Parikymmentä vuotta sitten, kun valtiollakin ainakin kuviteltiin vielä olevan rahaa, eräälle pohjoisen kauniille sivukylälle tehtiin aivan uraauurtava maisematie. Sen rakentamista suunniteltiin kuin Iisakin kirkkoa. Linjauksissa otettiin huomioon maastot, rakennukset ja kartoitettiin piennarten kasvustoakin.
Projektissa kuultiin myös asukkaita, joiden mielipiteet suunnitelmien vetäjä tiivisti: jokaisessa talossa tien toivottiin kulkevan mahdollisimman läheltä, mutta ehdottomasti naapurin pellolla.
En tiedä, miten leikkisästi ilmaistut asukkaiden toiveet voitiin nivoa kaikkien muiden vaatimusten kanssa yhteen. Lopputuloksena kuitenkin syntyi hienosti luonnonkauniin kylän halki kaarteleva tie, jollaisten rakentamiseen ei taida pohjoisen perukoille löytyä enää koskaan varoja.
Pohjois-Suomen syrjäisimpien seutujen tulevaisuuden odotuksia kuunnellessa on tullut vähän samanlainen tunne: jokaisessa kunnassa kaivataan uuttaa vipinää, mutta mannaa pitäisi sataa taivaalta ilman minkäänlaisia varjopuolia. Se on käynyt selväksi, että yksipuolinen elinkeinorakenne, joka seisoo esimerkiksi vain matkailun varassa, ei tule enää pitämään Koillis-Suomen ja Lapin perukoita rehellisesti hengissä. Rinnalle tarvitaan uutta teollista toimintaa, joka pakottaa hyödyntämään myös kaikkia luonnonvaroja.
Uuden teknologian huumassa, joka on ainakin toistaiseksi kyllästymässä, perinteisten alojen arvostus hiipui. Malliesimerkki on metsätalous, jota ehdittiin julistaa monella suunnalla auringonlaskun alaksi. Nopeatempoisessa maailmassa tuulet kääntyvät nopeasti. Esimerkiksi syvässä aallonpohjassa käynyt mekaaninen puunjalostus porskuttaa taas vahvasti.
Kaivosteollisuus on toinen ala, joka ratkaisee, mihin suuntaan pohjoisen kaukaisimpien kuntien tulevaisuus kehittyy. Eri puolilla tehtäviä tutkimuksia ja koekairauksia vastustetaan ankarasti siksi, että maaperän tonkimisen ei uskota sopivan samoille seuduille muun muassa matkailun kanssa. Pohjoisen kairoilla välimatkat ovat kuitenkin niin pitkiä, että matkailulta kaivosteollisuus ei murenna pohjaa.
Esimerkiksi Kuusamossa kultaesiintymiin liittyvän uraanin vuoksi on maalailtu kauhukuvia. Samaan hengenvetoon seudulle on alettu piirrellä rautatietä. Olkoon kannattavuuslaskelmat kuinka komeita tahansa, kylmä totuus on, että ilman kaivosten avaamista ikuisuuskysymyksenä pidetystä rautatiestä on turhaa edes haaveilla.
Entäpä energiaratkaisut? Japanin onnettomuuden jälkeen ydinvoiman vastustus on kasvanut. Katastrofi on kauhea, mutta sen rinnastaminen kotimaisiin ydinvoimaratkaisuihin on lyhytnäköistä ja tuulella käypää touhua, johon ovat sortuneet ensimmäisenä poliitikot. Innokkaimmat populistit ovat jopa esittäneet, että myönnetyt voimalaluvatkin pitäisi ottaa uuteen käsittelyyn.
Jos ydinvoima laitetaan pannaan, ensimmäisenä korvaavana vaihtoehtona tulee esille vesivoima. Senkin rakentaminen tulee varmuudella esille seuraavalla vaalikaudella, niin pontevasti muun muassa Kollajan altaan suunnitelmia valmistellaan uudelleen.
Suurimmissa puolueissa korostetaan, että nyt pitäisi puhua asiaa, eikä kieriskellä vain kerta toisensa jälkeen perussuomalaisille kovempia kannatuslukuja suoltavien mielipidemittausten ympärillä. Se olisikin toivottavaa, mutta montako kansaedustajaa löytyy, joka uskaltaa suoraselkäisesti puhua ennen vaaleja, miten pohjoisen luonnonvaroja voi hyödyntää tai vesistöjä valjastaa? Ellei, mikä on toinen vaihtoehto?
Yksi asia on kuitenkin varma: hyreksimällä Pohjois-Suomen etäisimmät kunnat kuihtuvat lopullisesti. Päätöksenteossa sekin on tietoinen valinta.