Maanantaiaamupäivä Taivalkosken kirkonkylässä vaikuttaa ensi silmäyksellä verkkaiselta. Tosiasiassa liikenne ja ihmisten hyörinä torin kulmilla on kuitenkin vilkasta; taivalkoskisia ei vain enää ole ruuhkaksi asti.
Vaan ei halua selkosten kansa puhua toimittajan kanssa EU:sta. "En minä lehdille", perheenäiti ärähtää kiirehtien pois.
Selityksen käytökselle antaa todellinen tervaskanto, juuri 90 ajast´aikaa täyttänyt: "Maaseudulla on yleinen tunne, ettei uskalla puhua EU:sta", hän sanoo ja kieltäytyy itsekin kertomasta nimeään.
"Maaseutu on tyhjentynyt. Ei ole kuin meitä vanhoja ja joitakin suurviljelijöitä. Ja tämä on EU:n ja harjoitetun politiikan tulosta. Rahat ei riitä. Ne menee EU:n ylläpitoon ja juhliin."
Poliitikot, "höpöttäjät ja kauneuden perusteella valitut", saavat huutia. "EU suosii suurta ja globalisaatiota ja puhuu kilpailukyvystä. Höpöjä! Aina porvari löytää keinot, joilla se osaa olla kilpailuttamatta."
Torin penkillä istuessamme viereisen kirkon kellot alkavat kuolinkellojen soiton. Raatikaveri laskee mielessään ja toteaa pitkän ajan perästä: "Nyt on tosi vanha mummu kuollu." Hän nousee penkiltä, katsoo silmiin ja tuumaa: "Koillismaalainen nainen, joka on maailman paras, häviää", tervaskanto lausahtaa, tarttuu kävely-sauvoihin ja kutsuu päiväkahville Jalavaan.
No, jos suoraan sanoo...
Jalavan kauppakartanossa, siellä missä aika on pysäytetty, on eniten elämää. Kauppias Ari Jalava on saanut mieluisaa kahviseuraa. Kurtti-Reino, Kalle Päätalonsa lukeneelle toimittajalle todellinen legenda, istahtaa tarinoimaan toviksi.
Kurtti-Reino on pysytellyt poissa kuukauden päivät. Jalava sanoo pohtineensa tämän muuttaneen tai ainakin suuttuneen. "En ainakaan Kuusamoon päin. Suomeen päin, jos johonkin", Kurtti napsauttaa muuttohaluja tiedusteltaessa.
Reilun 60 vuoden takainen reissu lienee karsinut liiat matkahalut. "Oon nähny sodan kauhun. Minkälainen näky se Raatteentien varsi oli, sitä ei ossaa nykyihminen kuvitella", 88-vuotias kertoo sotaretkestä muistuttava lippalakki päässään. Kuulo ei ole entisensä eikä laitteesta ole juuri apua. "60 vuotta on kranaatit viuhuneet pään sisässä ja nyt kuulolaite puurouttaa muiden puheen", Kurtti harmittelee.
Mitäpä tuumaa paljon nähnyt Koillismaan eläjä unionista?
"Jos sen suoraakin suoremmin sanon, niin paska on paska", Kurtti täräyttää.
Tyhmästi tehty
"Miksi piti tehdä tämä tyhmyys, että liityttiin? Luultiin, että nyt selällään kellotetaan ja eväs tippuu suuhun kuin Vanhassa testamentissa rypäleet", Kurtti sanoo. Elinkustannukset ovat moninkertaistuneet reilun kymmenen vuoden aikana, hän muistuttaa.
Kurtti toteaa taistelleensa vapauden puolesta. "Nythän Suomi ei oo vapaa maa. Se on kaukana siitä."
Kurtin analyysi on tiukka: "Suomalaiset ei näy ossaavan ellää vappaassa maassa. Ensin oltiin Ruottin, sitten Venäjän alaisena, sitten pitkä jakso itsenäisenä. Ei muka pärjätty yksin; piti tuohon EU:hun liittyä."
Eikö unionista kuitenkin löytyisi jotain hyvääkin sanottavaa? "Niin päissään en oo koskaan ollut, että olisin EU:ta kehunut", Kurtti-Reino nauraa Jalavan kaupan pihamaalla.
Raha on vakaa
Sireenin kaltainen kello ulvahtaa, kun astuu pudasjärvisen Anon aseen ja Tukun ovesta. Vastassa ei ole itse Ano Tenhunen, suomalaisten metsä- ja asemiesten taidoistaan tuntema, vaan jälkipolven edustaja Juha. Aikoinaan Suomen nuorin metsämies, 7-vuotiaana oman Valmetilla teetetyn pyssyn ja 9-vuotiaana metsästyskortin saanut, yrittää nyt isänsä rinnalla EU-Suomessa.
"Liikemies se Juha oli jo pienenä", Ritva Tenhunen sanoo. "Papatteja kauppasi kavereille alaluokilla."
Savolaislähtöiset Tenhuset päätyivät pohjoiseen monen mutkan kautta. Pudasjärvelle asetuttiin vuonna 1972, yritys syntyi viisi vuotta myöhemmin. Aluksi aseita ja panoksia myytiin omakotitalon pienestä huoneesta, nyt liike löytyy komeasta puutalosta keskeltä Kurenalaa.
Yrittäjän arkeen EU-jäsenyys toi vankan tukun muutoksia. Yrittäjien timanttiristillä 60 vuoden työstä palkittu Ano Tenhunen kertoo heti kärkeen sen mielestään ainoan hyvän asian. "Rahan arvo pysyy vakaana. Ei heittele kuin ennen vanhaan, kun sitä söi vaikka mikä", lamavuosien konkurssit kokenut konkari tuumaa.
