Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich varoitti viikko sitten uudesta ja erilaisesta myllerryksestä. Hänen mukaansa edessä on vakava ja uhkaava aika, sillä useimmat teollisuusmaat ovat jo käyttäneet elvyttävän pelivaransa, ja uudenlainen hitaan kasvun aika on edessä.
Euroalueen velkakriisi on yksi suurimpia uhkia. Talouskriisi on jo muuttunut poliittisen päätöksenteon kriisiksi. Suomikin on ollut mukana pitkittämässä ja sitkittämässä kriisiä. "Myönteinen" asia Suomen kriittisessä roolissa on todistus pienen maan vaikutusvallasta. Suomihan nyt pyörittää koko Euroopan unionia! Näin ovat tehneet toki monet muutkin pienet maat, kuten Tanska ja Irlanti, eikä siinä sinänsä ole mitään hävettävää. Nyt kysymyksessä on normaalia vakavampi kriisi ja on varottava, ettei häirikkövirus äidy epidemiaksi. Se saattaisi syöstä koko maailmantalouden uuteen lamaan.
Pahaa jälkeä on jo syntynyt. Eurooppa-myönteinen Suomen Keskusta on palaamassa aitovierille: puheenjohtaja Mari Kiviniemi on jo valmis erottamaan Kreikan euroalueesta. Euroopan sosiaalidemokraattisessa puolueessa PES:ssa puolestaan ihmetellään Suomen demarien valmiutta työntää kreikkalaiset rinteeltä rotkoon.
Eurokriisin ja synkkenevän maailmantalouden oloissa suomalaisen politiikan muotitermiksi näyttää valikoituneen verbi "hötkyillä". Ministerit ja työmarkkinajärjestöt varoittelevat toisiaan hötkyilemästä. Ainakin minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tuo muistaakseni Seppo Kääriäisen poliittiseen sanastoon tuoma ilmaus pohjimmiltaan merkitsee.
Enpä juuri muista tapausta, jolloin poliittinen järjestelmä olisi reagoinut liian aikaisin tai liian nopeasti päälle kaatuviin ongelmiin. Hidastelu, päätösten siirto ja jahkailu sen sijaan hermostuttavat markkinat ja synnyttävät epävarmuutta kansalaisten keskuudessa. Eurokriisi on tästä valitettava esimerkki. Taloudessa monta kertaa päätösten ajoittaminen on yhtä tärkeä kuin päätös itse.
Ruotsin entinen, legendaarinen valtiovarainministeri Kjell-Olof Feldt tuskaili muistelmissaan hidasta talouspoliittista päätöksentekoa toteamalla kyynisesti, että "talouden kannalta välttämättömät päätökset ovat usein poliittisesti mahdottomia ja siten kun ne ovat poliittisesti mahdollisia, ne ovat talouden kannalta tehottomia, jopa vanhentuneita." Maailmanpankin johtaja totesi haastattelussaan saman asian muistuttamalla, että mitä myöhemmin taloudessa toimitaan, sen enemmän pitää tehdä. Eurokriisin suhteen tämä tarkoittaa EU-tasolla jo tehtyjen päätösten nopeaa läpivientiä kansallisissa parlamenteissa.
Suomen keväällä valitun eduskunnan ja eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen kannattaa aloittaa yhteiskunnalliset uudistukset mahdollisimman nopeasti, sillä vaalikausi on erittäin lyhyt. Se on paljon lyhyempi kuin neljä vuotta on numeroina. Keväällä alkanutta vaalikautta tulevat kaiken lisäksi "supistamaan" kahdet vaalit vaalitaisteluineen: tammikuussa pidettävät tasavallan presidentin vaalit ja syksyiset kunnallisvaalit, joten kannattaa myös hötkyillä päätöksenteossa.
Eurooppa ja Suomi ovat tienhaarassa. On löydettävä eurooppalaisia ja suomalaisia yhdistäviä tekijöitä. Erityisesti Suomessa on aika nousta puhtaasti puoluepoliittisen melun ja hälinän yläpuolelle etsimään kansakuntaa yhdistäviä tekijöitä. Yrjö Myllylä ja Mika Perttunen tekivät mielenkiintoisen ehdotuksen (Kaleva 2.8.), että pohjoisuus voisi olla Euroopassa uusi yhdistävä tekijä. Ajatus on mitä kannatettavin. Nyt EU:n painopiste on selkeästi talousvaikeuksissa kärsivissä Etelä-Euroopan maissa, mutta tulevaisuusnäkökulmasta Pohjoinen ulottuvuus on yhä merkittävämpi.
Uuden hallitusta ja oppositiota yhdistävän tekijän etsimisen voisimme aloittaa täällä koto-Suomessa. Kysynkin erityisesti Suomen Keskustalta, voisiko Pohjois-Suomen kehittäminen olla asia, jossa Suomen hallitus ja eduskunnan oppositio voisivat toimia samaan suuntaan?
Jo nyt on todellisuutta, että Lapista on tullut Suomen teollisen kehityksen veturi. Meri-Lappi on jo pitkään ollut Suomen teollista huippua, mutta nyt Tunturi-Lapissakin puhaltavat uudet tuulet. Kaivoksia avataan ja kultaa huuhdotaan muuallakin kuin Lemmenjoella. Barentsin alue avaa koko Pohjois-Suomelle uusia mahdollisuuksia, joihin pitää pikimmiten varautua. Öljyä, kaasua ja mineraaleja sisältävä arktinen aarrearkku odottaa löytäjiään.
Valtiovalta on vuosikymmenien saatossa enemmän estänyt ja jarruttanut kuin kehittänyt kaivosalaa, jota pidettiin liian kauan auringonlaskun alana. Valtionyhtiö Outokumpu manipuloi kauppa- ja teollisuusministeriön ja koko poliittisen eliitin huonoin seurauksin: kaivosalan koulutus lopetettiin samoin kuin malminetsintä kunnes ulkomaiset yhtiöt kiinnostuivat Suomen maaperästä.
Nyt malminetsijöitä maailmalta vilisee Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla ja monet ulkomaiset yhtiöt ovat kiinnostuneita Suomesta. Kaivoshuumassa ei saa unohtaa matkailua. Kaivosala muuttaa luontoa, mutta uskon niin matkailun kuin kaivosalankin mahtuvan kestävällä tavalla pohjoiseen. Tärkeintä on etukäteen ennakoida ja ratkaista mahdolliset tulevat ristiriidat.
Pohjoisen kehittämisessä kannattaisi nyt hötkyillä. Porkkanana voisi olla EU:n ensi vuoden budjetissa oleva noin 40 miljardin uusi infrarahasto. Olisihan Pohjois-Suomen uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen koko Suomen elinkeinovisio, joka yhdistäisi hallituksen ja opposition?
Kirjoittaja on oululainen europarlametaarikko.