Suomen metsissä alkoi valtava muutos sodan jälkeen, ja yksi sen muutoksen selkeitä mittareita on kuukkeleiden vähentynyt määrä. Kolmessa vuosikymmenessä,1940-luvulta 1970-luvulle, koko Suomen kuukkelikanta väheni kolmannekseen. Sen jälkeen eteläisen Suomen kanta on vähentynyt ja pirstaloitunut koko ajan, mutta pohjoisen kanta pysytellyt jokseenkin vakaana.
Vai onko? Pohjoisessakin tehokkaimman metsien talouskäytön alueilla kuukkelin löytäminen on pitkän kävelyn takana. Kuukkeleiden tilaa on aihetta ryhtyä seuraamaan tarkemmin.
"Kemijärvellä metsät ovat siinä tilassa, että kuukkelin löytäminen on täällä jo lujassa", sanoo lintuharrastaja Pirkka Aalto. Kuukkelin esiintymistiheys on täysin kiinni metsien ikärakenteesta. Koko laajassa Kemijärven pitäjässä ei juurikaan ole isoja vanhojen metsien alueita.
Kuukkeli on luonnonmetsien laji. Vanhaa puustoa sisältävässä metsässä on monikymmenkertainen määrä esimerkiksi hyönteisravintoa nuoreen talousmetsään verrattuna, siksi kuukkeli ei selviä nuoressa metsässä. Koko Etelä-Suomen kuukkelikanta on pienten, toisistaan eristäytyneiden kuukkelipopulaatioiden tilkkutäkki.
Kuukkelin kohtalon jakaa iso joukko huomaamattomampia lajeja. Kuukkeli on näkyvä ja helppolukuinen mittari, kun arvioidaan vanhaan metsään sitoutuneen lajiston elinvoimaisuutta Suomessa
Viime vuosi oli Birdlifellä kuukkelin teemavuosi. Kuukkelikartoituksessa saatiin runsaasti lisätietoa kuukkelin ahdingosta etelässä. Pohjoisessa, missä laji voi paremmin, se jäi kartoittamatta järjestelmällisesti.
"Kävi niin kuin etukäteen arveltiin. Kartoituksen painopiste keskittyi etelään, eikä pohjoisen tilanteesta saatu yhtenäistä kuvaa", toteaa kuukkeliprojektin koordinaattori Pertti Koskimies.
Pirkka Aalto sanoo toki saaneensa yli 800 kuukkelihavaintoa tuolta vuodelta ja siirtäneensä tiedot eteenpäin. "Lapin yksittäishavainnoilla ei päästä käsiksi siihen, ovatko kannat taantuvia. Kemijärven ohella myös Posiolta, Ranualta, Pellosta ja Ylitorniolta ilmoitettiin vain kourallinen havaintoja."
Olisi ehkä syytä olla huolissaan Etelä-Lapin kuukkeleista ja alueen metsien rakenteesta, Aalto huomauttaa.
Pohjois-Suomen kuukkeleista ei ole pitemmältä ajalta seurantatietoa. Nyt kolme vuotta käytössä olleet Luonnontieteellisen keskusmuseon seurantalinjat ovat jatkossa hyvä työkalu lintukantojen muutoksien tarkkailuun, Pirkka Aalto arvioi. "Tästä eteenpäin myös kuukkelin kannan muutokset pysyvät hanskassa, kun keinot ovat käytössä."
Kemijärvellä lintulaskentalinjat ovat pitkälti hakkuuaukkoa, nuorta metsää ja ojitettua rämettä - eli juuri tyypillistä pitäjän keskivertoluontoa. "Seitsemältä seurantalinjalta eli yhteensä reilun 42 kilometrin jälkeen on löytynyt vain kaksi kuukkelireviiriä. Se on vähän", Aalto sanoo.
Pohjois-Suomen suurin kuukkelitiheys löytyy UKK-puistosta. Sen metsäisillä alueilla tiheys on jopa kolme paria neliökilometrillä, sanoo Birdlifen suojelukoordinaattori Margus Ellermaa. "Kuusamon korkeudella metsien suojeluohjelmassa olevilla isommilla kohteilla ja Oulangalla tiheys on pari tai kaksi neliökilometrillä. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa tiheys on selvästi pienempi."
Ellermaan mukaan Pohjois-Karjalassa kuukkeleita on jo niin vähän, ettei luotettavaa arviota pysty tekemään. Parhaimmillakin alueilla, esimerkiksi Ruunaalla, kanta jää ehkä puoleen pariin neliökilometrillä.
Eteläisessä Suomessa kuukkelin tilanne on surkea. Vaikka metsät säilyisivätkin nykyisellään, kuukkeli ei selviytyisi siltikään. Liian pieni joukko lisääntyviä yksilöitä tarkoittaa lajin hidasta mutta varmaa tuhoa.
Eristyvien kuukkelikantojen tragedia on sukusiitos, Pertti Koskimies sanoo. "Paikkalinnut jäävät eristyksiin, ne eivät löydä enää uutta verta kumppaneikseen, sukusiitos kasvaa ja sen mukana tulevat ongelmat."
Ongelmia ovat perinnölliset viat ja sairaudet, jotka tekevät lajista pikkuhiljaa lisääntymis- ja elinkelvottoman. DNA-tutkimuksella on seurattu valkoselkätikkaa, hyvin uhanalaista lintua, jonka vähät yksilöt ovat eristyneet toisistaan. Tutkimus on paljastanut pesiviksi pareiksi äiti-poika- ja isä-tytär-yhdistelmiä.
Siitä ei kannan elinvoimaisuutta ajatellen hyvää seuraa, ei millään lajilla.