Pohjoismaisen yhteistyön eväitä haetaan nyt globalisaation kohtaamisesta. Maat ovat pärjänneet kukin tahollaan, mutta yhteisellä asenteella ne voisivat olla vielä vahvempia.
Ulkoapäin katsottuna pohjoismaat ovat selkeästi yhtenäinen ja hyvässä maineessa oleva alue. Esimerkiksi Oulussa pidetyssä teknologiaseminaarissa puhuttiin kuluneella viikolla siitä, että amerikkalaisten silmissä pohjoismaat ovat houkutteleva kokonaisuus. Sisältäpäin tuijottaen näkökulma jää silti usein niin kapeaksi, ettei tätä yhteistä vahvuutta edes huomata saati, että sitä jotenkin käytettäisiin hyväksi.
Kesäkuussa Punkaharjulla Pohjolan pääministerien kokouksessa asialle olisi määrä jotain tehdä. Toiveissa on, että tapaaminen toisi konkreettisempia tuloksia kuin yleensä. Tavoitteena on päättää keinoista, joilla pohjoismaat yhdessä toimien voisivat päätyä globalisaation voittaja-alueeksi, tai ainakin menestyjäksi. Ei minkään maan pärjääminen tahollaan nytkään ole huonoa ollut, mutta yhteinen lisäarvo on puuttunut.
Kööpenhaminassa pidettiin loppuviikolla aivoriihi, jossa puolensataa paikalle kutsuttua pohjoismaista toimijaa koetti löytää todellisia uusia ideoita Pohjolan vahvuuksiksi maailmalla. Syntynyt sekalainen joukko ajatuksia on määrä jalostaa joksikin, johon maat voisivat Punkaharjulla sitoutua. Lopputulos on vielä auki. Käsiin voi jäädä lähinnä sanahelinää, tai sitten pohjoismaisuus voi saada kauan kaipaamaansa uutta käyttövoimaa. Ideoiden muotoilussa Suomella on suuri vastuu Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajamaana.
Kööpenhaminan seminaarin näkyvin tähti oli Esko Aho, jolla nykyisenä globalisaatioalan arvostettuna ammattilaisena oli selkeä näkemys pohjoismaiden vahvuuksista. Avainsana on innovaatiokyky, joka on paljon muutakin kuin tutkimusta ja tuotekehitystä. Tärkeää on, kuinka valmis koko yhteiskunta on ottamaan uusia sovellutuksia käyttöön, ja siinä hyvin kehittyneet tasa-arvoiset maat voivat olla paljon vahvemmilla kuin vaikkapa Kiina, Intia tai Yhdysvallat. Mutta pohjoismaat eivät kulje tasatahtiin. Tanskassa lääkeresepteistä yli 90 prosenttia on sähköisessä muodossa, Suomessa alle prosentti. Aho kysyi, miksi kaikki pohjoismaat menevät omia aikojaan Kiinaan ja Intiaan -- miksi ei perusteta niihin yhteisiä innovaatiokeskuksia? Entä miksi yritykset tekevät pohjoismaissa yhteistyötä täysin rajoista piittaamatta, mutta yliopistot eivät? Miksi kumppaneita haetaan kaukaa, vaikka niitä voisi löytyä läheltä?
Tanskalaisen ajatuspajan johtaja Erik Rasmunssen puolestaan maalaili ideaa Pohjolasta monikansallisena konsernina, joka yhdessä hakee keinoja pärjätä globalisaatiossa. Seminaarin keskustelussa nousi ajatuksia niin huippuluokan verkostona toimivasta "Nobel-yliopistosta", pohjoismaisesta riskipääomarahastosta kuin investointien yhteisestä houkuttelusta. Kaikkea tätä leimasi näkemys hyvin toimivista yhteiskunnista, jotka jakavat samat arvot.
Kun EU on ajautunut jokseenkin epämääräiseen tilaan, pohjoismaisuuden elpyminen ei ole mitenkään mahdoton ajatus. Siihen tarvitaan sopiva annos poliittista tahtoa ja valikoima toimivia tavoitteita. Tällainen pyrkimys on nyt olemassa. Etenkin pohjoissuomalaisille poliitikoille olisi luontevaa esiintyä näissä kysymyksissä aktiiveina, sillä rajat ovat lähellä. Oululla olisi erityisen paljon annettavaa, kun puhutaan pohjoismaista ja globalisaatiosta.