Alkanut kaivosbuumi muuttaa koko Pohjois-Suomen todellisuutta. Tätä ei vielä riittävästi ymmärretä Suomen liikennepolitiikan suunnittelussa.
Pohjois- ja Itä-Suomen elinkeinoelämässä on tapahtumassa käänne, joka merkittävyydeltään jää aikakirjoihin. Kaivosteollisuus on muuttumassa alueen uudeksi kivijalaksi, joka tarjoaa tuhansia työpaikkoja ja jota ei muuteta Kiinaan.
Viimeistään Talvivaaran työmaa on todistanut epäilijöille, että murros on täyttä totta. Olkiluodon ydinvoimalan jälkeen Suomen suurin teollinen urakka on parhaillaan menossa Sotkamon korvessa. Eikä se ole jäämässä ainoaksi lajissaan.
Suurin selittäjä tälle on metallien maailmanmarkkinahintojen raju nousu, joka johtuu ennen muuta Kiinan, Intian ja Venäjän kaltaisten maiden uudesta kysynnästä. Se on saanut mielenkiinnon heräämään myös Suomea kohtaan. Fennoskandian kilpi on EU:n lupaavin malmialue.
Tavallaan kyse on käänteisestä Kiina-ilmiöstä. Kiinan kasvu luo nyt työpaikkoja juuri sinne, missä kotimainen aluepolitiikka on epäonnistunut: Pohjois- ja Itä-Suomen reuna-alueille. Oulussa maanantaina pidetyssä laajassa kaivosseminaarissa todistettiin monella suulla, että kyse on enemmästä kuin hetkellisestä suhdannevaihtelusta. On kaikki perusteet olettaa, että kaivostoiminta on kannattavaa pitkälle tulevaisuuteen.
Tämä muuttaa monin tavoin pohjoista todellisuutta. Yksi ensimmäisistä ongelmista on koulutetun työvoiman saanti. Oulun yliopiston pikavauhdilla perustama vuoriklusteri on hyvä osoitus nopeasta reagointikyvystä. Kaivosalaan liittyvän koulutuksen lisäykselle on nyt selvä tarve nimenomaan pohjoisessa.
Kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström väläytti maanantaina tarvetta aloittaa uudelleen Oulusta vuonna 1996 lakkautettu rakennustekniikan koulutus. Tuolloisen päätöksen lyhytnäköisyys korostuu, kun isoja rakennusurakoita alkaa nousta pitkin Pohjois-Suomea.
Talvivaara ja Kittilän Suurikuusikko ovat jo todellisuutta. Sodankylän Kevitsa etenee hyvin ja sen avausta odotetaan vuodelle 2010. Yksin Lapissa on näiden ohella muutakin vireillä. Ranuan Suhankoa ei ole unohdettu, vaikka se ei juuri uutisissa viime aikoina ole ollutkaan. Soklin fosforikaivoksen kohtalosta on päätettävä jo vuoden sisällä, ja sen avaamisesta pidetään mahdollisena 2012-2013. Jättimäisin hanke kaikista on Kolari-Pajalan rautakaivos, joka kaikkineen toisi jopa 1 800 suoraa työpaikkaa.
Eikä tässä kaikki: Pohjois- ja Itä-Suomessa tunnetaan yli 30 malmilöytöä ja tutkimuskohdetta.
Talvivaaran kaivoksen kuljetusten myötä on syntynyt pakottava tarve rakentaa Ylivieska-Kokkola-välille kaksoisraide. Valtakunnan liikennepolitiikassa ja parhaillaan hallituksessa valmisteltavassa liikennepoliittisessa selonteossa on muutenkin otettava huomioon se, mitä Pohjois-Suomessa ja Lapissa tapahtuu.
Soklin avaus edellyttäisi yli sadan miljoonan euron ratainvestointeja Itä-Lappiin. Kolarin myötä olisi Tornionjokivarren rataa pakko vahvistaa ja sähköistää. Vaikka kaivosyhtiöt olisivat mukana maksajina, nämä tarpeet muuttavat koko pohjoisen liikennetilannetta.
Kaivostoiminnan, matkailun, metsätalouden ja ympäristön tarpeiden yhdistäminen kestävän kehityksen ehdoilla on koko Pohjois-Suomelle valtava haaste. Ylivoimaista se ei saa olla. Tähän asti kaivosyhtiöt ovat osanneet välttää pahimman virheen eli suhtautumisen alueeseen pelkkänä raaka-ainereservaattina.