Kansallispuistot ovat suomalaisen luonnon ja matkailun menestystarinoita. Pohjois-Suomessa voidaan olla ylpeitä siitä, että Hossan kansallispuisto avataan nimenomaan itsenäisyyden juhlavuonna.
Pohjoinen luonto viettää tänään juhlaa, kun Suomussalmella sekä hiukan Kuusamon ja Taivalkosken puolellakin sijaitsevalla perinteikkäällä retkeilyalueella avataan uusi Hossan kansallispuisto.
Kainuulainen luontokohde liittyy 40. jäsenenä Suomen kansallispuistojen ketjuun, ja Hossassa käyneet tietävät, ettei syyttä. Alue tarjoaa kirkkaita vesiä ja valoisia harjuja, luonnonrauhaa ja historiaa, erikoisuutena tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset.
Uusia kansallispuistoja perustetaan Suomeen muutamia vuosikymmenessä. Edellinen kokonaan uusi puisto saatiin pohjoiseen vuonna 2000, kun Syötteen kansallispuisto avattiin. Hossan erityisyyttä vahvistaa sen avaaminen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.
Metsähallituksen hoidossa olevien kansallispuistojen ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuus. Puistoissa halutaan säilyttää Suomen luonnon arvokkaimmat osat.
Kansallispuistoilla on kuitenkin muitakin merkityksiä. Ne ovat myös merkittäviä virkistyksen lähteitä. Siitä voivat todistaa useimmat kansallispuistoissa vierailleet.
Luonto- ja historiakohteiden virkistysvaikutuksista on mitattuakin tietoa. Metsähallituksen selvityksen mukaan useampi kuin neljä viidestä kävijästä koki näistä vierailusta olleen melko tai erittäin paljon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.
Suomen kansallispuistojen kävijämäärän kasvu on ollut huimaa. Vuosituhannen alussa kansallispuistoissa vieraili 800 000 ihmistä, kahden miljoonan raja ylittyi runsaat puolenkymmentä vuotta sitten, ja viime vuonna käyntejä oli jo yli 2,8 miljoonaa.
Epäilemättä suosiota on lisännyt puistojen palveluiden kohentaminen ja matkailumarkkinointi sekä uusien kansallispuistojen perustaminen. Pääsyyksi voi kuitenkin uumoilla ihmisten kasvanutta halua virkistyä luonnossa ja kokea sellaisia vahvoja elämyksiä, joita normaali arki ei tarjoa.
Tämän ajattelutavan voi olettaa edelleen vahvistuvan. Se tietää lupaavia näkymiä kansallispuistoille ja luontomatkailulle ylipäätään.
Kävijämäärän kasvu aiheuttaa kiistatta myös paineensa kansallispuistojen palveluille ja itse luonnolle. Pieni esimerkki jälkimmäisestä on vaikkapa puistojen polku-urien kuluminen. Alkuperäisen luonnon säilyttämisen pitää siksi olla aina keskiössä esimerkiksi pohdittaessa, millaisia kaupallisia palveluja puistoissa sallitaan.
Vierailijamäärän kasvu lienee silti kansallispuistojen alkuperäisen idean kannalta enemmän mahdollisuus kuin uhka. Puistot ovat vakuuttavinta valistusaineistoa kansalaisten mielten muokkaamisessa ympäristönsuojelulle myönteiseksi.
Paha asia ei ole sekään, että useilla Suomen kansallispuistoilla on huomattavia vaikutuksia alueellisen talouteen seuduilla, joilla työpaikkojen synty uusille tai vanhoillekin toimialoille on muuten kiven alla.
Myös Hossassa jo tieto kansallispuiston perustamisesta on lisännyt matkailijamääriä ja tuonut alueelle uutta myönteistä virettä.