Tänä keväänä käytävissä keskusteluissa määritellään pitkälle se, millaisen muodon EU:n pohjoinen ulottuvuus jatkossa saa. Presidentti Martti Ahtisaari otti puheessaan Oulun kauppakamarin juhlassa viime maanantaina esiin Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuuden. Ajoitus puheelle oli hyvä, sillä tämä kevät on monella tavoin ratkaisevaa aikaa uutisista herkästi unohtuvalle mutta silti tärkeälle aloitteelle.
Yksi Ahtisaaren ehdotuksista oli korkean tason kansainvälisen neuvottelukunnan perustaminen pohjoisen ulottuvuuden aloitetta edistämään. Siinä olisi mukana arvostettuja henkilöitä yhteiskuntaelämän eri aloilta, elinkeinoelämä mukaanlukien, ja useasta maasta Euroopan ohella aina Pohjois-Amerikkaa ja Japania myöten.
Ehdotus on eräänlaista yksityisajattelua, eikä esimerkiksi ulkoministeriössä ole meneillään mitään tämänsuuntaisia valmisteluita. Neuvottelukunnan kutsuminen koolle saattaisikin sopia enemmän Ahtisaaren edustaman "yksityisen diplomatian" luonteeseen kuin jonkin maan tai EU:n viralliseksi tehtäväksi.
Sinänsä ajatus on hyvä: tämäntapainen aivoriihi ei ainakaan haittaisi yhteistyön edistämistä pohjoisen ulottuvuuden alueella, johon Ahtisaari määritteli mukaan Itämeren, Luoteis-Venäjän, Barentsin ja arktisen alueen. Kaikkialla niissä tehdään jo kansainvälistä yhteistyötä, mutta kokonaisnäkemyksen muodostaminen on ollut vaikeaa jokaisen toimiessa omien tiukkaan rajattujen raamiensa sisällä.
Ulkopuolinen korkean tason neuvottelukunta voisi osaltaan olla edistämässä monia alueen yhteistyölle hyödyllisiä asioita, mutta tällaisia ehdotuksia ei kannata heittää ilmaan pelkästään koepalloina ja katsoa, tarttuuko siihen kukaan. Ahtisaaren toimistolla olisi itsellään luonteva rooli ja tarvittavat kanavat lähteä ajamaan ideaa eteenpäin.
Koko EU:n pohjoinen ulottuvuus on tänä keväänä monella tavoin ratkaisevassa vaiheessa. Suomessa sitä on kansallisesti edistänyt pääministeri Paavo Lipponen, joka on ikään kuin ominut koko aloitteen ja perustanut Lapin yliopiston rehtorin Esko Riepulan vetämän työryhmän tuomaan keskustelua esiin Suomessa.
Riepulan mandaatti päättyy hallituksen vaihdokseen, eikä muutenkaan ole vielä tiedossa, millaisella antaumuksella Suomen uusi hallitus pohjoiseen ulottuvuuteen ja muihin siihen liittyviin pohjoisen politiikan asioihin paneutuu. Pohjois-Suomea koskettavien asioiden esiintuonti vaatii jatkossakin aktiivista työtä.
Parhaillaan EU:ssa valmistellaan uutta pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmaa, joka on määrä hyväksyä Kreikan puheenjohtajakauden päätteeksi kesäkuussa. Koska varsinainen ohjelmatyö jää huhti-toukokuulle, aikataulun pitäminen ei ole varmaa. Suomen uusi hallitus ehtii joka tapauksessa hyvin tähän työhön mukaan.
EU:n alkamassa oleva itälaajeneminen muuttaa monin tavoin pohjoisen ulottuvuuden asemaa Puolan ja Baltian maiden tullessa unioniin mukaan. Samaan aikaan rahoitusvälineet, kuten Tacis-ohjelma, uudistuvat. Aloitteen luonteesta ja sisällöstä tarvitaan tarvitaankin jatkossa keskustelua.
Vuosien 2004-2006 toimintaohjelmaan ei tule suoraa EU:n budjettirahoitusta, vaan varat kootaan monista eri lähteistä. Tämä tekee samalla pohjoisen ulottuvuuden oman aseman hämäräksi. Selkeintä olisi, että vuoden 2006 jälkeen aloitteella olisi oma budjettiluku EU:ssa, kuten Ahtisaari Oulussa toivoi. Mutta mikä ratkaisu onkin, pohjoisen ulottuvuuden tulevaisuus on hatara, ellei rahoitus lepää selvästi sovitulla pohjalla.