Barents, pohjoinen ulottuvuus, arktinen yhteistyö, Interregg-suunnitelmat, lähialuerahoitus, ympäristökumppanuusohjelmat. Siinä joukko sanapareja, joihin viimeisen kymmenen vuoden aikana täällä pohjoisessa on jouduttu tutustumaan. Käsitteinä ne ovat selviä vain asiaan vihkiytyneille.
Tavallinen pohjoissuomalainen ymmärtää toki, että kansainvälisestä naapuruusyhteistyöstä on kysymys, mutta samalla hän kysyy, miten nämä yhteistyörakennelmat näkyvät pohjoisen ihmisen elämässä tai ylipäänsä pohjoisen kehityksessä.
Barentsin euroarktisen yhteistyön kymmenvuotistaivalta juhlittiin näyttävin menoin Norjan Kirkkoniemessä viime tammikuussa Pohjolan ja Venäjän pääministerien voimin. Venäjä lupasi allekirjoittaa ydinturvallisuutta koskevan sopimuksen, mikä tapahtuikin viime toukokuussa.
Allekirjoituksen piti avata vihdoinkin ovet ympäristöyhteistyölle ydinturvallisuusasioissa ja ydinjätekysymysten hoitamiselle. Barentsin neuvoston äskettäin Uumajassa pitämän ministerikokouksen jälkeen voi vain todeta, että paljon tuntuu yhä olevan mutkia matkassa tämänkin sopimuksen toteuttamisessa.
Pohjoinen ulottuvuus oli muutama vuosi sitten Suomen aloite Euroopan unionille. Tarkoituksena oli saada aikaan yhteistyöohjelma unionin, sen jäsenmaiden ja Venäjän välille. Suomessa on oltu tyytyväisiä, kun tavoitteessa onnistuttiin ja pohjoisesta ulottuvuudesta tuli osa EU:n toimintaa.
Venäläisille itselleen koko asia tuntuu sen sijaan yhä olevan kysymysmerkki. Ainakaan Uumajassa Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov ei pohjoisesta ulottuvuudesta puhua pukahtanut. Sen sijaan hän otti esille monia käytännön asioita kuten metsäyhteistyön, Murmanskin öljy- ja kaasusatamahankkeen, rajanylitysten helpottamisen ja pelastushallintojen yhteistyön onnettomuuksien ehkäisemiseksi.
Nämä käytännön yhteistyölinjaukset varmasti kirjattiin Uumajassa tarkasti muistiin tietäen toki, että esimerkiksi rajanylitysten nopeuttamisessa avainasemassa ovat Venäjän lainsäädäntö ja venäläiset tulli- ja muut viranomaiset.
Barentsin yhteistyötä on alueiden välillä tehty laajalla rintamalla ja myös suurella innolla. Pohjois-Suomessa yhteistyötä eivät tee ainoastaan maakunnalliset liitot, jotka edustavat Pohjois-Suomea Barentsin alueneuvostossa. Yhteistyössä ovat omilla hankkeillaan mukana monet toimijat kuten TE-keskukset, ympäristöviranomaiset, lääninhallitukset, kunnat ja kansalaisjärjestöt. Myös pohjoisen yritysten kiinnostus Venäjän suuntaan on viime aikoina selvästi lisääntynyt.
Virallisesta alueiden ja valtioiden välisestä Barents-yhteistyöstä ei vain viime aikoina ole juurikaan ollut apua käytännön toiminnan suunnittelussa. Yllättävän vähän pohjoisessa toimijat ylipäänsä tietävät, mitä Barentsin alueneuvostossa tai neuvostossa tehdään.
Lyhyet lehtiuutiset kokouksista eivät kerro kovin paljon. Kentällä toivotaankin, että maakunnalliset liitot kutsuisivat vaikkapa kerran vuodessa oman alueensa Barents-yhteistyön tekijät koolle, jolloin käytännön toimijat saisivat tietoa siitä, mistä päätöksentekijöiden pöydissä keskustellaan ja myös kertoa omista suunnitelmistaan.
Pohjois-Suomen yhteistyön tiivistäminen on juuri nyt tarpeen, sillä monien hiljaisten vuosien jälkeen Murmanskin suunnalla taloudelliset näkymät ovat vähintäänkin lupaavat.
Venäjän hallitus ja suuret öljy-yhtiöt ovat pitkin vuotta vääntäneet kättä öljy- ja kaasuputkien rakentamislinjoista. Öljy-yhtiöt haluavat rakentaa putken Länsi-Siperiasta Murmanskiin, jonne tulisi satama öljykuljetuksia varten. Venäjän hallitus ja valtion hallitsema Transneft-yhtiö olivat aluksi hanketta vastaan. Yhteisymmärrys näyttää kuitenkin löytyneen. Parhaillaan hankkeesta tehdään esiselvitystä, jonka on määrä valmistua ensi vuoden loppuun mennessä. Uuden öljysataman olisi tarkoitus olla käytössä vuonna 2007.
Öljyputken ja sataman rakentaminen on jättiurakka, jossa suomalaisilla saattaa olla paremmat mahdollisuudet päästä alihankintoihin kuin Norjan Snöhvitissä.
Lähiaikoina on valmistumassa myös Sallan rataa koskeva uusi kannattavuusselvitys. Sallan rata rakennettiin aikoinaan Alakurttiin, mutta Suomen jouduttua luovuttamaan vanhan Sallan alueen Neuvostoliitolle, venäläiset purkivat kiskot pois. Uutta rataa tarvittaisiin noin 50 kilometriä. Rata yhdistäisi Suomen rataverkon Muurmannin rataan.
Radan kannattavuus selvitettiin jo 1990-luvun puolivälissä Barentsin liikenneministereiden toivomuksesta. Tuolloin kuljetettavaa tavaraa olisi ollut niin paljon, että radan rakentaminen olisi ollut järkevää. Selvitys joutui kuitenkin niin Suomen kuin Venäjänkin liikenneministeriöissä ö-mappiin, sillä Sallan rajan avaaminen kansainväliselle liikenteelle ei silloin näyttänyt kovin todennäköiseltä.
Barentsin yhteistyö tarvitsee kipeästi uskottavuutta taloudellisen yhteistyön edistäjänä. Tässä yhteistyö on kokenut pahimmat takaiskut. Pohjoisen jäämeren öljy- ja kaasukenttien hyödyntäminen on sujunut aivan eri tahtiin kuin runsas kymmenen vuotta sitten otaksuttiin. Kuolan kaivosteollisuuden päästöjen vähentämisessä eikä muissakaan ympäristökysymyksissä ole tapahtunut mainittavaa edistystä. Vauhdin on määrännyt Venäjä, jolla on omat ongelmansa voitettavanaan.
Kuitenkin Suomen ja Venäjän kauppa on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Tänä vuonna vienti Venäjälle ohittaa jo Suomen perinteisen kauppakumppanin Saksan. Myönteinen kehitys ei vain näy pohjoisessa. Viime vuosina Oulun ja Rovaniemen liikemiehillä on ollut harvoin asiaa Murmanskiin. Kehityksen suunta voi kuitenkin vaihtua nopeammin kuin arvataankaan. Siksi pohjoisen rivien tiivistämistä tarvitaan.