Pohjois-Ruotsin rautakaivoshanke nojaa yhä vahvemmin Kolarin rataan. Torstaina kaivosyhtiö Northland Resources kertoi yhteistyösopimuksesta, joka sitoo VR:n ja kanadalaisen junakalustovalmistajan Bombardierin radan liikenteen kehittämiseen.
-- Olemme tehneet selväksi muun muassa Ruotsin viranomaisille, että kaivosoperaatio on hyvin riippuvainen Suomen ratayhteydestä Kolarista alaspäin. Muut vaihtoehdot ovat liian kalliita, sanoi kanadalaisen kaivosyhtiön Euroopan-toimintojen toimitusjohtaja Karl-Axel Waplan.
Hänen mukaansa Ruotsissa ymmärretään jo laajasti, että se on loogisin ja nopein reitti saada rautarikasteet markkinoille. Kaivoksen on määrä aloittaa tuotantonsa noin kolmen vuoden kuluttua Ruotsin Pajalassa, josta Kolariin on matkaa vain parikymmentä kilometriä. Ruotsissa lähin rata on yli sadan kilometrin päässä.
Purkaussatamasta käydään sen sijaan enemmän pohdintaa.
-- Tässä vaiheessa emme vielä erottele, menemmekö Kemiin vai Ruotsin Kalixiin. Rautatiekuljetukset tulisivat joka tapauksessa Kolarista ainakin Tornioon asti. Kemin satama on nyt pääkohde, mutta se on vielä avoin kysymys, kumpaan vaihtoehtoon päädymme, Waplan korosti.
Kalustoa tarvitaan
Waplan kertoi, että Kolarin yhteyttä pohtiva neljän ryhmä antaa ensimmäisen raporttinsa jo maaliskuussa. Pohdinta kattaa kuljetusten tarpeet aina kalustoa myöten. Laskelmat pohjaavat tavoitteeseen, jonka mukaan vuonna 2012 rataosalla liikkuu 1,5 miljoonaa tonnia rautarikastetta. Siitä eteenpäin määrät kasvaisivat nopeasti.
-- Rautatieliikenteen kannalta hanke on erittäin merkittävä, arvioi johtaja Ilkka Seppänen VR-Cargosta.
Muutaman vuoden kuluessa liikenne voi poikia myös mittavia tilauksia suomalaisille kalustovalmistajille.
Seppäsen mukaan alkuvaiheen kuljetuksissa voidaan hyödyntää nykyistä kalustoa, mutta liikenteen kasvaessa on selvää, että tueksi tarvitaan paljon uusia vaunuja.
-- Me olemme yhteistyössä mukana kuljetusliikkeenä. Se on tietysti vielä täysin auki, kuka tavaran lopulta kuljettaa ja kuka hankkii kaluston, hän muistutti.