Suomessa käytiin vilkasta keskustelua eutanasian laillistamisesta julkisuudessa viimeksi vuosina 2016–2018, kun kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta oli käynnissä ja eduskunnan käsittelyssä.
Kuolinapuun liittyvästä lainsäädännöstä keskustellaan toki aina enemmän ja vähemmän. Me Exitus ry:ssä olemme määrätietoisesti pyrkineet pitämään keskustelua yllä ja tulemme tekemään työtä lain puolesta myös jatkossa.
Eutanasia-kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä 2018 eduskunnan hylätessä aloitteen perustettiin laajapohjainen asiantuntijatyöryhmä käymään läpi palliatiivisen ja saattohoidon tilaa Suomessa sekä tarkastelemaan eutanasia lainsäädännön tarvetta. Tämän työryhmän työ päättyy tulevana kesänä.
Yhtä mieltä ollaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisestä, mutta ollaanko sitten yhtään samaa mieltä kuolinapuun liittyvästä lainsäädännöstä? Vähintäänkin kahta mieltä ollaan. Se ilmaisu lienee sopiva.
On valitettavaa, kun julkisuudessa pyritään luomaan mielikuvaa siihen, että laittamalla palliatiivinen hoito sekä saattohoito kuntoon vältyttäisiin kuolinapuun liittyvältä lainsäädännöltä. Se väite ei ole totta.
Hyväkään hoito ei kaikkien vakavasti sairaiden ja suuria kärsimyksiä kokevien ihmisten kohdalla tuo sellaista tilannekuvaa jonka sairas, kuoleva itse kokisi itselleen edes tyydyttäväksi.
On epäinhimillistä, ihmisoikeuden ja itsemääräämisoikeuden vastaista evätä kuolinapu sitä haluavalta, kun elämä on joka tapauksessa päättymässä lähitulevaisuudessa ja yksilö itse haluaa kuolinapua itselleen oikeustoimikelpoisesti ja kriteerien täyttyessä.