50-vuotisjuhlaansa viettävän Oulun yliopiston merkitys koko Pohjois-Suomelle on ollut jopa uskomattoman suuri. Se ei silti takaa rauhaisaa tulevaisuutta, sillä Suomen korkeakoulupolitiikka on jälleen kovassa muutoksessa.
Oulun yliopistolla vietetään tänään 50-vuotisjuhlavuoden pääjuhlaa, ja koko viikko täyttyy muista juhlatapahtumista. Yliopiston perustamiskamppailuun 1950-luvulla ja aiempina vuosikymmeninä osallistuneet tuskin pystyivät edes kuvittelemaan, mitä oikein olivat alulle saattamassa. Tai mitä olivat vastustamassa, sillä kuului riittämiin niitäkin ääniä, joiden mukaan Oulun kaltaiseen kaupunkiin ei kannata perustaa yliopistoa. Miten siellä mitään tiedettä muka voitaisiin tehdä, kaukana kaikesta?
Nyt tiedetään lopputulos puolen vuosisadan ajalta. Kysymys on mittaustavasta riippuen Suomen toiseksi tai kolmanneksi suurimmasta ja kansainvälisestikin tunnetusta yliopistosta kaupungissa, jonka kasvutahti on viime vuodet ollut suhteellisesti nopeinta koko pohjoismaissa.
Paljon puhuttu "Oulun ihme" eli kaupungin murros moderniksi teknologiakeskukseksi on ollut monen tekijän summa, mutta yksi on varmaa: ilman yliopistoa mitään tällaista ei olisi voinut tapahtua.
Oulun yliopiston perustamista on sanottu kautta aikain tärkeimmäksi yksittäiseksi aluepoliittiseksi päätökseksi Suomessa. Sitä se saattoi olla, sillä ilman yliopistoa Oulu olisi tuntuvasti nykyistä pienempi ja umpioituneempi kaupunki, joka olisi elänyt hiipuvan perusteollisuuden varassa. Koko Pohjois-Suomen kehitys olisi ollut paljon koettua negatiivisempaa.
Onneksi kuitenkin noina 1950-luvun vuosina silloinen varsin köyhä Suomi päätti toisin. Päättäjät ymmärsivät, ainakin riittävä enemmistö heistä, että akateemista opetusta on levitettävä valtakunnan eri osiin. Oulusta alkoi yliopistojen voimakas alueellistaminen, jota nykyisessä keskustelussa monet pitävät taakkana.
Alueellisesti monipuolisen yliopistokentän luominen on ollut todellisuudessa loistava suomalainen menestystarina. Ilman sitä yhteiskunta olisi oleellisesti nykyistä heikompi. Suomen yliopistot eivät ehkä aina ole kyenneet toimimaan tieteen kansainvälisinä keihäänkärkinä, mutta ne ovat aina kyenneet kouluttamaan tuhansia ja taas tuhansia opiskelijoita. Sanaa "kansansivistys" ei enää paljon käytetä, mutta ilman sitä ei olisi suomalaista hyvinvointiakaan.
Hajautettu yliopistokenttä takaa myös tutkimuksen monipuolisuutta. Yhdessäkään Suomen korkeakoulussa ei voi silti välttää resurssien ja rahoituksen pohtimista, kun toimintaympäristö tuntuu olevan jatkuvassa muutoksessa.
Oulun yliopisto on kehittynyt yhdeksi Suomen vahvimmista, eikä sen tulevaisuus sinällään ole mitenkään uhattuna. Meneillään olevat yliopistouudistukset asettavat senkin uuden tilanteen eteen. Ulkopuolisen rahoituksen merkitys on yhä tärkeämpi, ja Oulun seudun liike-elämällä on kaikki syyt kartuttaa tammikuussa perustettua yliopistorahastoa. Alueen elinkeinoelämä on nimittäin raskaassa kiitollisuudenvelassa yliopistolle omasta menestyksestään.
Pääkaupunkiseudulle perustettava innovaatioyliopisto on synnyttänyt kovaa keskustelua puolesta ja vastaan. Tavallaan siinä pätee sama kuin 1950-luvun väittelyssä Oulun yliopistosta: vasta aika näyttää, miten uusi tulokas kehittyy ja kuka lopulta oli oikeassa. On kuitenkin vahvoja perusteita epäillä, ettei kolmen korkeakoulun yhdistämisestä sukeudu maailmanluokan uutuutta ja Suomen pelastajaa. Tarkoitukseen varatut suuret pääomat voisi käyttää Suomen yliopistokentässä paremminkin.
Professori Paavo Uusitalo muistutti kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa torstaina, että Suomessa olisi innovaatioiden edistämiseen kaksi paljon parempaa vaihtoehtoa kuin aiotun mallinen innovaatioyliopisto. Toinen niistä on Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun yhdistelmä. Toinen on Oulun yliopisto.
Usein vaikuttaakin siltä, että edes 50 vuoden mittainen erittäin onnistunut taival ei ole riittänyt avaamaan päättäjien silmiä sille, kuinka hyvät edellytykset Oulun yliopistolla on kehittyä edelleen. Nykyisessä globaalissa maailmassa sijainti ei ole este kansalliselle ja kansainväliselle vaikuttavuudelle. Ainoat esteet ovat henkisiä, ja yliopiston nimenomainen tehtävä on pyrkiä niistä eroon.