Pohjois-Ruotsissa nykyään virallisen aseman saavuttanutta meänkieltä puhuvat muistavat kiitollisuudella kansanperinteen kerääjää ja tutkijaa Samuli Paulaharjua.
Paulaharju nosti vuonna 1937 ilmestyneellä Kiveliöitten kansa -teoksellaan suurin piirtein ensimmäistä kertaa esille suomalaisryhmän, jonka olemassaolosta ei aiemmin ollut juuri pukahdettu.
"Kyseessä oli tietämätön ja koskematon alue. Ruotsalaisetkaan eivät olleet Norrbottenin suomalaisalueita silloin kartoittaneet - eivät tosin ruotsalaisalueitakaan. Saamelaisseuduilla tutkijat olivat kyllä kiertäneet", sanoo Suomen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto entinen johtaja, professori Pekka Laaksonen.
Tutkimusmatka
osui arkaan aikaan
Samuli Paulaharju oli suunnitellut tekevänsä jo 1920-luvulla kansantieteellisen tutkimusretken Ruotsin Lappiin. Kalevalaseura antoi silloin tukensa Paulaharjun Länsi-Lapin matkoille Suomen puolelle, joten Tornionjoen länsipuoli sai odottaa.
Matkat toteutuivat vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Paulaharju kulki tuolloin neljänä kesänä 1932-1936 eri puolilla Norrbottenia yhdessä vaimonsa Jenny Paulaharjun ja avustajana toimineen Sulo Haltsosen kanssa.
Retket osuivat haasteelliseen aikaan. Kiveliöitten kansan juuri ilmestyneeseen uuteen painokseen esipuheen kirjoittanut Laaksonen muistuttaa, että 1930-luku oli sellaista aikaa, että kielellisiin vähemmistöihin suhtauduttiin aika torjuvasti poliittisessakin mielessä.
Paulaharjulla olikin mukanaan professori K.B. Wiklundin suosituskirje, jossa kerrottiin, ettei hän ole mikään suomalaisvakooja. Keruumatkaa hankaloitti kireän kielipoliittisen tilanteen lisäksi myös se, että hurmoksellinen herätysliike korpelalaisuus kukoisti tuolloin voimakkaimmillaan Pohjois-Ruotsissa.
"Kun Paulaharjun päiväkirjoja tutki, niin kyllä sieltä näkee, että häntä harmitti taiteilu tässä vaikeassa ilmapiirissä. Esimerkiksi uskonnolliset liikkeet aiheuttivat sen, että hän kavensi keskustelunaiheita jonkin verran", Laaksonen huomauttaa.
Tiukoista reunaehdoista huolimatta Paulaharju kokosi Norrbottenista mittavan opuksen, jonka tärkeys on tunnustettu sekä Suomessa että Ruotsissa.
"Norrbottenin läänin maineikas maaherra Ragnar Lassin-antti vaikutti voimakkaasti siihen, että teos käännettiin 1966 myös ruotsiksi. Lassinantti luonnehtikin Kiveliöitten kansaa Pohjois-Ruotsin omaksi Kalevalaksi", Laaksonen korostaa.
Pekka Laaksonen kiersi itse kesinä 2005 ja 2006 Paulaharjun jalanjäljillä Norrbottenin "suomalaispitäjissä".
Paulaharjun kuvien näyttelyt ja häntä koskevat luentotilaisuudet vetivät väkeä muun muassa Pajalaan, Kitkiöjärvelle, Karesuantoon ja Jällivaaraan.
"Osittain tämän meänkielen nosteen ansiosta Paulaharjua kohtaan osoitettiin melkoisesti kiinnostusta. Kylä- ja kotiseututaloissa vieraili paljon porukkaa. Erityisen hauskaa oli nähdä paikan päällä muutamia vanhoja naisia, jotka olivat olleet lapsina mukana Kiveliöitten kansan kuvissa. Samuli Paulaharju muistettiin siellä hyvin", Pekka Laaksonen sanoo.
Samuli Paulaharju: Kiveliöitten kansaa. Suomen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1138, 2007.