Tenhusten yritys myy ympäri maan, mutta myös ulkomaille.
EU:n myötä metsästysaseiden myynti muualle on vaikeutunut, melkein mahdotonta, Juha kertoo.
"Ennen pyssy lähetettiin maan tulliin ja tulli viranomaistahona luovutti sen asiakkaalle. Nyt laki käskee toimittaa aseen suoraan ostajan kotipaikkaan, mutta posti ei kuljeta asetta." Ostolupiakin on hommattava sekä kotipaikasta että ostopaikasta.
Älyttömyyttä piisaa
Se Tenhusia kismittää, että Brysselistä löytyy ainoa oikea asiantuntemus paikallisiin asioihin.
"Vappaus on viety ja itsepäätäntävalta", Ritva tuskailee. Älyttömyyksiä piisaa, kuten kasvinsuojelumyrkkyjen salliminen ja tervan kieltäminen.
Älyttömäksi luonnehtii nuori yrittäjä myös maanviljelystä. "Jären köyhää hommaa maksaa EU:lle, kun se raha tullee sitten takasin", direktiiviviljelijäksi itseään tituleeraava Juha sanoo ja istahtaa koiranruokasäkin päälle. "Heiniä ja hevosia", hän kuvaa sivubisnestään.
Ano-isä, viime sotien veteraani, puhuu pitkään ja hartaasti turvallisuudesta EU-Suomessa. Hän veisi Suomen Natoon. "Turvatakuita tarvitaan, historialla kun on taipumus toistaa itseään", Ano painottaa. "Tshirinovskin aateveljiä on Venäjällä paljon. Voi tapahtua mitä tahansa."
Työ lisääntyy, raha ei
Traktori kurvaa valtatieltä Taipaleen tilan pihaan. Hytistä ei kuitenkaan laskeudu itse isäntä, vaan tämän toveri jo kouluajoilta, Urpo Paavola. Toveruksilla on keskinäinen yya-sopimus, nyt heinän paalaamisen merkeissä, johon Paavolan Juha-poikakin osallistuu. Työtä tehdään yhdessä ja toista autetaan. Se sentään maaseudulla on ennallaan, jos muutoin onkin koettu melkoiset muutokset.
Päivä on kulunut traktorinhytissä, illaksi on ennätettävä Jaalankaan kesäleikkuuseen. Paavolan tila Hetekylässä on keskittynyt porotalouteen. "Unionijäsenyys muutti käytännön täysin", Paavola toteaa.
Lisääntynyt valvonta on tuonut varmuutta lihan laatuun, hän myöntää, mutta lisää, että "ei se kyllä ollut huonoa ennenkään."
Urpo Paavolan mielestä ilman jäsenyyttäkin olisi pärjätty. "En ole kaivannut koko EU:ta. Aika monesti on saanut sen sijaan kirota", hän sanoo nojaten paaleihin, kaupunkilaisten muun muassa traktorinmuniksi kutsumiin. "Kun siinä ollaan, niin ollaan. Ei siitä pääse pois."
"Jaa-a", Paavola lausahtaa nauraen, kun häneltä tivaa EU:n hyviä puolia. "Jaa-a."
Tilan isäntä Harri Taipale pysähtyy saran päähän. Viljelyalaa 12 lehmän maitotilaan kuuluu 45 hehtaaria, omaa ja vuokrattua. Ohraakin on aiemmin ollut parikymmentä hehtaaria. Se sai tänä kesänä jäädä.
Urpon ja Juhan kanssa sovitaan loppupäivän ajoista. Viljelijäkollegat ovat miehiltä käyneet vähiin. Toistakymmentä vuotta sitten Hetejärven kylässä oli parikymmentä toimivaa tilaa, nyt kourallinen. Kun Harri otti tilan haltuunsa vuonna 1990 lähinaapurustossa oli kymmenen elävää tilaa. Nyt hän on yksin.
"Herrat kusee omaan nilkkaansa. Nehän tämän on saaneet aikaan."
Harria sapettaa se, että vain satotasot merkitsevät. "Mitä vaan ossaat näiden pinta-alojen kanssa muovata, sillä pärjää", hän kritisoi pilke silmäkulmassa.
Maatalousyrittäjä on oravanpyörässä, Taipale kuvaa. "Työn määrä kasvaa, tuotteiden hinta laskee ja tarvikkeiden nousee. Tilaa pitäisi kasvattaa mahdottomasti, eikä sadan lehmän maidolla saa sen enempää kuin kymmenen."
Numeroita pyörii paperilla enemmän kuin ennen, mutta käteen ei jää enempää, Taipale kertoo. "Suomalaisten liika tunnontarkkuus ajaa maatalouden alas."
Työtä vastaan hänellä ei ole mitään, kunhan se vain elättäisi. Taipaleen tilan isäntä tekee nyt jo lisätienestiä kaivamalla Vapolle ojaa. "Tuloksetonta yritystoimintaa ei ole, paitsi maataloudessa", hän lataa.
Edunvalvontakin on sanelupolitiikan alla, Taipale toteaa. Keskusta ei enää automaattisesti ole puolue, jolle viljelijän ääni menee.
Taipaleen tila on ollut olemassa vuodesta 1771 lähtien. Menettäisikö isäntä yöunensa, jos panisi lapun navetan luukulle?
"Ehei veikkosten", Harri Taipale nauraa makeasti. "Tienvarsi on töitä täynnä!"