Mitään kansainvälistä prosessia ei voi pitää kovin elinvoimaisena, jos sinne kutsutuista edustajista ei kukaan saavu paikalle. Näin kävi Tanskan järjestämälle pohjoista ulottuvuutta koskeneelle ulkoministerikokoukselle: ulkoministereistä ei nähty vilaustakaan.
Selittäviä tekijöitä tälle toki löytyy. Kokouspaikkana oli Grönlanti, minne ei niin vain hetkeksi piipahdeta. Ulkoministereillä on yllin kyllin kiireitä, ja tämä asia katsottiin voitavan jättää tuuraajien hoidettaviksi. Silti mihinkään ei pääse siitä, että osanoton taso heijastaa myös sitä, kuinka näkymätön sija pohjoisella ulottuvuudella on EU:n asialistoilla. Välimeri-konferensseissa liikutaan aivan toisella tasolla.
Suomessa pääministeri Paavo Lipponen on puoliväkisin pitänyt asiaa esillä järjestämällä kansallisia pohjoisen ulottuvuuden foorumeita eri puolilla maata. Pääministerin ja sen myötä Suomen valtionhallinnon kiinnostuksen ymmärtää, kyseessä on sentään Lipposen oma aloite. Muualla asian sen sijaan pitäisi edetä omalla painollaan, ja Tanska onkin mukana. Nyt Tanskan kaudella olisi saatava liikkeelle pohjatyö pohjoisen ulottuvuuden seuraavaksi, vuonna 2004 alkavaksi toimintaohjelmaksi, sillä tämän jälkeen menee pitkä aika, ennen kuin jokin pohjoinen maa on EU:n puheenjohtajana.
Sitä tarkoitusta Grönlannin kokous palveli riittävän hyvin. Päätöslauselmiin kirjattiin vaatimuksia tehokkaammasta yhteistyöstä, jossa ovat EU:n elinten, jäsenmaiden ja kumppanimaiden ohella mukana myös alueelliset yhteistyöelimet, paikallishallinto ja liike-elämä. Vastuussa, työnjaossa, seurannassa ja rahoituksessa pitäisi päästä eteenpäin, ja komission roolin tässä kaikessa pitäisi olla keskeinen.
Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin johdolla paikalla olleet suomalaiset taisivat tehdä tehokasta työtä: Suomen kädenjälki on helposti tunnistettavissa. Nyt EU myönsi yhteiset intressit läheisempään yhteistyöhön arktisen alueen kanssa. Tämä auttaa Suomea, kun se puheenjohtajakautensa päätteeksi lokakuussa yrittää kytkeä EU:n komissiota jotenkin mukaan Arktisen neuvoston työhön. Ylipäätään alueellisten neuvostojen roolin korostaminen kytkee Barentsin ja arktisen yhteistyön paremmin pohjoiseen ulottuvuuteen, ja paikallishallinnon myötä saadaan esimerkiksi Suomen alueita suoraan mukaan. Pohjois-Suomelle tämä kaikki on hyväksi. Kun koko keitos vielä kaadetaan komission syliin, saadaan vastuuta jätetyksi Brysseliin EU:n puheenjohtajuuden siirtyessä Kreikkaan.
Jos uutta toimintaohjelmaa saadaan näillä linjoilla eteenpäin, suomalaiset voivat olla tyytyväisiä. Silti jossain vaiheessa asialle olisi pakko saada kunnollista poliittista huomiota. Muuten pohjoiselle ulottuvuudelle ei jää selvää roolia unionin laajentuessa itäänpäin.
paakirjoitus@kaleva.fi