Asetelma ei voisi olla kärjistyneempi. Etelä-Koreassa vietetään suurta jalkapallojuhlaa, niemimaan pohjoispuolella ihmiset pakenevat rajojen yli henkensä kaupalla.
Etelä-Korean ja muiden länsimaiden lähetystöt Kiinassa ovat nyt joukkopaon näyttämöjä vähän samaan tapaan kuin Prahan ja muiden Itä-Euroopan pääkaupunkien lähetystöt itäsaksalaisten paetessa DDR:stä ennen Berliinin muurin murtumista.
Jalkapallokisoja käytetään epäilemättä hyväksi huomion kiinnittämiseksi Pohjois-Korean tilanteeseen. Toisaalta 22-miljoonaisen kansan nälänhätä ja poliittinen kurjuus on ollut pitkään tiedossa. Tilanteen kärjistyminen on ollut vain ajan kysymys.
Stalinistisesti johdetun Pohjois-Korean vaikeudet alkoivat 1990-luvun puolivälissä, kun viljasato jäi monena vuonna peräkkäin olemattomaksi. Vapauksien puute ei saanut suuria massoja liikkeelle. Väestö on pidetty tiedotuspimeydessä eikä länsimaisesta yltäkylläisyydestä ja vapaudesta ollut huhupuheita kummempaa tietoa. Mutta kun ruoka loppui, alkoi väestö liikehtiä.
Vuoden 1995 jälkeen satojen tuhansien pohjoiskorealaisten uskotaan ylittäneen Tumen-joen Kiinan puolelle. Tämä on tapahtunut piilossa länsimaiselta julkisuudelta. Koreoiden välisen rajan on joka vuosi ylittänyt kuolemaa halveksuen muutama kymmenen ihmistä, mutta vasta joukkopako Kiinaan on ollut sellainen suonenisku, jolla on merkitystä "Rakastetulle johtajalle" Kim Jong Ilille ja Pjöngjangin muille vallanpitäjille.
Kiina on pitkään suhtautunut ymmärtämyksellä ideologisen liittolaisensa vaikeuksiin. Kiinan koillisosiin virranneet pakolaiset ovat saaneet asettua kuta kuinkin esteettä alueen korealaisperäisen väestön joukkoon.
Pekingin lähetystöselkkaukset muuttivat kuitenkin tilanteen. Vaikka pohjoiskorealaisten loikkareiden määrä Kiinan pääkaupungissa on pieni murto-osa Koillis-Kiinan rajanylittäjistä, tapahtui täyskäännös Kiinan asenteessa vasta Pekingin välikohtausten ja kansainvälisen huomion myötä. Nyt pohjoiskorealaisia haetaan voimatoimin lähetystöjen sisältä, rakennukset on ympäröity piikkilanka-aidoin ja poliisiketjuin. Myös rajaseudulla on pohjoiskorealaisia alettu käännyttää kovin ottein takaisin. Kotimaahansa palautettavan osa ei ole kadehdittava: siellä odottaa vankila, työleiri tai pahimmassa tapauksessa teloitus.
Etelä-Koreakaan ei saa puhtaita papereita pakolaisten kohtelusta. Periaatteessa kaikki pohjoiskorealaiset ovat tervetulleita Etelä-Koreaan, heille on luvassa automaattisesti kansalaisuus ja ruhtinaallinen tervetuliaisraha, mutta useimmille Pekingin lähetystössä turvapaikkaa hakeneista on näytetty tylysti ovea. Soulin johto on yrittänyt lämmittää suhteita sekä Kiinan että Pohjois-Korean kanssa. Tähän strategiaan sopii huonosti riitely pakolaisten kohtalosta.
Etelä-Korean presidentin Kim Dae Jungin "auringonpaistepolitiikka" toi Nobelin rauhanpalkinnon, mutta muutoin suhteiden lämmittämisestä pohjoisen naapurin kanssa ei ole jäänyt mitään pysyvää. Maailman tarkimmin vartioidun rajan pohjoispuolella vallitsee sama jähmeä järjestys kuin viisi edellistä vuosikymmentä. Pohjois-Korean systeemi luultavasti hajoaa aikanaan sisältäpäin, samalla tavoin kuin kommunistinen blokki Euroopassa.