Vihreiden heittäytyessä oppositioon tarjoutuu luonteva tilaisuus korjata hallituksen maantieteellinen vinoutuma. Nythän yli puoli Suomea on ilman omaa ministeriä.
Vihreiden ilmoitettua lähtevänsä pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallituksesta alkoi heti kannunvalanta uusista ministereistä. Vihreiden salkut eivät ole niin painavia, ettei niiden sisältö voitaisi jakaa muille ministereille, mutta poliittisesti tällaisen päätöksen aikaansaaminen näin lähellä eduskuntavaaleja tuskin onnistuisi.
Vihreiden jättämät kaksi pestiä on edellisten vaalien perusteella helppo jatkaa matemaattisesti niin, että toisen ottaa kokoomus ja toisen SDP.
Tärkeintä on, että nyt korjataan se maantieteellinen vinoutuma, joka syntyi vasemmistoliiton lähdettyä hallituksesta keväällä. Tuolloinhan Pohjois-Suomi menetti ainoan ministerinsä vasemmistoliiton Merja Kyllösen jätettyä paikkansa.
Hallituksen pitää periaatteessa ajaa koko Suomen asioita ja etua. Silti ei ole yhdentekevää, mistä ministerit ovat kotoisin. Vaikka unohdettaisiin vanha siltarumpupolitiikka oman kulmakunnan tienpätkien rakentamisineen, ministerin kotipaikalla on vaikutusta politiikan painotuksiin ja näkökulmiin.
On itsestään selvää, että kehäkolmosen sisällä ei osata nähdä niitä erityisongelmia, joita on harvaan astutussa pohjoisessa. Vaikka monet epäkohdat kuten suurtyöttömyys ovat yhteisiä, samat ratkaisukeinot eivät tehoa yhtäläisellä tavalla maan eri alueilla.
Pohjois-Suomesta on ministerikeskusteluun heitetty jo kolmen kansanedustajan nimet: kokoomuksen Heikki Autto ja sosiaalidemokraattien Johanna Ojala-Niemelä Lapista sekä sosiaalidemokraattien Tytti Tuppurainen Pohjois-Pohjanmaalta.
Mikä estää valitsemasta molemmat ministerit pohjoisesta: toinen Pohjois-Pohjanmaalta ja toinen Lapista? Esillä olleet henkilöt ovat kouliintuneet politiikassa jo sen verran, että he täyttävät ministerille asetettavat vaatimukset.
Kahden ministerin saaminen Pohjois-Suomesta ei olisi liikaa, kun otetaan huomioon, että he ovat alueelta, joka kattaa yli puolet maan pinta-alasta.
Hallituksen pääpuolueiden kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien vahvimmat kannatusalueet ovat muualla kuin pohjoisessa, joten tungosta ministeripaikoille on. Toki kummallakin puolueella on esittää useita henkilöitä, jotka pystyvät vastaanottamaan tehtävät.
Kokoomuksen ja sosialidemokraattien imagolle ei tekisi yhtään pahaa, jos kumpikin panisi paukkuja hieman pohjoiseen, jossa keskustalla on perinteisesti ollut ylivertainen asema. Jos pohjoinen syrjäytetään henkilövalinnoissa pohjoinen, se jää kuin luontojaan keskustan temmellyskentäksi.
Ministerien määrän supistaminen nousee tämän tästä keskusteluun. Vaikka tehtävät voitaisiin hoitaa kevyemmällä miehityksellä, poliittiset voimasuhteet vaikuttavat salkkumäärään.
Seuraava otollinen hetki pohtia ministerien määrää koittaa ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Keskusta on jo avannut pelin esittämällä hallituksen pienentämistä. Tällaiset esitykset tuppaavat unohtua ministerisalkkuja jaettaessa vaalien mentyä.