Raahe Golf aikuisten liikuntaharrastuksena on viimeisten vuosien aikana koko ajan vallannut tilaa Pohjois-Suomessakin. Tällä hetkellä toiminnassa on 12 golfkenttää, joista vähintäänkin puolella on laajennushankkeita joko vireillä tai ainakin suunnitteilla.
Harrastajamäärät ovat pohjoisessakin kasvaneet voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Siikajoella Raahen Golf Oy:n hallinnoima kenttä osaltaan pystyy purkamaan läheisen Oulun seudun kysyntäpaineita. Hallituksen puheenjohtaja Seppo Haimi kertoo kolmen viimeisen vuoden ajan kasvun olleen voimakasta.
"Osakkeiden myynnistä puolet tulee Oulu-Kempele alueelta ja puolet Raahen seudulta. Vieraspelaajien määrä on kaksinkertaistui viime vuonna ja nyt on jatkettu samalla tavalla. Ehkä siihen on vaikuttanut sekin, että meille pääsee illalla pelaamaan, kun aamulla varaa ajan. Kentälle on yleensä mahtunut ruuhka-aikoja lukuunottamatta."
Kainuulaiset tekevät yhteistyötä golfissakin
Kainuulainen yhteistyö ulottuu golfkenttiin ja -yhtiöihin. Esimerkiksi Kajaanin ja Sotkamon golfkentät purkavat pelaajapaineitaan Paltamon Metelinniemeen. Katinkulta muun muassa ostaa suoraan osakkailleen peliaikaa Paltamosta.
Metelinniemen golfkenttä teki konkurssin 1992. Kun kentän viiden väylän loppuun rakentaminen ei toteutunut, ostivat Paltamon kunta ja Osuuspankki Kapiteelilta vuonna 1999 kaikki osakkeet ja rakensivat kentän loppuun. Kunta omistaa osakkeista 85 ja pankki 15 prosenttia. Toimitusjohtajan Lasse Hyvösen mukaan kentän tulevaisuus näyttää hyvältä.
Rovaniemellä ja Siikajoella on molemmissa tavoitteena päästä pelaamaan täysimittaiselle kentälle pelaamaan vuonna 2005. Arctic Golf Oy tekee puolestaan yhteistyötä Finnairin kanssa, joka lennättää Helsingistä pelaajia golfaamaan yöttömän yöhön.
"Olemme pelanneet talvella jäägolfia joen jäällä jo parikymmentä vuotta. Pelaaminen 9-reikäisellä kentällä Kemijoen jäällä kiinnostaa niin meidän jäseniä kuin turistejakin", kertoo hallituksen puheenjohtaja Erkki Närä.
Golfaajista lisäpotkua Kuusamon matkailuun
Yötön yö ja talvigolf kuuluvat myös Kuusamon ja Rukan välillä sijaitsevan golfkentän eksotiikkaan. Toimitusjohtaja Hannu Jokinen Ruka Golf Oy:stä uskoo golfin tuovan lisäpotkua ennen kaikkea kesämatkailuun.
Nykyinen 9-reikäinen kenttä todennäköisesti riittäisi kaupungin asukasmäärälle, mutta jo nykyisen kentän toimintatuotosta yli puolet tulee matkailijoita. Sen vuoksi kylpylän ja kaupungin keskustan liepeille tuleva täysimittainen kenttä hakee katetta toiminnalleen erityisesti matkailijoista.
"Maaneuvottelut kaupungin kanssa asiasta on menossa. Uskon, että kenttää päästään rakentamaan vuonna 2004, jolloin se olisi kesällä 2006 käytössä."
Pelin saloihin parilla sadalla eurolla
Golfia pääsee pelaamaan ja harrastuksen aloittamaankin pienillä investoinneilla. Kun oikein hyvin rahansa sijoittaa, jäävät ensimmäisen kauden kustannukset välineineen ja jäsenmaksuineen jopa alle 200 euron. Juniorihinnat ovat yleensä halvempia, monilla kentillä puolet normaalihinnoista
Aloituskynnys ei ole korkea, sillä esimerkiksi Siikajoella kurssi maksaa 40 euroa. Se otetaan huomioon alennuksena 340 euron aloituspaketissa, joka sisältää ensimmäisen kauden jäsenmaksun ja pelioikeuden.
Vuosittain Siikajoellakin koulutetaan noin sata pelaajaa, joista 60-70 prosenttia hankkii liittymispaketin. Ongelmana on se, miten pelaajat saadaan pysymään mukana ensimmäisen kauden jälkeen.
"Ensimmäisen vuoden pelaaja pystyy ostamaan edullisemman liittymispaketin, mutta seuraavalle kaudelle on hänen ostettava joko osake tai vuokrata pelioikeus", Seppo Haimi sanoo.