Suomen itärajaa on valvottava tehokkaasti koko pituudeltaan. EU:n pohjoisen ulkorajan pitävä valvonta on tärkeää myös unionille.
Valtakunnan rajojen valvonta maalla, merellä ja ilmassa on itsenäisen valtion yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä, josta ei pidä heppoisin perustein tinkiä. Vaikka suurimmat rajavalvontaa koskevat uhkat Euroopan unionin ulkorajaan kohdistuvatkin muualla, Suomen asema EU:n pohjoisimpana vartiopostina asettaa rajavalvonnalle omat haasteensa.
Tätä taustaa vasten huolestuttavia ovatkin ennakkotiedot, joiden mukaan Rajavartiolaitos olisi lähivuosina leikkaamassa itärajan kolmen pohjoisimman rajavartioston henkilömääriä noin neljänneksen. Vähennysaikeita perustellaan lähinnä sillä, että niukentuvia resursseja tarvitaan Suomen Venäjän-vastaisen rajan eteläosaan kansainvälisille rajanylityspaikoille.
Sisäministeri Kari Rajamäki vakuuttelikin perjantain Kalevassa, ettei mitään päätöksiä ole vielä tehty ja ettei hätiköityjä ratkaisuja aiota tehdä. Ministerin sanat kannattaa pitää mielessä, kun rajavartiolaitoksen lähivuosien tulossuunnitelma lyödään lukkoon loppuvuoden aikana. Kun päätöksiä tehdään, niihin vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä raha. Vähäarvoisin niistä ei ole se, että Venäjä uudistaa kovalla kädellä Suomen vastaisen rajansa valvontaa ja on jo vähentänyt rajavartijoiden määrän puoleen. Jos ja kun Suomen puolella pohjoisinta rajavalvonnasta leikataan noin neljännes, yhteisvaikutus on huomattava. Vaikutusta toki pehmentää se, että Venäjä ammattimaistaa rajavalvontaansa luopumalla varusmiesrajavartijoista ja että käyttöön tulee koko ajan uusia teknisiä apuvälineitä.
Viime vuosikymmenen aikana pohjoisimpien rajavartiostojen henkilöstöä on sitä paitsi jo vähennetty reippaasti, Kainuussa jopa yli kolmanneksen. Vähämerkityksinen ei ole sekään tosiasia, että raja-alueiden siviiliväestö vähenee etenkin Koillis-Lapissa. Samanlaisissa säästöpaineissa oleva puolustusvoimat ei ole iskenyt terävimmällä säästökirveellä pohjoisen varuskuntiin, koska niillä on tärkeä roolinsa maanpuolustuksessa. Sama logiikka sopii myös rajavalvontaan.
Tilanne Suomen rajoilla on niin vakaa, että niitä kutsutaan syystäkin Euroopan turvallisimmiksi rajoiksi. Tähän asiaintilaan on osaltaan päästy tehokkaalla rajavalvonnalla. Analyysit osoittavat, että rajan yli liikkuva rikollisuus ja laittomat siirtolaiset ovat suurempia uhkakuvia etelämpänä EU:n itärajalla. Tilanne ei silti anna oikeutta vaipua ruususen uneen muilla rajaosuuksilla. Kun rajavalvontaa jossakin kohtaa vahvistetaan, käy helposti niin, että sitä kokeilevat siirtyvät äkkiä sinne, missä valvonta on vähäisempää.
Euroopan unionin sisärajojen poistuminen tarkoittaa sitä, että unionin ulkorajojen valvonnan merkitys kasvaa. Siksi unionille ei voi olla suinkaan yhdentekevää, että myös satoja kilometrejä pitkää Suomen itärajan pohjoisinta osaa valvotaan tehokkaasti.
Venäjä on jo noussut Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi, ja lisäksi kauttakulkuliikenne Suomen kautta Venäjälle kasvaa kovaa vauhtia. Se tarkoittaa väistämättä, että rajavalvonnan suurin tarve on itärajan eteläpäässä.
Ei pidä silti unohtaa, että sekä Venäjä että Norja alkavat hyödyntää pohjoisten merialueidensa luonnonvaroja entistä aktiivisemmin. Tämä taas tarkoittaa, että liikenne Suomen pohjoisimman itärajan yli kasvaa lähivuosina. Suomen valtiovalta on seurannut pohjoisten merialueiden hyödyntämistä lähinnä katseella. Se on lyhytnäköistä. Yhtä lyhytnäköistä olisi leikata pohjoisinta rajavalvontaa liian raskaalla kädellä.