inkvisitio ja maallinen oikeuslaitos yrittivät paikoin rajoittaa noitakäräjiä, mutta kansa vaati toimia, joten kaikki osapuolet ovat nykytutkimuksen valossa yhtä syyllisiä vainoihin.
Miesten aloittamaa
Perinteistä taikuutta ja noituutta harjoittivat usein miehet, mutta paholaisen kanssa vietetty noitasapatti oli vainojen aikaan syntynyt uusi kirkollinen teoria, josta syytettiin useimmiten naisia. Sen syntymisen syyt ovat vielä hämärän peitossa, Nenonen arvelee kuitenkin sen liittyvän kirkon ja kristinuskon naiskuvaan. Papit "löysivät" uudenlaisen noitalahkon, jota selitettiin sekä kerettiläisyydellä että maailmanlopulla.
Noidat lensivät noitasapattiin Blåkullaan, joka Jyväskylän yliopiston historiantutkijan Jari Eilolan mukaan merkitsi Suomessa tuonpuoleista, Vainajalaa. Noitasapatissa yhdistyi joukko keskieurooppalaisia kansanomaisia uskomuksia, joista oppineet loivat oman käsityksensä. Suomessa Blåkullan lennot rajoittuivat kuitenkin Pohjanmaalle, joka muutenkin oli noitavainoissa toimeliainta aluetta.
Kirkkomaalaukset ja pappien saarnat vaikuttivat kansan käsityksiin noituudesta. Kun kirkko opetti ihmisen tekevän syntiä, mutta jumalan rankaisevan koko yhteisöä, löytyi noidista syntipukki 1600-luvun katovuosiin, nälänhätään, kulkutauteihin ja sotiin.
Norjalainen kauppias Christen Skredder ja saamelainen Morten Olsen olivat ensimmäiset Pohjois-Norjan itäisimmässä osassa Vuoreijan linnoituksessa tuomitut noidat, heidät poltettiin roviolla 1601. Kauppias oli riitautunut lääninherran kanssa linnoituksen huollosta ja kun tämä kuoli äkkiä vain 40-vuotiaana, epäiltiin kauppiaan pyytäneen saamelaista noitumaan hänet. Porosaamelainen Anders Puolsen puolestaan poltettiin Vesisaaressa 1692 Finnmarkin viimeisenä noitana.
Näiden tuomioiden välissä Itä-Finnmarkissa poltettiin 89 muuta noitaa, joista suurin osa oli naisia ja lähes kaikki miehet saamelaisia. Alueella sytytettiinkin väkilukuun nähden yhtä paljon rovioita kuin Keski-Euroopan pahimmissa vainoissa.
Finnmarkissa käytettiin myös muusta Norjasta poiketen vesikoetta, jossa noidaksi epäilty heitettiin mereen. Jos syytetty jäi kellumaan, oli hän noita. Näin kävi poikkeuksetta kaikille. Sen jälkeen syytetyt pakotettiin kiduttamalla tunnustamaan ja ilmiantamaan muita noitia. Tämä johti joukkopidätyksiin.
Vaikeuksien synnyttämää
Kalan hinnan laskeminen ja heikot saaliit, huonot säät, viljan hinnannousu ja nälkä sekä poismuutto, luettelee historioitsija Rune Hagen Tromssan yliopistosta syitä elämän epävarmuuteen Finnmarkin kalastajakylissä. Rannikolla koettiin myös turvattomuutta: kylissä kulki kalastajia, kauppiaita ja merimiehiä, niissä oli sosiaalisia jännitteitä ja vähän yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kriisiajan syntipukeiksi joutuivat usein muualta tulleet, köyhät, yksinäiset ja kiivaskieliset naiset, joita syytettiin sopimuksesta paholaisen kanssa. Sen avulla he pystyivät vahingoittamaan eläimiä ja ihmisiä sekä vaikuttamaan säähän, jopa aiheuttamaan haaksirikkoja.
Yhä voimissaan
Syyt noitavainojen päättymiseen tunnetaan vielä huonommin kuin syyt niiden alkamiseen. Nenonen ei usko taikauskoisuuden vähenemiseen - todennäköisempää on, että noitasapatti- ja lentämissyytösten laajetessa niiden uskottavuus väheni, varsinkin kun syytetyiksi joutui aatelisia ja muuta herrasväkeä. Myös oikeusjärjestelmä pystyi kahlitsemaan vainoja niin, että laajimmat loppuivat Euroopassa jo 1600-luvun alussa.
Toisaalta noituuteen uskovia on nykyään enemmän kuin milloinkaan ennen: useimmissa maailman kulttuureissa noitausko on samanlaista kuin Euroopassa 1600-luvulla, ja tämä väestö on kasvanut.
"Noituus on olemassaoleva uskomusjärjestelmä Euroopan ulkopuolella", Ellonen vahvistaa. Joissakin Afrikan maissa käydään nykyään Euroopan noitavainoja muistuttavia prosesseja ja esimerkiksi Kamerunissa noitaoikeudenkäynnit on otettu käyttöön osana perinnettä.
Euroopan uusissa noitaliikkeissä on Ellosen mukaan peruja 1800-luvun okkultismista, noituuteen uskominen on kuitenkin nykypäivänä ihmisen oma valinta ja se voi olla myös yhteyden hakemista luontoon. "Noituus oli ennen osa välitöntä arkikokemusta, nyt se on hyvinvoivan läntisen keskiluokan leikkiä", Nenonen puolestaan toteaa.