Vanhojen metsien suojelu on maksanut kiistatta Pohjois-Suomelle huvenneina työpaikkoina jo tähän mennessä useita kymmeniä miljoonia euroja. Menetykset ovat pysyviä ja osin kertautuvia. On ymmärrettävää, ettei metsäteollisuutta juuri kiinnosta investoida alueelle, jossa puun normaali kierto on pysäytetty suojeluohjelmin.
Suojelualueet lasketaan koko maan kiintiöön. Pohjois-Suomessa toteutetun mittavan suojelujen ansiosta Suomi voi osoittaa, että muihin EU-maihin verrattuna meillä on paljon hakkuilta rauhoitettuja metsiä. Siksi on oikeutettua edellyttää, että haitat korvataan kärsimään joutuneille kunnille. Niin suojeluohjelmaan 1996 liitetyssä kompensaatiopaketissa luvattiinkin. Valitettavasti toteutus on jäänyt kovin vajaaksi ja tulkinnanvaraiseksi.
Pohjoiseen on tullut monen ministeriön alaisuuteen hajautetuista kompensaatiotoimista paljon vähemmän työtä kuin suojelussa katosi. Työpaikkoja hupeni suoranaisesti 180, välillisesti jopa 800. Menetykset kohdistuivat erityisesti työttömyyden muutenkin vaivaamiin kuntiin. Siksi kompensaatiot olisi kuulunut toteuttaa tehokkaasti ja selkeästi mitattavissa olevalla tavalla.
Suomussalmi sopii hyvin esimerkiksi siitä, miten paljon mahdollisuuksia on jäädytetty ja miten vähän on tullut tilalle. Kunnan metsistä on suojelussa peräti runsaat 30 000 hehtaaria. Näkyvin korvaus on paikallisen vuolukivitehtaan saama 400 000 euron ylimääräinen investointituki. Muutamat kunnostusrahaa saaneet metsätiet olisi ilmeisesti korjattu muutenkin.
Korvaavien hankkeiden epämääräisyyttä ei kukaan yritäkään kumota. Kompensaatioihin on laskettu mukaan paljon sellaista, mikä olisi tullut pohjoiseen joka tapauksessa. Se myönnetään mahdolliseksi myös valtiovarainministeriössä.
Täysin epäasiallista on, että pohjoisesta tulevat moitteet yritetään kääntää päälaelleen. Erittäin huonosti harkittuja ovat seurantaryhmän sihteerin, vanhemman budjettisihteeri Päivi Valkaman puheet siitä, kuinka pohjoisessa odotellaan etelästä kuorma-autolasteittain rahaa.
Tuollaisissa lausunnoissa näkyy paljaimmillaan ajattelu, että pohjoista on voitava hyödyntää eteläsuomalaisten mielen mukaan eikä paikallisilla asukkailla saa olla huomauttamista toteutustapaan. Korvauksiksi pitää tämän ajattelun mukaan kelvata se, mitä ministeriössä halutaan laskea mukaan. Sellaiseen ei pohjoissuomalaisten tarvitse alistua.
Vähintä, mitä valtiovarainministeriö voi asiassa tehdä on kutsua koolle tilaisuus, missä suojelukuntien, maakuntaliittojen sekä valtiovarainministeriön edustajat käyvät asiallisesti ja selkein numeroin läpi menetykset ja hyvitykset. Selittelyä ja väistelyä on jo kuultu ja nähty aivan tarpeeksi.
paakirjoitus@kaleva.fi