Paljon kovaa puhetta, mutta onneksi toistaiseksi vain puhetta.
Kun kävi ilmi, että eteläkorealaisen sotilasaluksen upotti pohjoiskorealainen torpedo, suuttumuksen ilmaisut eivät olleet pelkästään retorisia. Kaksi Koreaa ovat edelleen muodollisesti ottaen sotatilassa, ja 46 kuollutta merisotilasta sai Etelä-Korean raivon aaltoihin.
Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak vakuutti maansa ryhtyvän "lujiin vastatoimiin". Hän sanoi, että kansainvälisen yhteistyön avulla "Pohjois-Korea pakotetaan myöntämään virheensä" ja että sen on "palattava kansainvälisen yhteisön vastuulliseksi jäseneksi".
Presidentin "kansainvälinen yhteisö" tarkoitti lähinnä Yhdysvaltoja, jolla on edelleen 28 000 sotilasta Etelä-Korean maaperällä Koreoiden välisen sodan seuraamuksena. Valkoinen talo tuomitsi Pohjois-Korean toimet. Presidentti Barack Obaman edustajan mukaan isku "on haaste kansainväliselle turvallisuudelle" ja "aggressiivinen teko", jota ei voi hyväksyä.
Ongelma on siinä, ettei suuttumuksen ja närkästyksen ilmaisuilla ole paljon merkitystä. Pohjois-Korean hallitus ei niille korvaansa lotkauta. Niin kauan kuin Kiina on Pohjois-Korean tukena, Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean kolistelu on pelkkää tuuleen huutamista.
Nopeasti talousmahdiksi nousseella Kiinalla, joka rahoittaa ylijäämistään Yhdysvaltojen mahdottomia alijäämiä, on entistä vähemmän syytä nöyristellä Washingtonia. Kiinan hallituksen kommentit olivat suorastaan ärsyttävän välinpitämättömiä. Varaulkoministeri Cui Tiankai totesi vain, että aluksen uppoaminen oli "valitettavaa". Ei mitään muuta.
Etelä-Korealle ei jää monta todellista keinoa hakea hyvitystä. Aseelliseen konfliktiin Yhdysvallat ei tilannetta päästä, ja toisaalta Pohjois-Korea on vahvasti aseistettu ja täysin arvaamaton. Se voi hyvinkin iskeä takaisin koko arsenaalillaan. Maalla on arveltu olevan toimiva ydinase.
Käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jää Yhdistyneet kansakunnat. Turvallisuusneuvoston uskotaan ottavan asian käsittelyyn ensi viikolla. Lopputuloksena voi olla korkeintaan joitakin uusia sanktioita, mutta niitäkin vain valikoivasti, jotta tavallisten pohjoiskorealaisten elämä ei muuttuisi enää yhtään sietämättömämmäksi.
Sisäpoliittisesti YK on hyvä näyttämö Etelä-Korean hallitukselle. Kovat puheet siellä rauhoittavat kostoa vaativia kansalaisia.
Pohjois-Korea on yksi YK:n suurimmista epäonnistumisista. Suljettua kommunistidiktatuuria ei ole jostakin syystä saatu noudattamaan ensimmäistäkään perustavaa laatua olevaa YK:n tavoitetta kuten ihmisoikeuksia.
Kun Pohjois-Korea joskus avautuu, paljastuu todennäköisesti suurin inhimillinen tragedia sitten keskitysleirien avaamisen. Maan nälänhätä on ollut tiedossa jo vuosikymmenet, samoin suuret poliittisten vankien leirit ja teollisuuden rappio.
Sellaisen maan ei pitäisi saada mitään erivapauksia, ei edes Kiinan avustuksella.