Pohjoinen ulottuvuus on nimenä lyönyt itsensä läpi. Sisällön määrittelyn suhteen on toisin. Asiaan vihkiytyneet saattavat tunnistaa ympäristökumppanuuden ja sosiaali- ja terveyskumppanuuden, useimmille nekään eivät sano mitään. Paavo Lipposen pääministerikaudella kansallisia pohjoisen ulottuvuuden foorumeita vetänyt Lapin yliopiston rehtori Esko Riepula purki pettymystään Uutispäivä Demarin haastattelussa 9. joulukuuta.
Riepulan mukaan Matti Vanhasen hallitus hukkaa Lipposen perinnön. Pohjoinen ulottuvuus häipyy näkyviltä Suomen ulkopolitiikassa, mahdollisuudet kaikkoavat ja kaikki muuttuu pieneksi askaroinniksi ministerien kirjoituspöydällä.
Lipposen ajan suuria foorumeita ei olekaan enää näköpiirissä, mutta muuten Riepula tuli näkemyksineen esiin hetkeä liian myöhään. Juuri hänen haastattelunsa alla asiassa oli nimittäin jälleen alkanut tapahtua, kun siihen asti Vanhasen hallitus oli todellakin ollut kuin horroksessa.
Pääministeri itse otti marraskuun lopulla Jyväskylässä itse ensimmäisen kerran pohjoisen ulottuvuuden vakavasti esiin. Hän puhui energian ja liikenteen ottamisesta mukaan, kytki koko asian EU:n Venäjä-politiikkaan ja lupasi aktiivisuutta Suomen EU-puheenjohtajakaudella 2006.
Samaan aikaan toisaalla ulkoministeriö oli miettimässä, mitä koko pohjoiselle ulottuvuudelle oikein pitäisi tehdä. Edeltävä hallitus oli saanut uitetuksi Lipposen Rovaniemellä 1997 lanseeraaman aloitteen osaksi unionin ohjelmia, ja parhaillaan on menossa jo toinen, vuodet 2004-2006 kattava toimintaohjelma. EU on kuitenkin laajentunut Itämeren alueella, ympäristö on näin muuttunut, ja esillä oli sekin kysymys, tarvitaanko mitään pohjoista ulottuvuutta enää lainkaan nykytilanteessa.
Oma hankaluutensa on siinäkin, että nykyinen toimintaohjelma on EU:n sisäinen asiakirja. Se ei siis sellaisena mitenkään sido Venäjää, vaikka se juuri Venäjää enimmäkseen koskee. Tuloksena ohjelmaa on Moskovassa katsottu vähän pitkin nenänvartta.
Pohjoinen ulottuvuus oli tosiasiallisesti katkolla hallituksen EU-ministerivaliokunnassa perjantaina 3. joulukuuta. Tuolloin asiaa tarkasteltiin ulkoministeri Erkki Tuomiojan luonnehdinnan mukaan "avarakatseisesti", toisin sanoen mietittiin, jatketaanko sitä enää lainkaan.
Vaikka kokonaisuus kuuluu EU:n komission alaisuuteen, nykyinen toimintaohjelma päättyy juuri Suomen EU-puheenjohtajuuden aikaan, joten Suomen on joka tapauksessa linjattava, mitä jatkossa tehdään.
Ministerivaliokunnan vastaus tilanneanalyysien pohjalta oli, että laitettu pääoma on saatava tuottamaan. Eli käsitteenä hyvin tunnettua pohjoista ulottuvuutta halutaan jatkaa, mutta Suomi käynnistää keskustelut sen muuttamisesta.
Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että nykyinen toinen toimintaohjelma jäisi samalla viimeiseksi. Sen sijaan laadittaisiin "strategisluonteinen poliittinen kehysasiakirja", jonkinlaiset yleiset raamit, joihin myös Venäjä sitoutuisi mukaan, ja kaupan päälle tulisivat EU:n ulkopuoliset Norja ja Islanti.
Tavoitteena on nimenomaan Venäjän sitouttaminen, sillä kohdealue on aiempaakin keskeisemmin Luoteis-Venäjä, ja näin koko kuvio liittyy tiiviisti EU:n ja Venäjän yleisiin suhteisiin. Alkaa muutenkin olla yhä selvemmin nähtävillä, että EU:n ja Venäjän väliset suhteet ovat hyvin vahvasti esillä Suomen puheenjohtajuuskaudella.
Pohjoisen ulottuvuuden rahoitusjärjestelyt ovat yksi ratkaisua vaativista asioista. Nyt korvamerkittyä kansainvälistä rahaa on liikkunut lähinnä ympäristö- ja ydinturvaohjelmissa, mutta muutakin tarvitaan. Tämä liittyy laajemmin koko EU:n naapuruusohjelmien rahoitukseen.
Osana ministerivaliokunnan linjauksia on liittää EU ja pohjoinen ulottuvuus tiiviimmin mukaan alueelliseen neuvostoihin, kuten Itämeren, Barentsin ja Arktiseen neuvostoon. Tässäkin tähdet ovat siinä asennossa, että tämä kauan puhuttu aikomus saattaa lähivuosina olla entistä lähempänä.
Venäjä on nyt Arktisen neuvoston puheenjohtaja, ja kaksivuotinen kausi päättyy juuri Suomen EU-puheenjohtajuuden aikaan. Yhdistelmä on huomattu sekä Moskovassa että Helsingissä.
Lisäksi Suomesta tulee ensi syksynä Barentsin neuvoston puheenjohtaja kahdeksi vuodeksi, ja Suomen kauden ohjelman laadintaan ryhdytään ulkoministeriössä kohtapuoliin. Vielä sitä ei ole olemassa.
Tässä käsillä ovat kaikki ne värit, joista muodostuvat myös pohjoissuomalaisten lähialuesuhteiden yhdistelmät: EU-ohjelmat, yleiset Venäjä-suhteet, alueelliset yhteistyöneuvostot. Luoteis-Venäjän lähialueille katsotaan nyt monesta suunnasta.
Pohjois-Suomen toimijoilla, kuten maakuntaliitoilla, yliopistoilla, kauppakamareilla ja muilla, on tässä tilanteessa kaksi perusvaihtoehtoa. Joko ne odottelevat, kuuluuko Helsingistä mitään, ja kyselläänkö niiden mielipiteitä. Näin voi tehdä, jos haluaa varmistaa, että omalla näkemyksellä ei ole sen kummemmin merkitystä.
Tai sitten syntyviin uusiin ohjelmiin, tavoitteisiin ja kehyksiin yritetään vaikuttaa silloin kun pitääkin, niiden muodostumisvaiheessa, eli juuri nyt. Se tarkoittaa aktiivista mukanaoloa.
Riepula moitti hallitusta siitä, että Lipposen perintö hukataan. Niin ei näytä sentään käyvän, mutta sitä muutetaan. Sellaisessa tilanteessa on usein tapana kuunnella herkällä korvalla niitä, joilla on jotain rakentavaa sanottavaa. Löytyykö niitä pohjoisesta, on alueen itsensä toimijoista kiinni.