Ars Arctica - lappilaisen taiteen vuosikatselmus Rovaniemen taidemuseossa 2.3. saakka sekä Three games by Top Changtrakul museon pihalla.
Ars Arcticalla on pitkähkö perinne. Ensimmäinen Lapin taiteen vuosikatselmus järjestettiin vuonna 1969 ja näyttelyitä on vuosien mittaan ollut 27.
Kuuden vuoden tauon jälkeen näyttely järjestetään jälleen, ja nyt paikkana on Rovaniemen taidemuseo.
Kaikkien aikojen runsaimman tarjonnan, 104 tekijää ja 264 teosta, on karsinut thaimaalainen, New Yorkissa työskentelevä taiteilija Top Changtrakul. Mukaan mahtui 45 tekijää 70 teoksella.
Näyttelyn teemaksi Top Changtrakul nimeää ihmisenä olemisen ja tarkastelee näyttelykokonaisuutta yhteisöllisestä näkökulmasta, ei yksittäisiä tekijöitä korostaen.
Näkökulman vaikutus ripustusratkaisuihin tulee varmasti herättämään keskustelua, samoin pienen pohjoisen taidepiirin ulkopuolisen valikoima lappilainen taide. Seulan on läpäissyt moni täkäläisen silmään pahasti Lappi-kitsiltä näyttävä työ tai harrastelijamainen kuva.
Taidemuseon koko yläkerta ja alakerran aula on varattu näyttelylle, mutta silti ripustus on paikoitellen limittäisen ahdas. Ensimmäisen salin ääntä käyttävät teokset sekoittuvat toisiinsa. Samaa sekoittumisen ja limittäisyyden tietoista käyttöä on viimeiseen saliin eri tekijöiden teoksista kasatuissa "tilateoksissa".
Näyttelyyn tulijaa tervehtii portaiden vieressä suunnaton joulupukki. Eemil Karilan maalauksessa Saint me halvan joulupukkinaamarin keinotekoisuus korostuu. Taiteilijan omakuva joulupukkina ironisoi kaupallista tingeltangelia ja tekee samalla joulupukista kiinnostavan surullisen hahmon ritarin.
Näyttelyn teoksissa on käytetty paljon valokuvaa välineenä hyvinkin erilaisin pyrkimyksin.
Jaakko Heikkilän seinälle kehystetyistä lausahduksista, kasvokuvista ja nauhalta kuunneltavasta laulusta koostuva Santran tango pohtii Tornionjokilaakson mentaliteettia. Meänkieltä puhuvaa väestöä jakaa ja yhdistää rajajoki, uskonto ja politiikka.
Henna Harrin valokuvateoksessa Uni 1-7 kulkijan varjo lankeaa eurooppalaisiin maisemiin. Varjo merkitsee paikan: olin täällä.
Riikkaliina Turkin installaatio Grayscale on ollut toisina versioina esillä muun muassa New Potatoes -näyttelyssä. Nyt työ ei jännity aiempien variaatioiden tapaan, teoksen henkilökohtainen tila jää liian ahtaaksi.
Sauli Miettusen kolme veistosta on jaettu eri tiloihin. Tekopalmu ja Amatööri (hippi luistelee) sekä Rakennemuutos ovat taidokasta leikkiä muodolla ja materiaalilla. Tom Engblomin veistosten pyhimysten sädekehät hohtavat neonvaloa, kylmää ja etäistä.
Toisen salin keskilattiaa hallitsee Timo Jokelan kaksiosainen teos Matkakertomus, Tunturilla ja Jäämerellä. Jokelan teos on mielenkiintoinen ratkaisu ympäristötaiteen esilleasettamiseen näyttelyssä. Leville ja Jäämeren rannoille toteutettujen ympäristöteosten kuvatallenteet ovat osa toista teosta, matka-arkkumaista koostetta.
Leila LipiäisenMinä vaadin käyttää turkkia ja poronsarvia tavalla, joka muistuttaa joidenkin saamelaistaiteilijoiden materiaalinkäsittelyä. Tuula-Maija Magga-HettanMáttar-Ahkku tarjoaa Lipiäisen työlle mainion vertailukohdan. Naisnäkökulma on molemmissa vahva, samoin tapa käyttää luonnonmateriaaleja naiseuden kuvaamisessa.
Helena Junttilan kahdesta maalauksesta ehjempi työ, Muutto, on teemaltaan ja kuvastoltaan kiinnostava. Kuivan tasangon halki taivaltaa elämänsuojelija, päänsä päällä pesää ja valkeita munia kantava alaston nainen.
Hilkka Ukkola on kasvattanut metalligrafiikkansa kokoa ja ottanut runsaammin väriä käyttöön. Kolmen työn tummasävyinen Lehtiä-sarja rinnastuu tematiikaltaan Vanitas-asetelmiin, muistutukseen ihmisen kuolevaisuudesta.
Antti Tenetz on uskaltautunut naistaiteilijoiden omakseen merkitsemälle alueelle teoksessaan 12 neitsyttä. Naisruumis, hedelmällisyys ja veren vahva symboliikka ovat Tenetzin rakennusaineksia. Raija Aulan tietokonegrafiikkasarja Huono nainen lähestyy teemaa leikkisämmin mutta pinnan alla vakavana. Ikääntyvän naisen vähättelevä nimeäminen on salakavalaa mitätöinnin kieltä.
Mervi Auttin valokuvateos Vuotos palaa tarttuu ajankohtaiseen teemaan. Työ kuuluu Auttin pitkään Vuotos-projektiin. Nimen kaksiselitteisyys on kuvassa molempina merkityksinä, "palaa" on savunharmaa taivas jokiniittyjen yllä sekä jo menetetyksi luullun alueen paluu.
Autti käyttää kuvissaan toiston ja peilikuvan keinoja rakentaessaan pitkää panoraamakuvaa jokiniitystä tai kuvatessaan jokeen heijastuvaa taivasta työssä Tummat vedet.
Ilona Kivijärven teokset kuuluvat näyttelyn ehdottomasti kiinnostavimpiin. Tämä on se hetki -teoksessa villalankakerien helminauhoista muodostuu esiripun laskokset mieleen tuova kaarilinja, hauska ja vähän juhlavakin. Arkturuksen jouhihännät johdattavat ajatukset riitteihin, kuolleiden hevosten voimaan ja kauneuteen.
Mitä Ars Arctica sitten kertoo lappilaisesta taiteesta?
Kokonaiskuva on myönteinen, moni vanha tekijä on uudistunut ja esiin astuu kaivattua nuorempaa sukupolvea.
Mediataiteen lähes täydellinen puuttuminen paikkakunnalla olevasta alan koulutuksesta huolimatta ihmetyttää, samoin perinteisesti vahvan maalauksen vähäisyys.
Jyryttäjän omaa taidetta on taidemuseon ja samassa rakennuksessa toimivan koulun piha-alueella - Three games by Top Changtrakul. Kolme peliä, Yksijalkainen kani, Juokse kuin rosvo ja Apina juoksee kepille pohjautuvat thaimaalaiseen perinteeseen. Ne muistuttavat suomalaisiakin leikkejä, vaikkapa polttopalloa tai hippaa.
Changtrakulin pelit ovat toimivaa käyttötaidetta, joissa voi nähdä yhteisön, ryhmän ja yksilön välisen dynamiikan elementtejä.