Juorupeilejä, apostolinlusikoita, tekohampaita, oravannahkoja ja ökyrikkaiden tervaporvareiden hopeapiippuja - esineitä oululaisten arjesta neljän vuosisadan ajan. Lukuisten kiinnostavien esineiden lisäksi Pohjois-Pohjanmaan museon kesänäyttelyyn, Kaupunki Pohjolan äärillä - Oulu 400 vuotta, mahtuu monta tarinaa ja ihmiskohtaloa eri vuosisadoilta.
"Mukana on merkkihenkilöitä ja tavallisia ihmisiä. Elinkeinojakin sivutaan, mutta vain vähän, sillä niistä kootaan oma näyttely. Monet näyttelyn esineistä on nähtävillä ensimmäistä kertaa", selvittää museolehtori Arja Keskitalo.
Esineistö on koottu pääosin museon omista kokoelmista, kolme alkuperältään oululaisia esinettä on lainassa Kansallismuseolta ja Hammaslaboratorio Hedmanilta ovat peräsin oivaksi rippilahjaksi vielä 1940-50-luvuilla mielletyt tekohampaat. Kansallismuseosta on lainassa Frans Mikael Frantzénin äitiä, Helena Schulinia esittävä miniatyyri, tina-astia 1700-luvulta ja tinainen räätälien kisällien tervetuliaismalja.
Esillä on jonkin verran astioitakin, mutta joukossa ei ole yhtään Oulussa 1800-luvun puolivälissä toimineen Höckertin fajanssitehtaan tuotantoa.
"Tuotannosta ei ole jäänyt jälkeäkään. Ehkä tehdas ei leimannut astioitaan tai niitä on perikuntien kaappien kätköissä", Keskitalo aprikoi.
Uraihminen 1600-luvulta
Väkeä Oulussa on vieraillut kautta historian kuninkaallisista ja tutkimusretkeilijöistä lähtien, vaikka kaupunkiin ei aluksi ollut kunnon tietäkään.
Uraihmisiä kaupungista löytyi jo Ruotsin suurvaltakaudella. Oulun seurakunnan ensimmäisen urkurin pojalta, Jakob Langilta ei puuttunut kunnianhimoa: hänen huikeasta urakehityksestään voisi moni nykyihminenkin olla kateellinen. Lang suuntasi kouluvuosiensa jälkeen Uppsalan ja Turun yliopistoihin. Vuoden 1676 filosofian maisteri ei saanut opiskelusta tarpeekseen, vaan päätyi pänttäämään itämaisia kieliä Oxfordiin.
Hän matkusti vielä Pariisiin lähetystötehtäviin. Lang nimitettiin Turun akatemian teologian tohtoriksi. Hän ehti toimia elämänsä aikana muun muassa Narvan superintendenttinä, Pärnun yliopiston sijaiskanslerina, Tallinnan ja Linköpingin piispana.
Ensikerran ovat nähtävillä 1600- ja 1700-luvuille sijoittuvat hautalöydöt Tuomikirkon kirkkomaan kaivauksilta. Liikuttava on pikkutytön haudasta löydetty hiuskoriste tai helmistä tehty lapsen kapalovyö.
Lasten kuolleisuus oli suuri ainakin 1800-luvun lopulle asti. Oulussa jylläsivät taudit etenkin vuonna 1866, jolloin tavallisimpia kuolinsyitä olivat lavantauti, pilkkukuume, toisintokuume, punatauti ja influenssa. Tuhoisin tartuntataudeista oli keuhkotuberkuloosi.
Oululainen koululainen Oskar Julius Granberg (1849-1861) kuoli kurkkumätään ollessaan opissa Sakari Topeliuksen luona Helsingissä. Satusetä hoiti lasta kotonaan, ja muotokuva- ja historiamaalari Erik Johan Löfren ikuisti tauluunsa Oskar Granbergin kuolinvuoteellaan.
Rikos ja rangaistus
Huonon käytöksen vuoksi 1700-luvulla saattoi joutua häpeäpaaluun tai jalkapuuhun kaupungin torille tai kirkon läheisyyteen varoittavaksi esimerkiksi muille.
Kaupungin virallinen "kyylä" oli kirkon kuudennusmies Juho Saksa. Vuonna 1724 hän syytti nimismies Erik Bergiä muun muassa siitä, että tämä oli antanut vallan vieteillensä hymyillessään kirkonkäytävällä istuneille piikatytöille. Berg kiisti väitteen kertomalla pyytäneensä vain tietä omalle paikalleen.
Rangaistus seurasi myös, jos merimies karkasi laivasta - sitä sattui varsin usein, sillä elämä pitkillä laivareissuilla vaati kurinalaisuutta.
Rouva Tweedien yllätys
Näyttely paljastaa, että oululaiset ovat olleet kielitaitoista väkeä ennenkin. Tämän huomasi myös englantilainen hienostorouva Alec Tweedie, joka harjoitti elämysmatkailua sisarineen Suomessa vuonna 1896. Muurahaiskylvyt ja Imatran kosket kalpenivat Vaalasta Ouluun suuntautuneen tervavenematkan rinnalla.
Naiset kohtasivat rannassa kalastajan, "aitosuomalaisen ryysyläisen". Hän kysyi yllättäen naisilta: "Do you speak English?" Merillä ja siirtolaisena Amerikassa ollut mies oli palannut kotikonnuilleen hävittyään merillä hankkimansa rahat.
1900-luvulle tultaessa näyttelyssä viivähdetään kansalaissodan tunnelmissa. Esillä on Oulun Lyseon ikkunaruutu, johon punavanki on raapustanut: "Tuomiota vartoessa 20/8/-18 - KJK."
Vaikka Oulu muistetaan tervaporvareistaan, eivät kaikki suinkaan olleet hyväosaisia. Oulun viimeisen "keppikerjäläisen" Loikka-Taavan kuva vuodelta 1923 tuo tämän esiin koskettavasti.
Kaupunki Pohjolan äärillä - Oulu 400 vuotta Pohjois-Pohjanmaan museossa 14.8. saakka.