Mäntän kuvataideviikoilla esitellään tänä vuonna varsin laaja otos pohjoisesta tulevien kuvataiteilijoiden tuotoksia.
Kuraattorina toimiva Lapin yliopiston kuvataiteen professori Juhani Tuominen valitsi mukaan 45 taiteilijaa, joista yli kolmellakymmenellä on siteitä pohjoiseen.
Ainakin täältä pohjoisen suunnasta kesänäyttelyyn suuntaavan mielessä herää ajatus lähteä tutkimaan, miten taiteilijoiden siteet ilmenevät heidän taiteessaan. Näkyykö Mäntässä kuvataiteen pohjoinen ulottuvuus?
Ilmansuunta näkyy ainakin tekijäluettelossa. Mukana ovat muun muassa sodankyläläinen Helena Junttila, posiolainen Teuvo Tuomivaara ja rovaniemeläinen Kaija Kiuru.
Pohjoisesta ovat pois Inarista lähtenyt Marja Helander, ex-rovaniemeläinen Juha Saitajoki, Kemistä helsinkiläistynyt Jari Huhta tai Pelkosenniemeltä lähtenyt Irmeli Hulkko. Tänne tulijoita on esimerkiksi taivalkoskelaistunut Jussi Valtakari.
Oululaisiakin on mukana koko liuta. On Lauri Rankka ja Reijo Hukkanen. Antti Holmalta on esillä tuttuja suuria puupiirroksia, joissa on väriä, voimaa ja väkivaltaa. Sinikka Tuomisen maalaukset tulevat myöskin huomatuiksi sekä koon että vetovoiman myötä.
Pohjoinen myös kuvautuu taiteilijoiden teoksiin. Kukkolalaisen valokuvaaja Jaakko Heikkilän teoksiin on ikuistunut Väylän varren ihmisiä ja maisemaa.
Rovaniemeläisen Timo Jokelan yllättävässä ympäristötaiteellisessa teoksessa Metsäkeskusteluja on pohjoisuutta ainakin poroissa. Helena Junttilan maalauksien avaruus viittaa Lapin maisemiin niin, että asetelmassakin on tilaa vaikka millä mitalla.
Tapion kylästä Rovaniemen maalaiskunnasta tulevan Seppo Öfverströmin merkkimäisissä rautareliefeissä voi nähdä viitteitä korvamerkkeihin tai saamelaisten taiteeseen.
Sen sijaan helsinkiläisen Paul Osipowin maalaussarjasta nimeltä Ranskalais-lappilaisia kivimuunnelmia pohjoisuus on nimestä huolimatta hankalasti löydettävissä.
Jo aika pian näyttelyyn tutustuessa havaitsee, ettei pohjoisuuden kuvista etsiminen ole kovinkaan palkitsevaa. Parempi on keskittyä teoksiin niiden ehdoilla. Sillä asenteella Kuvataideviikot antavat eniten.
Hiukan kokemista häiritsevät ulkoiset puitteet. Honkahovissa - joka tehtaan johtajan asuntona on tyyliltään jossain klassismin ja funktionalismin välillä - on ripustusta vaikeuttavaa luotaantyöntävyyttä. Pekilo on taas suuri teollisuusrakennus, joka antaa vaikeasti täytettävät puitteet.
Toki näyttelystä löytää myös monia ilopilkkuja, tilallisiakin.
Honkahovissa tilaa tilaan rakentava Marjaterttu Harrin DVD-teos Kutsut on hieno teos ulkopuolisuudesta ja siitä, miten elämä menee ohi. Pekilosta löytyvä Kaija Kiurun kirjava pitsikupoliteltta tuo mieleen monta kupolimuistoa.
Pienieleisyydestään huolimatta yksi suurin yllättäjistä on Jussi Heikkilän Pekilon pihalta pyöreästä siilorakennuksesta löytyvä Kunnianosoitus Onni Suuroselle. Se on vaikeasti kuvailtava teos, joka pitää kokea.
Tilaa riittää ja ehkä siksikin näyttely esittelee runsaasti suuria maalauksia. Niitä on Pekilossa Sinikka Tuomisen maalausten ohella Irmeli Hulkolta, Piippolasta helsinkiläistyneeltä Pekka Vesteriseltä ja Heikki Marilalta.
Näyttelyn suurin maalaus taitaa kuitenkin olla Honkahovissa esiteltävä Petri Yrjölän hieno nelimetrinen maalaus Hylätty.