Vierumäki Hehän ovat kuin kaksi marjaa. Vaaleita pohjoisen poikia ja Kärppien juniorikoulun käyneitä, hyvin luistelevia huippupakkeja molemmat. Vahingossa tai ei, he istahtavat luontevasti vierekkäisille tuoleille Vierumäen urheiluopiston suuressa auditoriossa, mihin koko 25-päinen leijonalauma rauhallisesti tallustaa.
Vaikka Joni Pitkäsellä, 20, ja Janne Niinimaalla, 29, on lähes yhdeksän vuotta ikäeroa, heidän polullaan on soinut sama sävel.
"Näen Jonissa paljon itseäni", miettii Niinimaa, joka itse oli mukana untuvikkona leijonapakkina vuoden 1996 World cupissa.
Niinimaa oli tuolloin 21-vuotias.
"Jonilla on tosin yksi NHL-kausi alla, mutta minulla oli kokemuksena kahdet MM-kisat", Niinimaa muistaa.
Nyt parivaljakko edustaa yhtäaikaa ensimmäistä kertaa samaa seurakuntaa - leijonien World Cup-joukkuetta, johon valitaan vain ainoastaan tasavallan parhaat jääkiekkoilijat.
Yhtymäkohtia on lisää. He molemmat ovat NHL-seura Philadelphia Flyersin ensimmäisiä varauksia. Heille molemmille lätkäistiin musta-valko-oranssi pelipaita, jonka selässä on numero 44.
Niinimaa pääsi Flyersin kanssa Stanley cupin finaaliin 1997, mutta Pitkästä ei onnistanut aivan yhtä hyvin. Philadelphia hävisi seitsemännessä ja ratkaisevassa välieräottelussa lopulliselle voittajalle Tampa Baylle.
Henkilökohtaisella tasolla molemmat valittiin liigan tulokkaiden tähdistökentälliseen. Pitkäsen tulokaskausi toi tehopisteet 8+19=27.
Niinimaa takoi kaudella 1996-97 samassa viisikossa yhdessä Paul Coffeyn, Mikael Renbergin, Eric Lindrosin ja John LeClairin kanssa komeat pisteet 4+40=44.
Menestys näkyy myös palkkashekissä. Pitkänen ansaitsee yhdessä kaudessa tulokkaiden palkkamaksimin 1,185 miljoonaa dollaria. Kun tähän lasketaan bonukset ja allekirjoitusbonus, hän ansaitsi päättyneellä kaudella runsaat kolme miljoonaa US-dollaria (2,4 milj. E).
Niinimaa ansaitsi viime kaudella 2,9 miljoonaa US-dollaria, ja hän allekirjoitti seuransa NY Islandersin kanssa kesällä uuden kolmevuotisen pahvin, joka takaa hänelle yhteensä yli yhdeksän miljoonaa taalaa.
Kakkonen
"ei kelpaa"
Tähän yhtymäkohdat päättyvätkin. Samalla kun Niinimaa pohtii, analysoi ja visioi yli 600 NHL-ottelun kokemuksella, Pitkäsen on vaikea keskittyä koko haastatteluun.
Pitkänen mieluummin selailee leijonien mediaopasta ja jauhaa purkkaa niin, että sanoista on vaikea saada selvää.
"Joo, on Janne vähän kysellyt, miten Philadelphia on kaupunkina muuttunut", Pitkänen kysyttäessä vastaa.
Pitkänen harjoitteli kesän lähes kokonaan yksin omaan tahtiin omissa ympäristöissä.
"En halunnut mitään muiden tekemiä aikatauluja, koska kesällähän on loma", Pitkänen filosofoi.
Nyt hän joukkueessa, jossa kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän oululaisnuorukaisen esikuvia.
"Kyllä sen huomaa, että kuulun porukan nuorimpaan kaartiin."
Keltanokkaisuus ei estä kuitenkaan kritiikkiä. Numero kakkonen selässä ei Pitkästä paljon lämmitä.
"Melkein ihan mikä muu numero tahansa olisi ollut hyvä, mutta ei pelkkä kakkonen", Pitkänen selittää, mutta ei halua tarkentaa, mikä tässä numerossa on vikana.
"Oletin kuuluvani joukkueeseen"
Myös Niinimaalla on ylimääräistä pohdittavaa, mutta kysymys ei ole pelinumerosta (44), vaan joukkueen valintakuvioista. Alunperin Niinimaa ei mahtunut koko joukkueeseen, mutta koska Jere Karalahti ei saanut NHL:stä pelilupaa, Jäälin Janne pääsi ikään kuin varamiehenä mukana.
Se oli kova paikka miehelle, joka on vuosien varrella tottunut joukkueessa kuin joukkueessa saamaan paljon vastuuta ykköspakkina, niin alivoimapelissä kuin ylivoimalla.
"(Raimo) Summasen ensimmäinen puhelu oli lyhyt", Niinimaa aloittaa puhelusta, jossa hänelle kerrottiin, että tilaa joukkueessa ei ollut.
Sen jälkeen puheluita soiteltiin molempiin suuntiin tihenevällä tahdilla. Myös kestot pitenivät.
"Halusin tietää syyn. Olin vahvasti eri mieltä kuin Summanen. Täytyy myöntää, että oletin kuuluvani joukkueeseen, ja luonnolle se otti oikein kunnolla", Niinimaa lataa harvinaisen suoraan.
Kun uusi kutsu tuli, myöntävä vastaus ei ollut päivänselvä.
"Taisin jopa jossain vaiheessa sanoa, että ota joku muu, mutta kun pikku hiljaa minulle aukeni, että voin kuin voinkin auttaa joukkuetta, näytin vihreää valoa."
Ammattimiehen asenteella
Nyt erimielisyydet on puhuttu selviksi, säröt korjattu, ja maassa vallitsee ainakin näennäinen rauha.
"Olen ammattimies ja haluan suhtautua tähän ammattilaisen tavoin. Teen kaikkeni tämän joukkueen eteen, vaikka roolini on varmasti pienempi kuin mihin olen tottunut."
Summasen papereissa Pitkänen on piirretty Aki Bergin pakkipariksi kolmanteen viisikkoon.
"Pelaamme molemmat mielellään vasempana pakkina. Taitaapa olla niin, että minä joudun oikealle, koska siitä on aiempaa kokemusta", Niinimaa toteaa.
Maanantaina alkava World cup on näytönpaikka niin päävalmentaja Raimo Summaselle kuin koko leijonajoukkueelle ja erityisesti Niinimaalle, jonka psyykettä on koeteltu, ennen kuin yhtään ottelua on pelattu.
Niinimaan oma analyysi hänestä itsestään kertoo paljon.
"Vaikka elämänkokemusta on tullut jo aika paljon, olen edelleen se sama maalaispoika - puolihullu pohjoispohjalainen - kuin aina ennenkin. Nuorempana olin itselle jopa liian ankara, mutta ehkäpä juuri siksi saavutin tavoitteeni. Nykyään en enää stressaa, ja elämäkin on helpompaa", Niinimaa luettelee.
Ai niin. Yksi yhteinen nimittäjä oli päästä unohtumaan. Kesäloman aikana pohjoinen ulottuvuus on parivaljakolle intohimon kohde numero yksi.
Niiinimaalle mökillä Kiimingissä, ja Pitkäselle kotona Oulun Rannanperällä.