Myös Pohjois-Suomen vankileireiltä lähetettiin poliittisia ja juutalaisia vankeja Saksaan keskitysleireille. Suurin vankileiri oli Kemin ajossaaressa, jossa tuhannet vangit kärsivät nälästä, sairauksista ja huonosta kohtelusta.
Kuolleisuus oli suurta, ja leirin päälliköt kokivat sairaiden suuren määrän hankalaksi, sillä vangeilla teetettiin paljon töitä sota-ajan yhteiskunnassa.
Elina Sanan Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaana olevassa Luovutetut — Suomen ihmisluovutukset Gestapolle -teoksessa kerrotaan, että Suomi luovutti Saksaan kaikkiaan noin 3 000 ulkomaalaista, joista suurin osa oli poliittisia sotavankeja.
Teoksen mukaan Kemin Ajossaaresta luovutettiin Saksan sotilasviranomaisille ja poliisiviranomaisille vuonna 1942 kaikkiaan 123 vankia.
Pohjois-Suomen leireiltä todennäköisesti luovutuksia tehtiin enemmänkin, mutta asia vaatisi vielä tutkimista. Lisäksi pohjoista reittiä pitkin luovutettiin 525 sotavankia, eli heidät luovutettiin Pohjois-Suomessa vaikuttavien saksalaisten joukkojen mukana olevien Gestapo-ihmisten käsiin. Heidän joukossaan oli vähintään 74 juutalaista nimeä. Uusia luovutuksia on tullut ilmi kirjani julkaisun jälkeen, Sana sanoo.
Saksalaisvankeja Saksaan
Vankien vaihtuvuus Kemissä sijainneella vankileirillä numero 9 oli suurta. Sota-arkistosta löytyvästä leirin kirjeenvaihdosta selviää, että vankeja lähetettiin hyvin paljon sotilassairaaloihin mutta myös toisille leireille. Tiettyjen kansalaisuuksien edustajia kerättiin omille erityisleireilleen.
Esimerkiksi Kemistä pyydettiin siirtämään puolalaiset, saksalaiset ja espanjalaiset vankeja Nastolan vankileirille Saksalaiset pyysivät leirejä selvittämään, oliko niissä saksalaisia tai saksansukuisia vankeja.
Elina Sana arvelee, että kyseessä oli rotuajattelun kääntöpuoli. Varsinkin sodan loppuvaiheessa heitä alettiin kerätä takaisin Saksaan. Millaisia ja minkämielisiä he olivat, olikin eri luku. Eivät he välttämättä tulleet hyvin kohdelluiksi siellä, hän pohtii.
Ruoalla työkykyä
Sotavangeilla teetettiin töitä, sillä maa poti jatkuvaa työvoimapulaa työikäisten miesten ollessa rintamalla. Ajossaaren vankeja tarvittiin lähiseutujen teollisuuteen, maataloihin ja yleisiin töihin, kuten siltojen ja teiden rakentamiseen.
Vangeista koostuvia työpisteitä oli muun muassa Kemissä, Tervolassa, Rovaniemellä, Kittilässä, Kemijärvellä, Ylitorniolla, Sallassa ja Simossa. Useimmissa työskenteli kymmeniä vankeja.
Vankileireillä vaivasi nälkä ja sairaudet, vaikka toisaalta Sotavankikomppanian käsky oli pitää vangit riittävässä ruoassa. Kyse tuskin oli humaaniudesta, vaan siitä, että mahdollisimman monet vangit pystyisivät terveinä ja vahvoina työntekoon.
Rangaistuspöytäkirjassa 19. joulukuuta 1942 setvitään tapausta, jossa vartiopäällikkö oli tehnyt valituksen Kemi-osakeyhtiöstä. Vartiopäällikön mielestä yhtiö laiminlöi vankien muonitusta Akkunosjoen työmaalla. Vankileiri kävi oikeutta siitä, onko vartiopäällikkö tehnyt aiheettoman valituksen.
Tuomion mukaan vangit olivat varastaneet leipää, minkä takia muonituspäällikkö oli rankaissut heitä pienentämällä leipäannoksia. Työnantajaa kehotettiin pitämään vangit ruoassa.
