Metallimalmien tuotanto on Suomessa yli kymmenkertaistumassa. Merkittävimmät hankkeet sijaitsevat pohjoisessa. Kaivosten ympäristöongelmat pitää minimoida.
Tieto ydinvoimalan tulosta on Pohjois-Suomen kannalta viikon suurin uutinen. Pienempi mutta yhtä lailla kiinnostava uutinen kertoi, että brittiläis-amerikkalainen kaivosyritys Anglo American on iskenyt silmänsä Sodankylän kupariin.
Sodankylän Moskuvaaran ympäristö tutkitaan perinpohjaisesti, jos kaivosjätti saa valtausluvan. Työ- ja elinkeinoministeriöön on jätetty hakemus noin 500 neliökilometrin valtauksesta.
Tämä suunnitelma olisi joitakin vuosia sitten ollut uutispommi. Viime vuosien kaivosalaa koskevien suurten otsikoiden jälkeen Moskuvaara on nyt yksi kiinnostava hanke monien muiden joukossa.
Sotkamon Talvivaaran nikkelikaivoksessa on vuoden 2008 syksystä saostettu nikkeliä. Kaivos työllistää satoja ja luo tulevaisuudenuskoa. Ruotsin Pajalan ja Suomen Kolarin kaivos- ja rikastamohankkeet voivat rakentamisen huippuaikana kolmen-neljän vuoden päästä tuoda kuntiin puolenkymmentä tuhatta työpaikkaa.
Kolmas suuri pohjoinen hanke on Soklin fosfaattimalmion hyödyntäminen, jota lannoiteyhtiö Yara suunnittelee ja neljäs Moskuvaaran lähellä sijaitseva Kevitsa, jota aletaan rakentaa ensi kesänä.
Suomen nousevan kaivosalan ylle liukui globaalin taantuman takia jo uhkaavia pilviä, mutta suhdannekäänne on taas tuonut valoa näkymiin. Etenkin maailmantalouden dynamo Kiina rakentaa ja investoi kiivaasti, vetää metallin hintoja ylös ja kaivoksia käyntiin.
Jo nyt Suomessa tehdyt investointipäätökset merkitsevät metallimalmien louhinnan nousua parin vuoden takaisesta neljästä miljoonasta tonnista vielä tällä vuosikymmenellä 50-60 miljoonaan tonniin vuodessa.
Tuon mittaluokan toiminta näkyy laajasti yhteiskunnassa. Syntyy tuhansia suoria ja välillisiä työpaikkoja, useat taantuvat kylät ja kunnat elpyvät, pohjoisen elinkeinorakenne monipuolistuu.
Samalla kaivokset tukevat pitkäaikaisen rahoituskriisin uhkaamia valtiota ja kuntia sekä hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä.
Jos ydinvoimalla on omat ongelmansa, kaivostoiminnalla on omansa. Myönteinen ongelma on se, mistä uudet kaivokset saavat ammattitaitoisen työvoiman. Koulutustarve on raju, ja talkoissa on mukana myös Oulun yliopisto.
Jo kohta Suomessa nähdään ankara kamppailu rakentamisen ammattilaisista. Tilannetta ei helpota se, että jo pian Perämeren rantaan alkaa nousta miljardien eurojen ydinvoimalatyömaa. Ilman ulkomaista väkeä tuskin pärjätään kaivoksissakaan.
Jokaiseen kaivoshankkeeseen liittyy ympäristövaikutuksia, jotka koskevat esimerkiksi jätevesiä ja jätemalmeja. Soklin kohdalla puhutaan esimerkiksi porojen laitumista.
Moskuvaaran kiperä ongelma on se, että valtausalueella sijaitsee Viiankiaavan soidensuojelukohde. Ongelma haluttaisiin poistaa irrottamalla Viiankiaapa suojelusta ja tuomalla sen tilalle jotain muuta.
Luonnollisinta olisi vetää valtauksen rajat niin, etteivät ne ulotu suojelualueelle. Kaivosyhtiön tavoitteita ei pidä oikopäätä niellä. Jos hanke uhkaa kaatua, alueiden vaihto pitää ottaa harkintaan. Tällaisista vaihdoista ei kuitenkaan saa tulla sääntöä.
Asia on poliittisesti kiusallinen myös siksi, ettei ole kauan siitä kun hallitus luki kuolemantuomion pienyrittäjien koneelliselle kullankaivuulle Lemmenjoen kansallispuistossa.
Nöyristelypuheet nousevat varmasti, jos hallitus ehdoitta taipuu monikansallisen yrityksen vaatimuksiin.