Yhteistyö pohjoisen ympäristötutkimuksessa vahvistuu. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vesi- ja ekotekniikan ryhmä on muuttanut Oulun yliopiston yhteyteen. Uusien toimitilojen avajaiset pidetään keskiviikkona 24. syyskuuta.
SYKEn vesi- ekotekniikkaryhmä aloitti toimintansa Oulussa vuoden 2000 alussa. Pohjoisen ympäristötutkimuksen NorNet-verkostoon kuuluvat SYKEn ja Oulun yliopiston lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Kainuun ympäristökeskus, Lapin ympäristökeskus, Metsäntutkimuslaitos, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.
NorNet on ympäristöalan ja luonnonvarojen kestävän käytön verkosto, joka tukee, yhteen sovittaa ja profiloi pohjoista tutkimusta, asiantuntija- ja laboratoriopalveluja sekä koulutusta.
Oulun yliopiston ja yhteistyökumppanien NorNet-yhteistyöhön palkkaamat tutkijat muodostavat professoritiimin, joka vastaa yhteistyöstä. SYKE ja Oulun yliopisto ovat perustamassa kaksi yhteisprofessuuria vuoden 2004 alussa.
Katso myös internet-sivut.