Ajossaareen tuli helmikuussa 1943 käsky antaa vangeille joka toinen päivä 50 grammaa naudanlihaa ja joka toinen päivä 100 grammaa suolakalaa, koska sotavankimakkaran ja sotavankijuuston valmistukseen oli tullut keskeytys. Tammikuussa 1943 Ajossaaren vankileirin päällikkö Ossi Purhonen vetosi VR:ään ja Rovaniemen hankintapiiriin, että vangeille on parempi antaa kunnon muonaa, koska sairaita on liikaa.
Tilanteen parantamiseksi tulisi Teidän viipymättä todeta normien kohtuullisuus sekä ryhtyä jakamaan lisämuonaa, jonka tarpeellisuus keskitalven metsätöissä on ehdoton, kuului pyyntö.
Vuonna 1943 tuli Sotavankikomppaniasta leireille ohjeet vankien työskentelystä pakkasella. Alle —20 asteen kylmyydessä vangeille olisi järjestettävä sisätöitä. Jos se on mahdotonta, työtä tehdään ulkona tunti kerrallaan, minkä jälkeen mennään sisälle lämmittelemään.
Työmääräysten rikkomisesta rangaistiin. Tammikuussa 1944 sotavangit 336 ja 271 saivat kumpikin kymmenen paria raippoja Ruopsan työpisteessä. Syy työmääräysten rikkominen eli käytännössä laiskuus.
Kurissa ja nuhteessa
Sotavankikomppanian arkistot paljastavat, että sotavoimilla oli linjaristiriitoja venäläisien sotavankien kohtelusta. Vuoden 1941 marraskuussa Neljännen armeijakunnan esikunnan päällikkö, insinöörikapteeni V. J. Suonio ohjeisti sotavankikomppaniaa kohtelemaan sotavankeja äärimmäisen ankarasti.
On muistettava, että ryssä on aina ryssä, ja kohtelun ja kurin on oltava sen mukainen. Niskuroivat vangit on teloitettava opiksi muille, hän kirjoitti allekirjoittamassaan kirjeessä.
Sotavankikomppanian arkistojen kuolintilastojen mukaan 16.11.—3.12.1941 ammuttiin kymmenen venäläistä sotavankia. Yksi kuoli sydänhalvaukseen.
Kenraalimajuri S. Isaksson kirjoitti vähän myöhemmin, että vankeja tulee kohdella inhimillisesti. Mielivaltaisuus ja raakuus on kitkettävä leireiltä.
Kenraaliluutnantti E. Hanéll tiedotti keväällä 1942, että karanneiden kohtelu on ollut määräysten vastaista. Rikokset voivat aiheuttaa julmuuksia suomalaisia vankeja kohtaan Venäjällä.
Elina Sana kertoo kirjassaan sekä suomalaisten että saksalaisten heimosota-ajattelusta jatkosodassa, mikä heijastui vankileirien heimovankeina. Sukulaisinamme pitämiemme kansojen vangeille annettiin erityiskohtelua.
Etuuksia heimo-kansalaisille
Heinäkuussa 1942 sotavankikomppanialle tuli käsky jakaa paremmat muona-annokset itä-karjalaisille, inkeriläisille, vepsäläisille, virolaisille sekä Tverin ja Novgorodin alueen vangeille.
Heidän ei tarvinnut Suomen alueella kantaa sotavankitunnuksia, vaan käsivarsinauhaa, jossa lukee heimokansalainen. Etuudet eivät koskeneet mordvalaisia, tseremissejä eikä suomenheimolaisia, jotka eivät kuuluneet pohjoismaisiin rotuihin.
Ulkopuolelle jäivät myös politrukit, kommunistisen puolueen johtohenkilöt sekä Suomessa syntyneet Venäjälle muuttaneet suomalaiset.
Jutussa on käytetty lähteenä Sota-arkiston materiaalia Vankileiristä numero 9 Kemin Ajossaaressa ja Sotavankikomppaniasta vuosilta 1941—44.