Ulko- ja turvallisuuspolitiikan pohdinta nousee Thorvald Stoltenbergin raportin myötä pohjoismaisen yhteistyön keskiöön. Tosiasiassa ehdotus on jo lähellä puolustussopimusta.
Norjan entisen ulkoministerin Thorvald Stoltenbergin maanantaina esittelemä raportti jää pohjoismaisen yhteistyön historiaan. Koskaan aikaisemmin ei Pohjolan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ole hahmoteltu näin vahvasti ja määrätietoisesti.
Stoltenbergin ehdotusten ydin kiteytyy ajatukseen pohjoismaisesta solidaarisuusjulistuksesta. Se velvoittaisi reagoimaan, jos jokin toinen pohjoismaa joutuu ulkoisen hyökkäyksen tai painostuksen kohteeksi. Stoltenberg välttää visusti puhumasta pohjoismaisesta puolustusliitosta eikä myöskään ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan siitä ole kyse, mutta sellaista lopputulos kovasti muistuttaisi.
Käytännössä kyse olisi tiiviistä pohjoismaisesta sotilasyhteistyöstä, joka ei Stoltenbergin mielestä edellytä muutoksia maiden nykyisiin ratkaisuihin EU- tai Nato-jäsenyyksissä. Ruotsin kansallisissa papereissa itse asiassa jo tämäntapaisia solidaarisuusmuotoiluita löytyykin, Suomelta ei.
On todella kauan siitä, kun pohjoismaisessa yhteistyössä on pohdittu tämän mittaluokan asioita. Lähinnä tulee mieleen 1960-luvun lopulla puuhattu Nordek, epäonnistunut tanskalaisaloite yhteispohjoismaisesta talousalueesta.
Nyt kyse ei ole vielä mistään virallisesta aloitteesta, vaan Stoltenberg otti ehdotukset omiin nimiinsä. Mikä tahansa keskustelunavaus tämä ei silti ole, sillä taustalla on kaikkien pohjoismaisten ulkoministerien yhteispyyntö. Ministerit olivat myös paikalla raportin julkistamistilaisuudessa Oslossa ja ylistivät työtä.
Norjan nykyisen pääministerin Jens Stoltenbergin isä Thorvald Stoltenberg on ollut aloitteellinen ennenkin. Ulkoministerikaudellaan hän ideoi Barentsin alueen yhteistyön, ja niissä merkeissä hän oli marraskuussa puhumassa Oulussakin Barentsin alueen tulevaisuuskonferenssissa.
Ehdotuslistasta huomaa helposti, että raportin laatijalla on ollut norjalainen ja merellinen näkökulma ja kiinnostus pohjoisiin alueisiin. Se on osaltaan myös tilanteen sanelemaa: arktisten alueiden avautuminen ilmastonmuutoksen myötä muuttaa myös pohjoismaista turvallisuusympäristöä ja siihen reagoimista on paikallaan pohtia.
Stoltenbergin visioissa pohjoismainen yhteistyö yltää yhteisistä suurlähetystöistä yhteisiin valmiusjoukkoihin, tilannekuvaan, satelliitin hankintaan, Islannin ilmavalvontaan, digitaalisten hyökkäysten torjuntaan, sotilaalliseen koulutus- ja materiaaliyhteistyöhön ynnä muuhun.
Kaikki listalta tuskin toteutuu. Mutta pohjoismainen sotilasyhteistyö on jo nyt monessa käytännön asiassa tiivistynyt, ja kustannusten jatkuva kasvu pakottaa siihen jatkossakin. Tähän asti kaikki on tapahtunut ilman mitään erityistä suunnitelmaa. Tilanne muuttuu, jos asiat lähtevät etenemään kaavailtuja latuja.
Samalla Suomen eteen tulee uusia periaatepäätöksiä tehtäväksi. Ovatko esimerkiksi Suomen lentokoneet käytettävissä Islannin alueen valvontaan pohjoismaisena yhteistyönä? Teknisesti sellainen asia on helppo toteuttaa, poliittinen kynnys on suurempi.
Pohjoismainen visio vaikuttaa väistämättä myös edessä olevaan turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyyn eduskunnassa sekä laajemmin suomalaiseen Nato-keskusteluun.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli vuosikymmenet kokonaan pois pohjoismaisista kokouksista. Nyt voi ennakoida, että muut teemat jäävät joksikin aikaa sivuraiteille.