Epäonnistunut ohjuskoe Pohjois-Korean juhlapäivän alla kertoo suljetusta diktatuurista kaiken. Vaikka kansa kärsisi miten, tärkein tavoite on asevoimien vahvistaminen.
Pohjois-Korea, yksi mielipuolisimmista maailman valtioista, juhli sunnuntaina maan ensimmäisen johtajan Kim Il Sungin syntymän 100-vuotispäivää. Armeijalla oli jälleen näkyvä osa. Paraatissa marssi tuhansia sotilaita ja kuljetettiin näyttävästi ohjuksia. Pari päivää sitten epäonnistunut ohjuskoe oli kuin pois pyyhitty.
Pohjois-Korean uusi johtaja Kim Jong Un piti ensimmäisen julkisen puheensa. Puhe ei juurikaan yllättänyt. Kim korosti armeijan tarpeiden kulkevan kaiken edellä. Nälänhätä ja kansalaisten sortaminen saavat jatkua, kun Pohjois-Korean valtio käyttää kaiken energiansa pitääkseen yllä suurta illuusiota yhteiskuntamallinsa voittamattomuudesta.
On vaikea hyväksyä, että maailmasta voi löytyä valtio, jonka johtajaksi nousevasta ei tiedetä juuri mitään. Edes Kim Jong Unin oikea ikä ei ole tiedossa. Sortokoneisto kuitenkin toimii johtajan luvalla tai ilman. Maan poliittisten vankien lukumäärästä ei ole selvyyttä. Se kuitenkin tiedetään, että vankileirien olot ovat epäinhimilliset ja että kuolemanrangaistuksia langetetaan helposti.
Kansainvälinen yhteisö saa hävetä. Pohjois-Korean valtiojohdon ihmisoikeusrikkomukset ovat törkeitä ja olleet kaiken lisäksi yleisessä tiedossa vuosikymmeniä. Silti Pohjois-Korea on voinut kaikessa rauhassa sortaa, vangita ja tappaa kansalaisiaan.
Samalla kun länsi ihastelee kommunistisen Kiinan ripeitä askelia taloudellisen menestyksen tiellä, unohtumaan on päässyt, että juuri Pekingin tuen turvin Pohjois-Korea elää kuten elää. Sitä mukaa kuin yli varojensa elävä Yhdysvallat velkaantuu nimenomaan Kiinalle sitä harvemmin sen ihmisoikeusoloja arvostellaan. Pohjois-Koreaakin katsotaan selvästi läpi sormien juuri Kiinan kasvaneen vaikutusvallan takia.
Siksi on luultavaa, ettei Pohjois-Koreaa voida lähiaikoina muuttaa. Merkkiäkään sen avautumisesta ei ole olemassa. Vain murto-osa pohjoiskorealaisista ymmärtää, millaisessa kuplassa elävät. Ja juuri tuo murto-osa on etuoikeutettuja, joilla ei tietenkään ole mitään kiirettä toteuttaa uudistuksia.
Millaisia ihmisiä Pohjois-Korean johtajat oikeasti ovat? Jo pieni ripaus inhimillisyyttä opastaisi näkemään, että maan yhteiskuntamalli on täydellisesti epäonnistunut. Ihmisoikeuksien polkeminen on arkipäivää. Vahingoittaminen ja pahanteko suorastaan sallittua. Kaikki liikenevät resurssit käytetään armeijan vahvistamiseen. Epäonnistuneessa ohjuskokeessa on surullista symboliikkaa: Pohjois-Korealta ei tahdo onnistua enää mikään.
Kun Pohjois-Korea joskus väistämättä avautuu, vaikka siitä ei tällä hetkellä ole merkkiäkään, vastassa luultavasti on suurin inhimillinen katastrofi sen jälkeen, kun natsi-Saksan keskitysleirit avattiin. Silloin viimeistään keskustellaan siitä, olisiko läntisen maailman sittenkin pitänyt toimia aikaisemmin.
Väkivalloin Pohjois-Koreaa ei saa auki, se on varma. Ainoa keino on sinnikäs diplomatia. Siihen ei ole satsattu tarpeeksi, mikä osaltaan todistaa, että kansainvälinen yhteisö sietää Pohjois-Korealta aivan liikaa.